Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Kuumaa sähköä.

Eräänä aamuna lähdin normaalisti töihin ja avasin työpisteeni, kuten aivan tavallisena päivänä kohtasimme käytävällä. Hän käveli ohitseni ja tunsin kuinka hän kääntyi kannoiltaan katsoi perääni, jatkoin matkaani. Neljältä sain viestin: ”Tule käymään”.

Olin jo ehtinyt vaihtamaan vaatteeni, mutta poikkesin toimiston kautta. Hän oli puhelimessa. Odotin ja tunsin jännitystä ilmassa, tätä jännitettä oli ja on välillämme, mutta koska kunnioitamme työtämme ja työyhteisöämme, on asian annettu olla. Flirttailua ja vitsailua, että ainakaan kosteisiin pikkujouluihin emme voisi mennä. Niinhän kaikki pikainen tapahtuu työporukasssa.

Puhelu päättyi.
-”Katso tätä.”

Kumarruin pöydän ääreen ja katsoin näyttöä, tilaustyö.
-”En jaksa, haluan kotiin” -sanoin.

-”Tämä pitää suunnitella vielä tänään”.

Huoh, ei auta kuin aloittaa. Syvennyimme työhön, keskittymiseni oli hankalaa, koska tänään erityisesti tunsin hänen läsnäolonsa enemmän kuin tavallisesti. Saimme suunnitelman kuitenkin melkein valmiiksi, suhteellisen nopeasti koska olimme tottuneet tekemään töitä yhdessä. Olimmehan tehneet tätä useamman vuoden ajan. Tuskastuin.

”Eiköhän tämä ollut osaltani tässä?” Sanoin.

”Ei vielä” Tunsin kuinka käsi kosketti selkääni, päälläni oli löysä neule ja vartaloni läpi meni sähköä, kostuin. Puna nousi poskilleni, koska tälläinen pieni kosketus välillämme oli normaalia, vaikkakin todella sopimatonta.

Kiusoittelua. ”Jumalauta taas, miksi?” Ajattelin.
Kuten jo on käynyt selväksi, välillämme on sanomatonta halua. Vitsailua, katseita, kosketuksia ja vihjailua, joka on täysin sopimatonta, flirttailu piristää kummasti harmaata syksyä. Asiat eivät vain voineet edetä, tiesimme sen.

Naurahdin ja siirsin katseeni suoraan häneen ja tokaisin pilke silmäkulmassa takaisin: ”Kyllä tämä oli tässä, ellet sitten halua hoitaa kerralla valmiiksi?” Nyt kumpikaan ei siirtänyt katsettaan pois ja hänen kätensä ei poistunut, vaan otti kunnolla kiinni kyljestäni. Pian viiden vuoden latauksella olisi voinut ladata vaikka sähköauton.

Tiesin, että nyt ylitämme rajan ammatillisuudessa, jos en lopeta ja anna periksi. Tätä oli kuitenkin jatkunut jo monta vuotta ja vetovoima ei ollut yksipuolista tai kuvitelmaa. Jatkoin, vaikka tiesin että jomman kumman meistä pitää lopettaa, nyt heti. Jokainen soluni huusi pakene, ja jokainen henkäys toivoi enemmän. Ei helvetti.

Hän veti minut lähemmäksi, emme kuitenkaan koskeneet toisiamme, vielä. Siirsin katseeni takaisin tietokoneeseen. Olimme hiljaa ja tuijotimme näyttöä. Silmissä sumeni. Tunsin hänen hengityksen ihollani ja halusin, halusin lähemmäs. Hänen tuoksunsa oli tuttu, makea olematta imelä. Vedin syvään henkeä, luovutin ja olin nousemassa, ei näin voi tehdä.

Hän istui tuolillaan ja veti minut syliinsä, hengitti minua. Hiljaa istuin hänen sylissään ja nautin tilanteesta, kihelmöinnistä, pelosta ja halusta että tilanne riistäytyy käsistä, vääryydestä joka oli jo väistämätöntä. Hänen molemmat kätensä meni paitani alle vyötärölleni. Puristi ja veti lähemmäksi, tunsin hänen puolikovan kalunsa.

Hänen lämmin käsi vakaasti vyötärölläni tuntui sähköltä, himo oli kuin paksu sumu ympärillämme. Tiesimme että olemme viimeiset toimistolla. Käytävät oli pimeänä. Kädet alkoivat hyväillä selkääni.

