Onko tullut mieleen mennä ulos ja rannalle?

Anonyymi-ap

En ole koskaan ollut rantalomaihmisiä, mutta tähän kuntojaksoon se sopii mainiosti uinteineen ja rantakävelyineen. Saman naisen tuoleissa olen nyt istuskellut keskipäivän aikoihin samalla kaavalla.
https://aijaa.com/RfpwBd
Jätin varvasta vain pikkuisen näkyviin, ettei sen yhden pikkuisen huomio vallan jää siihen varpaaseen.

Laitan ennen rannalle lähtöä pakkaseen vesipullon, jotain muuta juotavaa, hedelmiä ja mitä sattuu olemaan. Tänään oli banaania, kirsikoita, pala vesimelonia ja ananasta. Kuljetan ne kylmäpussissa mopon satulan alla ja asettaudun varjon alle napostelemaan ja kuuntelemaan kuulokkeista musiikkia. Skaala on ollut musiikissa laaja, Elviksestä Eminemiin ja kotimaisiin klassikoihin. Kuunnellut jopa Simo Salmista ja Junnua, huumorimusiikki sopii hyvin rentoon tunnelmaan. Suruvirsiä en kuuntele. Ysäri beach Hit Mix on myös mainio tunnelman nostattaja.

Ringo heltyy aina jutteleviin rantamummoihin ja korumyyjiin. Kun kerta on se lohikäärmeen vuosi, niin ostin siinä hengessä erilaisia onnen amuletteja ja niille söpön norsupussin. Vahvaa kangasta ja toimii jatkossa rantapussukkana. https://aijaa.com/zYceRv

Olen ostanut nyt metallisia ja nahkaisia rannekoruja kahdella tonnilla, järeästä "stainless steel" kaulakorusta maksoin pelkästään 700 bahtia. Pussukasta maksoin 350, vaikka se olisi irronnut varmaan 50 bahtilla. Ketjumyyjä kundi puhui hyvää englantia ja tiedusteli tarkkaan lomasuunnitelmani. Sanoin hänelle että tiedän maksavani ylihintaa, mutta sinunkin ystäväiseni on elettävä ja minä tein aamulla tietokoneella kaupat, josta sain hyvät rahat.

Hän lupasi kutsua minua jatkossa nimellä Mr Good business ja kehui hyväksi mieheksi. Kerjäläismies oli Seven Elevenin nurkalla. Ostin hänelle varta vasten kokiksen ja hampparin, päätin antaa satasen lisäksi mutta mies oli kadonnut. Ajelin mopolla hetken aikaa ja löysin hänet kujalta ja sain toimituksen perille.

Sovin huomiselle Tinder-treffit Hua Hiniin. Jos kaikki menee hyvin, ajelemme iltasella tänne loppuviikoksi. 26 vuotias tyttö, oikein lämmin ja kunnollisen oloinen WhatsAppin videopuhelussa. Mistään taksoista ei ollut puhetta, tyttö on joutilaana ja mielellään tulossa seuraan. En ole täällä naisten perässä, mutta mukava seura kelpaa aina. Davidin kanssa tavataan perjantaina. Otan tytön mukaan, jos vielä on matkassa mukana.

Hua Hinin yleiseltä syyttäjältä kysyisin että miksi sinä et käy ulkona laisinkaan? Hieno ranta löytyy Hua Hinistäkin, kukkulat ja kaunista luontoa.

Silkkipaitapoju

20

216

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Niin ja huomenna on varjoton päivä. Joka keskiviikko. Kuntoilu tapahtuu päivällä condon altaalla ja kuntosalilla. Rannalla kävelen puolet hedelmistä syötyäni puoli tuntia ja puoli tuntia koetan uida. Merenkäynti ollut sen verran kovaa että se rajoittaa puhdasta uintia.
      Aurinkoa saa kahdessa ja puolessa tunnissa hieman liikaa, muttei pala kuitenkaan.
      Aamulla aurinkorasvaa, rannalla kookosta ja illalla Aloe Veraa.

      Silkkipaitapoju

      • Anonyymi

        Minä lopetin rannalla maleksimisen jo kuusi vuotta sitten, käyn altaalla ja vesipuistoissa, kaikenlaiset mäkäräiset vittuilevat, on sitten ollut aurinkotuoli taikka ei, sama tilanne jo ainakin kymmenkertaa, jotain helvetin hieta tai hiekkakirppuja, todella ikäviä, kutittaa monta päivää... en ole ollut vuosiin pattayan rannalla kuin vain vähän aikaa, enkä hua hinin oikeastaan koskaan, jos haluan mereen uimaan, menen suan son rannalle, kunhan meressä ei ole paljon meduusoja, ne on ikäviä, jos pääsevät polttamaan, ei ole päässyt, olin muutama vuosi sitten etelässä, 100 kilsaa hua hin, sam roy yot niminen paikka, menin suoraan uimaan, en katsonut, ennen kuin olin kaulaa myöten vedessä, perkele meduusaparvi ja iso hitaasti lähdin rantaa kohden, ei yhtään poltta...

