Lindtman sanoi, että sopiminen on supervoima. No menee sitten SAK takaisin neuvottelupöytään.

Anonyymi-ap

Ei ole SAK:sta sopijaksi, kun pitää asioista tinkiä, Menevät lukkoon, pakenevat neuvottelupöydistä ja menevät lakkoon.

Demareiden ja SAK:n ehdotus työllisyyden parantamiseksi ja valtiontalouden heikon tilan korjaamiseksi on tyhjä paperi. Pysähtyneisyyden tila. Ei sillä tavalla maata rakenneta. Persut, Kokoomus, Kristilliset ja RKP uskaltavat kantaa vastuuta. Nostan hattua. Kiitos.

Demareiden poliittinen lakkoilu ei ainakaan ole supervoima. Se on tyhmyyden osoitus, uhkailua, kiristystä ja tahallista vahingontekoa, henkistä väkivaltaa.

Poliittiset lakot ovat vieneet tähän asti miljardin BKT:stä ja Suomi on ajautumassa EU:n alijäämämenettelyyn, jossa alijäämä ei saa olla yli 3% BKT;stä. Lakkoilijat ovat tuota suhdetta heikentäneet. Onneksi olkoon. Tulee mieleen 1990-luvun lama, jonka loppuviimeeksi Metallin ja Paperin "sankarit" aiheuttivat. SAK oli jo tuolloin sopinut, mutta elvistelijät iskivät. Vastuutonta oma napa -touhua. Poliittiset lakot 2024 ovat aivan samanlaista oma napa-touhua. Lakkojen aloittajat ovat sotkeneet työmarkkinat. Ei kukaan muu. Hävetkää!

3

142

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei nuo Sontiaiset Ja OmanPesän Sotkijat edes osaa Hävetä !

      SDP:n ja ÄäriVasemmiston AY-MAFIA Ei edes ymmärrä Mitä ne tekee !

      Onneksi Duunarit Ymmärtää - Ja JoukkoPako on käynnissä Ay-liitoista !

      • Anonyymi

        😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍

        😋 ­­­N­­­y­­m­­­f­­o­­m­­a­­a­­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#18280644

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞


    • Anonyymi

      Ostovoimaton ja autoton, tekee hyvää golf virralle?🤔

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      25
      2084
    2. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      88
      1909
    3. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      88
      1871
    4. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      13
      1593
    5. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      488
      1446
    6. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      1
      1434
    7. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      1297
    8. Mikä ihme teitä lieksalaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa?
      Lieksa
      48
      1237
    9. Mistä juttelit viimeisen kerran

      Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.
      Ikävä
      73
      1104
    10. Kemet lomautukset

      Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas
      Suomussalmi
      35
      1089
    Aihe