-”Joko selvitetään tämä asia?” Hän sanoi ja viittasi siihen mitä olimme vältelleet jo useita vuosia. Samalla kädellään käänsi leukaani ja suuteli huuliani. Hänen huulet liikkuivat alas niskassani, korvanlehteni joutui hänen hampaiden väliin. Huokaisin ja käännyin hajareisin hänen syliinsä.

-”Selvä” vastasin.

Suutelin häntä, hänen kätensä tarrautuivat selkääni, nappasin hänen huulensa hampaideni väliin hellästi. hänen käsi nousi niskaani ja ohjasi minua. Tunsin kuinka hänen kalunsa alkoi kovettua allani. Se tarvitsi tilaa. Laskeuduin alas, samalla nostin leukaani ja lukitsin katseeni hänen silmiinsä. Aloin avaamaan housuja, samalla edelleen katsoen suoraan silmiin. Halusin nähdä epäröinnin, perääntymisen, luovutuksen, jota en saanut. Hänen elin oli jo täysin kovana. Otin sen ulos housuista, suutelin vartta kauttaaltaan. Hän henkäisi, ääni oli helpotuksen huokaisu. Katsoin välillä häntä, varmuudeksi, kunnes otin pään suuhuni. Pyöritin kieltäni sen ympäri. Hänen lantionsa nousi hieman ja koko elin upposi suuhuni. Liikutin päätäni edestakaisin, huuleni liikkuivat sulavasti elimen ympärillä ylös alas hyvän tovin. Imaisin kalun alipaineella suuhuni. Hänen hengityksensä tiheni ja tunsin alkavaa sykintää.

Hän asetti sormensa leukani alle ja nosti päätäni: -”Ei vielä.” Käsi leukani alla ohjasi minut ylös seisaalleen. Kädet siirtyivät housujeni vyötärölle avaten sepalustani. Ohuet housuni valahti alas, hän laski alushousuni ja nosti minua työpöydälle. Kiitin, että olin juuri muutamaa päivää aiemmin käynyt brasilialaisessa vahauksessa, vaikka tällä hetkellä housuissani olisi saanut olla vaikka kokonainen majava, sivuseikka ajattelin. Hän riisui kenkäni, sukkani, yksitellen, samalla suudellen reisiäni, sääriäni ja niin lähti housutkin.
22077
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Olin jo kostea kiihkostani.

Hän nosti jalkani toimistotuolin käsinojille ja veti itsensä lähemmäksi. Sormet asettuivat kuuman ja kostean tärkeimpäno päälle ja kummarruin taaksepäin minkä pystyin tietokoneiden näytöiltä. Sormet levittivät minut apposen auki, tunsin hänen hengityksensä alapäässäni, kunnes hän nuolaisi alhaalta ylös voimakkaasti pari kertaa. Kieli upposi sisääni, tehden ympyrän.

”Tuttua”-ajattelin. Aivan kuin tämä kieli olisi nuollut minua aiemminkin.

Hänen kielensä oli varma, kostea, lämmin. Kieli nuoli tavaraani kiihkeästi ja varmoin ottein. Sormet levittivät kaiken herkimmilleen ja kieli kosketteli klitoristani pyörivin liikkein. Olin turpea ja kiimainen, sormia tuntui avautuneen ja märän aukkoni ympärillä. Halusin hänen survaisevan sormensa sisälleni ja annoin vartalollani vihjeen, hän totteli käskyäni välittömästi. Sormet liikkuivan sisälläni hieroen g-pistettäni ja kieli leikki klitoriksellani. Huohotin minkä pystyin ja hän jatkoi. Jalkani tärisivät, sormet pysähtyi…kunnes jatkoivat entistä määrätietoisempaa liikettä. Korvissa humisi ja hän imaisi klitorikseni suuhunsa samalla sormettaen minua. Paine kasvoi hänen ahmiessaan minua, paine vei mukaan. Jalkani tärisi, kunnes laukesin aallon harjalla. Alapääni sykki ja hän nousi seisomaan.

