Erityisesti naisten koulutus rajoittaa syntyvyyttä ja väestöräjähdystä, siksi Suomessakin alkuperäisväestön määrä laskee rajusti ja maahanmuuttajien määrä kasvaa nooeasti
Joten demokraattisesti enemmistöksi päätyy kouluttamattomat.
Joten demokraattisesti enemmistöksi päätyy kouluttamattomat.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Älykkyysosamäärät laskee ja sitten pahaa tekevät ihmiset ihmettelee miksi pahuus ja pahoinvointi lisääntyy.
Ei kaikki ole pahoja.
Ikävä kyllä, se mikä on totta tai valhetta, oikein tai väärin ei ole valinta.
Maapallon väkimäärä pitäisi saada takaisin 1950-luvun tasolle. Puolet vähemmän väkeä siis.
1950-luvulla arvioidaan olleen alle 4 miljardia ihmistä tällä planeetalla, Nyt ihmismäärän arvioidaan olevan tuplasti suurempi, eli lähentelee 8 miljardia ihmistä.
No eikö tuo oo kuin jotain edesmenneen Pentti Linkolan, tai muun ympäristöhysteerikon fantasioita/houreita, että pitäis maapallon väkilukua vähentää.
Ongelma ei oo siinä, että koko maapallolla on liian paljon väkeä, vaan se, että kehitysmaissa väestönkasvu on liian nopeaa.
Eikä tuo suomen ongelma oo muuten kuin siten, että tännekin asti olis tulossa noista kehitysmaista vaikka kymmeniä miljoonia ihmisiä, mikäli kaikki maahantulijat/tunkeutujat otetaan vastaan.
Kyl itä harventaa ei olla huolissaan ja nälkä tuo naapuriin,mutta väki vähenee luonnostaan oppia ikänsä ja elää omaa omaansa.Köyhät on puiston penkillä suut suussa olisi mahdollisuus yletä kuin muut.
Rokotuksien avulla tuo onnistuu.
Jos väestönkasvu on nopeaa, niin väkeä on silloin hetki hetkeltä enemmän. Täysin looginen asia. Kasvu on kasvamista.
Jos tekee enemmän kuin 2 kakaraa, niin väkimäärä kasvaa. Pyramidihuijaukseen kannattaa verrata asiaa.
Liikakansoitus ei ole ongelma. Eurooppalaiset on pilanneet omat maansa rahaa ja viisautta tavoittelemalla. Itsekkäät ihmiset ei lisäänny.
Kyllä maapallon liikakansoitus on osa globaalia ongelmaa. Enemmän väkeä = enemmän luonnonvarojen kulutusta = suurempi ruuan määrän tarve = enemmän saasteita ja jätettä jne.
Ei ole ongelma. Maapallo kyllä kestää ihmispaljouden.
Täysin järjetön ja keskenkasvuinen tuo ikuisen kasvun ajatus, siis se että rajallinen alue kuten, maapallo, kestäisi rajattomasti kuluttajien kasvua. Luonto on ihmisen luoja ja siten ihmistä vahvempi, ellei kuluttajien määrä vähene luonto vähentää kuluttajia. joko sodilla tai taudeilla. Joten tietenkin lähetyskäskyn jälkeläiset ja keskenkasvuiset ikuisen kasvun tavoittelijat päätyy sotaan ja hammasten kiristelyyn.
Ei kestä. Rajallisella planeetalla ei voi olla loputonta kasvua.
Pitäsikö vanhan "Pojan ja Tytön" verotus palauttaa?
Pitäiskö toisen vanhemmista jäädä koti isäksi/äidiksi toimia samoin kuin maahanmuutajat tehdä suurperheitä ja käyttää niiden tuomia apuja tukien saamiseksi? Pitäiskö koulutettujen saada hyvä-veli verkoston tuet?
Vieläpä niin ettei heidän tekemisiään valvoisi kukaan?
Ei Suomessa demokratiaa olekaan,on vain puolueita jotka hallitsee 35 % päätöksiä.
tehden kansan mandaatilla päätöksiä.
Totta !Vanhan pojan /tytön veron pitää palauttaa,500€/vuosi vero tuloihin.
Nyt nämä naimattomat/lapsettomat loisii.Nämäkin pitää saada lasten kasvatukseen mukaan.
Heiltä tuleva tuotto tulee jakaa tasaisesti lapsiperheiden tukemiseen.
Koulutus ei ole ratkaisu ongelmiin.
Aikoinaan Laihiallakin vanhat isännät totesivat, että koulussa ei oppinut lapset mitään asiallista tietoa.
Oppivat, että voi syödä useammin, kuin kerran paivässä, käyttää monta palaa vessapaperia käymälässä käynnin aikana ja lopulta osasivat väärentää vekselin.
Mitä siis tästä opimme?
Suomalaisten on hankala ymmärtää erilaisia kulttuureja ja arvoja, esim sitä, että kulttuurit missä tehdään lapsia sen selviytymisen takia, että saataisiin enemmän rahaa eivät sovellu maihin missä on sosiaaliturva.
Joten vaihtoehtoja on kaksi, tuollaisia ihmisiä ei voi päästä tänne tai sosiaaliturva täytyy purkaa.
Vähäjärkiset eivät ymmärrä, että enemmän kansaa tarkoittaa enemmän ruokittavia suita. Selviytymisen takia kannattaisikin tehdä vähemmän jälkikasvua, että ruokaa riittää.