sahaavat nyt omaa oksaansa, tuli nimittäin mitta täyteen ja nyt aletaan suunnitella tehtaiden siirtämisestä rajan taakse ja aasiaan missä ovat markkinatkin. saavatpahan sitte nämä kiristäjävalkohaalarimiehet miettiä miten suu pannaan, muutama vuosi eli 4-5 v ja kyllä lähtee
paperimiehet
njasse
111291
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
täynnä?
tuli täyteen selluloosaa
Paperimiehet joutavatkin sen jälkeen pyörittelemään sätkiä ja heiltä voi kohta ostaa edullisesti mersuja !
tulee olemaan kolaus Kainuulle mutta UPM ei todellakaan sulata enää näitä täysin kohtuuttomia vaatimuksia, tehtaita tullaan varmasti ajamaan lopullisesti alas, tämä Ahonen yritti olla kova mutta nyt se ei auta enää, se näyttää jo päällepäinkin ylisyöneeltä s...lta että paasto ei olisi sillekään pahaksi, sääliksi vaan käy niitä parhaimmin palkkatuja "työläisiä" jotka ovat rakentaneet uudet talot yms, mistähän luulevat saavansa "koulutuksensa" mukaista työtä muutaman vuoden päästä
että Jouko Ahonen tekee päätöksiä ja varsinkaan yksin. Ahonen olisi jo aikaa sitten tehnyt sopimuksen, mutta kentän edustajisto ei hyväksy.
Vaikka julkisuudessa esiintyvät nokkamiehet Tähtinen ja Ahonen, he ovat pikku rattaita isossa myllyssä.
Helppo leimata paperimiehiä syyllisiksi mutta mikä on totuus?
Kysymys on työnantajien työsulusta ei lakosta! Paperimiehet menisivät heti töihin jos pääsisivät.
Syy miksi sopimusta ei ole saatu on se että työnantaja vaatii työehtoihin heikennyksiä. Keskeinen kysymys on mm. ulkopuolisen työvoiman käyttö siivouksessa ja korjauksessa. Paperimiesten palkka pysyisi samana mutta jos mm. siivoajat ulkoistettaisiin niin heidän palkka tippuisi arviolta 30%.
Olennainen kysymys on se mihin paperimiehiltä ja muilta paperitehtaissa työskenteleviltä pois otetut rahat menisi?
Metsäteollisuus on maksanut viimme vuosina erittäin suuria osinkoja osakkeen omistajille, joista suurin osa on ulkomaalaisia sijoitus-yhtiöitä, sekä yritysten johtajille optioita, vaikka väittää alalla menevän huonosti. Myös ulkomaisiin investointeihin on Suomen metsäteollisuus panostanut paljon.
Eli turha olla kateellinen paperimiesten palkoista sillä ne palkkarahat jää kuitenkin Suomeen. Metsäteollisuuden voitot valuvat sen sijaan ulkomaille.
4 - 5 vuotta on liian pitka aika eli homma loppuu jo n 3 vuoden päästä, kylmät numerot kertovat kyllä suunnan eli pois pois, kuka enää jaksaa maksaa tollasia palkkoja, vrt esim Saksa; nyt on tultu viimein tien päähän eli ahneudella on paskanen loppu
Ei muuta kuin Kajaanin paperitehdas kiinni ja heti !
Joo ja Kajaanista tulee UPM:n sulkemisen jälkeen joku Otammäen kaltainen pakolaiskeskus.
Se se onkin hyvää bisnestä !
Valtion piikkiin vaan kaikki ja tehdään vielä kaikki kallemman mukaan !
Rolexeja ostamaan aikanäyttimeksi ja Veholle jatkuva tilaus autoista.
mutta niitten vaatimustaso huomioiden niille pitää rakentaa kullitettu lukaali tarpeeksi hyvälle paikalle, joku joenrantapaikka olisi ihan kiva. Ja lisäksi kultareunaiset (siis rajaton luotto) American Expressit jokaiselle perheen Päämiehelle ja rinnakkaiskortit kaikille 7 :lle vaimolle; ai niin, eihän ne naiset saakaan kaupungilla kulkea !!