Hän kaivoi lompakostaan kondomin ja asetti sen paikoilleen. Olin täysin toisessa maailmassa ja sykin happea haukkoen, kun tunsin kuinka alkoi survomaan kovaa elintään minuun. Hän nosti jalkani käsiensä päälle ja asetti kämmenensä taakseni. Voimakas työntö. Huoh, nousin ylemmäs ja suutelimme. Työnnöt oli voimakkaita ja osuivat jo herkistyneeseen g-pisteeseeni. Olimme vain me, otsat vastakkain. Työnnöt tiheentyivät, hän otti sen mitä halusi, voimalla työntäen.

Siirsin toisen käteni hänen niskastaan klitorikselleni ja hieroin vauhdikkaasti. Hän työnsi voimalla. Pelkäsin että pöytä hajoaa altamme, mutten halunnut lopettaa koska paine sisälläni nousi taas.
Aika ja liike pysähtyi. Varmoin ottein sanomatta sanaakaa hän nosti minut alas, suuteli kalu pystyssä vatsaani vasten. Kädet pyöräytti minut ympäri ja käsi liikkui nopeasti selkääni pitkin niskaan ja painoi pääni voimalla alas.

Tunsin kuinka hän asetti munansa aivan huulilleni ja henkäisi, samalla survaisten kovan kalunsa aivan pohjaan. Toinen käteni hakeutui glitorikselle ja aloin hieromaan herkkää ja turvonnutta pistettä.

Hän nopeutti ja kovensi työntöjään ja laukesin voimakkaasti, tunsin kuinka nesteet lensi ulos. Muutama työntö lisää ja myös hän laukesi. Rojahti päälleni raukeana todeten: ”Nyt on valmista”

Työnsin hänet kauemmas ja hymyilin, sillä tiesin jo ensimmäisestä päivästä, ettei tätä voinut välttää loputtomasti, eikä toisten tule tapahtumaan.

Äänestä
  • Spedellä taas suoltaa paskaa tuutin täydeltä buaahaa

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Eräänä aamuna lähdin normaalisti töihin ja avasin työpisteeni, kuten aivan tavallisena päivänä kohtasimme käytävällä. Hän käveli ohitseni ja tunsin kuinka hän kääntyi kannoiltaan katsoi perääni, jatkoin matkaani. Neljältä sain viestin: ”Tule käymään”.

Olin jo ehtinyt vaihtamaan vaatteeni, mutta poikkesin toimiston kautta. Hän oli puhelimessa. Odotin ja tunsin jännitystä ilmassa, tätä jännitettä oli ja on välillämme, mutta koska kunnioitamme työtämme ja työyhteisöämme, on asian annettu olla. Flirttailua ja vitsailua, että ainakaan kosteisiin pikkujouluihin emme voisi mennä. Niinhän kaikki pikainen tapahtuu työporukasssa.

Puhelu päättyi.
-”Katso tätä.”

Kumarruin pöydän ääreen ja katsoin näyttöä, tilaustyö.
-”En jaksa, haluan kotiin” -sanoin.

-”Tämä pitää suunnitella vielä tänään”.

Huoh, ei auta kuin aloittaa. Syvennyimme työhön, keskittymiseni oli hankalaa, koska tänään erityisesti tunsin hänen läsnäolonsa enemmän kuin tavallisesti. Saimme suunnitelman kuitenkin melkein valmiiksi, suhteellisen nopeasti koska olimme tottuneet tekemään töitä yhdessä. Olimmehan tehneet tätä useamman vuoden ajan. Tuskastuin.

”Eiköhän tämä ollut osaltani tässä?” Sanoin.

”Ei vielä” Tunsin kuinka käsi kosketti selkääni, päälläni oli löysä neule ja vartaloni läpi meni sähköä, kostuin. Puna nousi poskilleni, koska tälläinen pieni kosketus välillämme oli normaalia, vaikkakin todella sopimatonta.

Kiusoittelua. ”Jumalauta taas, miksi?” Ajattelin.
Kuten jo on käynyt selväksi, välillämme on sanomatonta halua. Vitsailua, katseita, kosketuksia ja vihjailua, joka on täysin sopimatonta, flirttailu piristää kummasti harmaata syksyä. Asiat eivät vain voineet edetä, tiesimme sen.