        Olin muuten sam roy yotissa koko pahimman korona-ajan paossa hotellissa, eipä ollut hotellissa kukaan muu kuin minä ja vaimoni, aamiainen tuli huoneeseen, huone siivottiin kerran viikossa, rannalla ei ollut koskaan ketään, ja se ranta on pitkä...
        By Numball HHN 63v,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä käyn joka päivä ulkona, useita tunteja...
        Turhaa lätinää...
        NumBall

        Tulin Thaimaahan 17.12.2023. Olen uinut meressä jotakin 40 kertaa ja ollut rantatuoleissa jotakuinkin 15 kertaa, pyyhkeen päällä hiekalla muutaman kerran. Airbnb:n altailla uin jotakin joka toinen päivä ja niissä oli myös kasvillisuutta laitettu maisemointiin.
        Tähän reippaaseen kahteen kuukauteen en ole nähnyt yhtään moskiittoa, en yhtään kärpästä, ludetta tai torakkaa. Auringonlaskun jälkeen mopoillessa kosteiden peltojen keskellä jotakin napsahtelee naamaan ja kypärään. En ole nähnyt edes banaanikärpästä.
        Pikkukalat kutittelee varpaita Jomtienilla jos seisoo meressä paikoillaan, mutta se ei haittaa.
        Cha amissa on pikkuisia rapuja jotka näykkii varpaita, mutta eivät saa vahinkoa aikaiseksi.
        Meduusat ovat polttaneet vain Bang Saraylla kerran ja eräällä Krabin saarella.

        Ei noiden takia pidä lopettaa ulkona liikkumista.

        Kyllä minä käyn joka päivä ulkona useita tunteja...

        Miksi sitä korona-aikaa ei voinut kotona viettää?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tulin Thaimaahan 17.12.2023. Olen uinut meressä jotakin 40 kertaa ja ollut rantatuoleissa jotakuinkin 15 kertaa, pyyhkeen päällä hiekalla muutaman kerran. Airbnb:n altailla uin jotakin joka toinen päivä ja niissä oli myös kasvillisuutta laitettu maisemointiin.
        Tähän reippaaseen kahteen kuukauteen en ole nähnyt yhtään moskiittoa, en yhtään kärpästä, ludetta tai torakkaa. Auringonlaskun jälkeen mopoillessa kosteiden peltojen keskellä jotakin napsahtelee naamaan ja kypärään. En ole nähnyt edes banaanikärpästä.
        Pikkukalat kutittelee varpaita Jomtienilla jos seisoo meressä paikoillaan, mutta se ei haittaa.
        Cha amissa on pikkuisia rapuja jotka näykkii varpaita, mutta eivät saa vahinkoa aikaiseksi.
        Meduusat ovat polttaneet vain Bang Saraylla kerran ja eräällä Krabin saarella.

        Ei noiden takia pidä lopettaa ulkona liikkumista.

        Voin vakuuttaa että siitä tulee kusiset paikat...

        Jippii!! Onko Myrskytuulta näkynyt?

        Ne hiekka tai hietakirput on varsin vittumaisia eläimiä... googlaa sandbug, ne alkaa aiheuttamaan ongelmia muutaman päivän päästä tartunnasta... ensin alkaa kutina, sitten iho tulehtuu, sitten lääkäriin antibiootteja... jos niitä pääsee tulemaan niin aloevera auttaa...

    • Anonyymi

      Tässä vähän vielä setämiehille nannaa seuraa, mitä Thaimaassa Tinder tarjoaa jopa täällä pikku paikoissakin. https://aijaa.com/RTs3IW Huomenna tiedän lisää.

      • Anonyymi

        Et taida tietää thaimaalaisten tyttöjen harrastuksesta muokata kuviaan, joka on ihan populaa ympäri maailmaa.
        Nenä kopio tinderlumpusta, mutta niinhän on tuokin.
        Todellako on noin vaikea löytää livenä seuraa, että täytyy selata tinderiä, vaikka on silkkipaita?
        Mutta kiitos, oikein mukava että kerrot hintatietojen myötä mitä olet ostanut, jopa rantapussin.
        Mitä maksoi saniteettipussisi, entä hammasharja, onko dödö kallista?

        Tiesitkö muuten että pelot ovat kohtuuttomalta tuntuvia tiettyihin asioihin tai tilanteisiin liittyviä voimakkaita tunnereaktioita.
        Yleisiä pelkojen kohteita ovat sosiaaliset tilanteet.

        Pelottaako paljonkin sosiaalinen tilanne / Numban tapaaminen yhtä paljon kuin Tyttö2010Neitinen99.9% olosuhteissaan puputtaa?

        Sinut voin kyllä tavata. Käykö huomenna?

        No, saarikyrvånsyylå. Miksi tuli hiljaista?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinut voin kyllä tavata. Käykö huomenna?

        Olen huomenna bluportissa toki voimme tavata... ei minulla ole siinä ongelmia...
        By NumBall HHN 63v.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen huomenna bluportissa toki voimme tavata... ei minulla ole siinä ongelmia...
        By NumBall HHN 63v.

        Mennen bluporttiin tuossa puolenpäivän aikaan, olen siellä ainakin muutaman tunnin, laita aika niin sovitaan joku paikka, 2024-02-20 18:36:22 viesti ei ole minun kirjoittama, todennäköisesti trolli... todennäköisesti sama joka syylistä syöttää tuubaa joko laiffila tai 2010.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et taida tietää thaimaalaisten tyttöjen harrastuksesta muokata kuviaan, joka on ihan populaa ympäri maailmaa.
        Nenä kopio tinderlumpusta, mutta niinhän on tuokin.
        Todellako on noin vaikea löytää livenä seuraa, että täytyy selata tinderiä, vaikka on silkkipaita?
        Mutta kiitos, oikein mukava että kerrot hintatietojen myötä mitä olet ostanut, jopa rantapussin.
        Mitä maksoi saniteettipussisi, entä hammasharja, onko dödö kallista?

        Tiesitkö muuten että pelot ovat kohtuuttomalta tuntuvia tiettyihin asioihin tai tilanteisiin liittyviä voimakkaita tunnereaktioita.
        Yleisiä pelkojen kohteita ovat sosiaaliset tilanteet.

        Pelottaako paljonkin sosiaalinen tilanne / Numban tapaaminen yhtä paljon kuin Tyttö2010Neitinen99.9% olosuhteissaan puputtaa?

        Tottakai kaikki naiset muokkaa kuviaan. Ei miehetkään sinne Tindereihin kuvia laita missä istuvat paskalla nortti huulessa krapulassa.

        Kun asiallisen aloituksen lukee, siellä on mainittu että on oltu videopuheluissa. Niiden feikkaaminen ei oikein kotikonstein onnistu. Meikeillä saa aikaan mutta ei niilläkään ihmeitä.

        Minulla oli Pattayalla kaverina nuori nainen (en koskaan pannut) joka oli todella näyttävän näköinen meikattuna, mutta 12 vuotiaan pojan näköinen ilman. Omat hiuksensakin oli melkein siilit, mutta käytti näyttäviä jatkeita ja rastoja jotka ulottui vyötärölle saakka.

        Hän on lepakko prätkätyttö ja oli yhden baaritytön tyttöystävä.

        Saarihurmuri elää jotakin 70- lukua kun kumppania jututettiin maitolaiturilla heinä hampaanraossa henkseleitä paukutellen.

        Tindereissä on se hyvä puoli että siellä ilmoitetaan mitä ollaan hakemassa. Kanakojuissa harvemmin mitään ruusuja on ja he ovat todennäköisesti jo parisuhteessa. Ovat lisäksi kielitaidottomia englannin suhteen.

        Ei ole oikein mahdollista löytää kadulta tai kaupoista huomattavasti nuorempaa vapaata seuraa, jotka lähtisivät farangin matkaan. Sitä varten netti on hyvä nykyään, se hoitaa käännökset ja tutustumiset ja kertoo toiveet ilman kielimuuria.

        Saa olla myös kadulla varsin varovainen, ettet saa siviilityttöä tuntemaan itseään prostuksi, jos menet härskisti ikäänkuin vetämään hänet mukaasi lompakon voimalla. Hymyllä kun ei hurmata, jos ikäeroa on plus 30 vuotta.

        2010

    • Anonyymi

      Voin vakuuttaa etten voi mihinkään ulos mennä, mitä jos joku kirjoittaa kommentin sillä välin suomi24 palstalle?

    • Anonyymi

      SilkkipaitaNössönen.
      Sininen portti siis.
      Nyt vain kellonaika ja tarkempi paikka.

    • Anonyymi

      "En ole täällä naisten perässä, mutta mukava seura kelpaa aina. Davidin kanssa tavataan perjantaina. "

      Ottakaa mallia Silkkipaidasta!

      Ei jää sexin puutteeseen kun on "kaikkiruokainen" :-)

    • Anonyymi

      😋😋😋😍😍😍😍😋😋😋

      ❤️ K­­­u­­u­­m­­­a­­­t­­ ­t­­­y­­­t­­ö­t­­­ ­o­d­­­o­­t­­­t­­a­­v­­­a­­­t­ ­s­i­­­n­­u­a­­­ -> https://us4.fun/kissgirl?18278639

      🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      78
      1805
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1689
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1514
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1203
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1194
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1182
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1146
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1131
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      6
      1119
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1114
    Aihe