Naurahdin ja siirsin katseeni suoraan häneen ja tokaisin pilke silmäkulmassa takaisin: ”Kyllä tämä oli tässä, ellet sitten halua hoitaa kerralla valmiiksi?” Nyt kumpikaan ei siirtänyt katsettaan pois ja hänen kätensä ei poistunut, vaan otti kunnolla kiinni kyljestäni. Pian viiden vuoden latauksella olisi voinut ladata vaikka sähköauton.

Tiesin, että nyt ylitämme rajan ammatillisuudessa, jos en lopeta ja anna periksi. Tätä oli kuitenkin jatkunut jo monta vuotta ja vetovoima ei ollut yksipuolista tai kuvitelmaa. Jatkoin, vaikka tiesin että jomman kumman meistä pitää lopettaa, nyt heti. Jokainen soluni huusi pakene, ja jokainen henkäys toivoi enemmän. Ei helvetti.

Hän veti minut lähemmäksi, emme kuitenkaan koskeneet toisiamme, vielä. Siirsin katseeni takaisin tietokoneeseen. Olimme hiljaa ja tuijotimme näyttöä. Silmissä sumeni. Tunsin hänen hengityksen ihollani ja halusin, halusin lähemmäs. Hänen tuoksunsa oli tuttu, makea olematta imelä. Vedin syvään henkeä, luovutin ja olin nousemassa, ei näin voi tehdä.

Hän istui tuolillaan ja veti minut syliinsä, hengitti minua. Hiljaa istuin hänen sylissään ja nautin tilanteesta, kihelmöinnistä, pelosta ja halusta että tilanne riistäytyy käsistä, vääryydestä joka oli jo väistämätöntä. Hänen molemmat kätensä meni paitani alle vyötärölleni. Puristi ja veti lähemmäksi, tunsin hänen puolikovan kalunsa.

Hänen lämmin käsi vakaasti vyötärölläni tuntui sähköltä, himo oli kuin paksu sumu ympärillämme. Tiesimme että olemme viimeiset toimistolla. Käytävät oli pimeänä. Kädet alkoivat hyväillä selkääni.

-”Joko selvitetään tämä asia?” Hän sanoi ja viittasi siihen mitä olimme vältelleet jo useita vuosia. Samalla kädellään käänsi leukaani ja suuteli huuliani. Hänen huulet liikkuivat alas niskassani, korvanlehteni joutui hänen hampaiden väliin. Huokaisin ja käännyin hajareisin hänen syliinsä.

-”Selvä” vastasin.

Suutelin häntä, hänen kätensä tarrautuivat selkääni, nappasin hänen huulensa hampaideni väliin hellästi. hänen käsi nousi niskaani ja ohjasi minua. Tunsin kuinka hänen kalunsa alkoi kovettua allani. Se tarvitsi tilaa. Laskeuduin alas, samalla nostin leukaani ja lukitsin katseeni hänen silmiinsä. Aloin avaamaan housuja, samalla edelleen katsoen suoraan silmiin. Halusin nähdä epäröinnin, perääntymisen, luovutuksen, jota en saanut. Hänen elin oli jo täysin kovana. Otin sen ulos housuista, suutelin vartta kauttaaltaan. Hän henkäisi, ääni oli helpotuksen huokaisu. Katsoin välillä häntä, varmuudeksi, kunnes otin pään suuhuni. Pyöritin kieltäni sen ympäri. Hänen lantionsa nousi hieman ja koko elin upposi suuhuni. Liikutin päätäni edestakaisin, huuleni liikkuivat sulavasti elimen ympärillä ylös alas hyvän tovin. Imaisin kalun alipaineella suuhuni. Hänen hengityksensä tiheni ja tunsin alkavaa sykintää.

Hän asetti sormensa leukani alle ja nosti päätäni: -”Ei vielä.” Käsi leukani alla ohjasi minut ylös seisaalleen. Kädet siirtyivät housujeni vyötärölle avaten sepalustani. Ohuet housuni valahti alas, hän laski alushousuni ja nosti minua työpöydälle. Kiitin, että olin juuri muutamaa päivää aiemmin käynyt brasilialaisessa vahauksessa, vaikka tällä hetkellä housuissani olisi saanut olla vaikka kokonainen majava, sivuseikka ajattelin. Hän riisui kenkäni, sukkani, yksitellen, samalla suudellen reisiäni, sääriäni ja niin lähti housutkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu