SUURPETOJEN KANNANHOIDOLLINEN METSÄSTYS TÄYTTÄ VALEHTELUA!

Anonyymi-ap

Nyt kaatui sitten ilvesluvat, olivat tosin jo alusta asti toimeenpanokiellossa. ”Muistaakseni” eräs ASIANTUNTIJAPOLIITIKKO ”ennusti” karhun, suden ja ilveksen ”kannanhoidollisen” metsästyksen päättyvän näin.
Nyt voisi maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja Jenna Simula (PS) kommentoida miksi puhui täyttä p….a kansalle aina viimevuoden alusta lähtien koskien suurpetokysymystä!
Historian ”metsästysmyönteisin” hallitus ei tule saamaan mitään aikaiseksi ennen kun alkaa kuuntelemaan HENKILÖÄ jonka tulisi nyt olla maa- ja metsätalousministeri, mutta omat puukottivat selkään!
Jos maamme avainasemassa olevissa poliitikoissa olisi vielä joku tervejärkinen, olisi mielenkiintoista kuulla hallituksen selitys siitä, MIKSI 80KM ETELÄÄN HELSINGISTÄ ELETÄÄN TÄYSIN ERI TODELLISUUDESSA SUUROETOJEN SUHTEEN? Ja selvitykseksi ei käy ”mutta EU määrää” sillä baltit kuuluvat yhtälailla samaisten sopimusten piiriin!
Ei yhtään enää ihmetytä, että reservistä eroaminen kiihtyy. Päättäjät voisivat miettiä kokeeko moni mädän yhteiskuntamme enää taistelun arvoiseksi?

18

388

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Demokratiaahan täällä ei enää ole. Metsästys asiat määrittelee kieltoineen nykyään nämä viherideologisti järjestöt ja vain heillä on myös yksin valitusoikeus suurpetolupiin. Susia pannoitetaan ja pannoituksista valitettiin. Valitukset hylättiin, koska valittaa voi vain "luonnonsuojelu perustein".
      Miten j.malauta tuollainen voi olla 2024 länsimaisessa suomessa edes mahdollista?

      • Anonyymi

        Osattiin sitä jo viime vuosikymmenelläkin. Kannattaa lukea vaikka uudestaan Metsästyskirjan luku nro:7. Karua faktaa siitä miten poikkeuslupapolitiikka ei kertakaikkiaan toimi.
        Hyvä esimerkki toimimattomuudesta Westerholmin kanahaukkaoikeudenkäynnit. Lupaa haettiin neljän nuoren haukan pyyntiin tärkeimmiltä riistanhoitokohteilta. Neljä vuotta kestäneen oikeudenkäynnin loppuhuipennus, ELY keskuksen päälakimies lähettää korkeimmalle hallinto-oikeudelle kirjallisen loppulausunnon jossa todetaan suunnilleen, että: Vaikka hakijalla täyttyvät kaikki perusteet, LUPAA EI TULE MYÖNTÄÄ! KHO evää luvat. Oikeudenmukaisuutta, tai KHO:n totaalista ja tahallista mielivaltaa? Päättäköön jokainen itse.
        Westerholm on kuitenkin PÄÄTTÄNYT, että poliittinen taistelu ei lopu ennen kuin asiat ovat isänmaassa kohdallaan!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        W-holm kirjoitti kanahaukka,- korppi ja närhioikeudenkäynneistä metsästyslehtiin. Julkaisivat silloin vielä asiantuntijoiden artikkeleita. Entinen Europarlamentaarikko Lasse Lehtinen kirjoitti aikanaan kyseisistä oikeudenkäynneistä kolumnin Ilta -Sanomiin otsikolla ”Uhanalainen varis”. Löytyy mm. googlaamalla arno westerholm.
        Lehtinen pistää omalla ironisella tavallaan pilkaksi koko maamme johdon ja oikeuslaitoksen sekä virkamiesten totaalista hulluutta!

    • Anonyymi

      Parhaiten elukkakantojen kannat luonnossa pysyvät kohdillaan silloin kun ihminen mahdollisismman vähän sorkkii asioita. On aivan kummallinen asia sellainen ettei luonto elätä määräänsä enempää yhtään eläinlajia, kyllä siellä vastaan tulevat mm. ruokahuollon ongelmat ja ne alkavat rajoittaa kantoja kun ruoka ei riitä liian suurelle eläinpopulaatiolle.
      Mutta nykyinen tarpeeeton huvikseen metsästäminenhän on kivaa...joten ensin pitäisi saada ne kannat kasvamaan pelottavan suuriksi jotta olisi sitten paljon tapettavaa...

      • Anonyymi

        Tutkatrolli päätti sitten tulla trollaamaan tätä asiaketjua metsästyksestä metsästyksen vastaisella öyhötyksellään.
        Ja tämä samainen trolli esiintyy täällä muka metsästäjänä jonka päätyö on metsästäjien julkinen maalittaminen jota on tehnyt täällä jo 20 vuotta, kuten noista jatkuvasti etusivulle nostetuista hirvenmetsästys ketjuista ja öyhötyksistä näkee.
        No, tämän metsästyksen vastaisen trollin tietää kaikki palstaa vähänkään kauemmin lukeneet. Pääosassa yleensä hirvenmetsästys, tutka, koiran käyttö, auto yms jota öyhöttänyt täällä 24/7. xD

        Ei ole sama mies, sen tiedän sen. Tämä tutkakoirista puhuva mies on oikea pedontappaja. Tunnen hänet läpikotaisin, sillä hän on vanha eräkaverini.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole sama mies, sen tiedän sen. Tämä tutkakoirista puhuva mies on oikea pedontappaja. Tunnen hänet läpikotaisin, sillä hän on vanha eräkaverini.

        Päätit sitten hätäpäissäsi sanoissa takellellen keksiä tällaisen puolustuksen puheillesi ja olet itse itsesi "eräkaveri". xD
        Eli sama alterego kuin kuuluisa susianaalilyytikko joka on myös sinun hyvää kaveripiiriäsi ja jota nimimerkkiä olet pitänyt pitkään piilossa. xD

      • Anonyymi

        Lupaan olla puuttumatta oksennuksiisi kunhan lopetat metsästäjien perusteettoman maalittamisen täällä herra metsästyksen vastustaja.😅

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lupaan olla puuttumatta oksennuksiisi kunhan lopetat metsästäjien perusteettoman maalittamisen täällä herra metsästyksen vastustaja.😅

        Meilläpäin täällä lapissa ei paljon petoja näe. Minä olen sitä mieltä, että jokainen saa itse päättää ampuuko pedon vai ei. Miksi elättää petoja mm hirvillä, kun hirviä voi ihmisetkin käyttää ravinnoksi. Vaikka vastustankin tutkakoirien käyttöä hirvestyksessä, niin petojahtiin ne soveltuvat.

    • Anonyymi

      Älkää metsästäkö enää supikoiria ja kettuja, näiden levittämä kapi hävittää ilveksiä ja susia ,tosin ilveksiä kuolee nälkään myös moninpaikoin jäniskannat on romahtaneet yhdettömiin, tulevat asutuskeskuksiin rusakoiden perässä ja mitenhän paljon syövät saimannorpan kuutteja näistähän piiperöt ei kerro julkisuuteen mitään.

    • Anonyymi

      Metsästys on vaikea laji: Halua olisi tappaa mahdollisimman paljon mutta ei kuitenkaan saisi tappaa niin että tapettava vallan loppuu...

      • Anonyymi

        Siinä lyhyesti metsästyksen vastustaja trollin kuvitelma metsästyksestä.🤣

      • Anonyymi

        Kyllä minä en ainakaan tapa tappamisen ilosta, vaan nautin muutenkin luonnossa liikkumisesta. Tottakai olen hyvilläni, kun saan lihaa ruokapöytään ja saan itse käsitellä saaliini. Hirven ammun mieluummin ilman koiran räksytystä ja mölyämistä.

        Sama meininki täällä. Ja mukava huomata, että asiallistakin kirjoittelua metsästyksestä esiintyy, kiitos siitä. (ei oikein jaksa kiinnostaa sellainen kielenkäyttö, missä vain kaikkia muita paitsi itseään joku valaistunut haukkuu joksikin trolleiksi)

        Helpompi tapa sinullekin olisi jos lopettaisit trollaamisesi, sillä se ei ole asiallista nähnytkään mitä sinä täällä teet massatrollaamisinesi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helpompi tapa sinullekin olisi jos lopettaisit trollaamisesi, sillä se ei ole asiallista nähnytkään mitä sinä täällä teet massatrollaamisinesi.

        Toteaa "itse itsensä paras eräkaveri", ehkä kädessä pitäen.... öyhöttelee trulli.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toteaa "itse itsensä paras eräkaveri", ehkä kädessä pitäen.... öyhöttelee trulli.

        Ja metsästys keskustelusi tuossakin kommentissa oli nolla heti kun ottaa kaiken pskanjauhannankin pois.😂
        Mitä enemmän käytät metsästyksen vastaista öyhöenergiaasi minua haukkuen sitä paremmin työni tämän palstan metsästystä vastustavien trollien puhdistustyössä tuottaa tulosta, joten anna palaa vaan pahaa oloasi pois minkä jaksat.😂

    • Anonyymi

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍

      😍 K­u­­u­­m­a­­­t­ ­t­­y­­t­­­ö­­­t­­­ ­­­o­­­d­­o­­­t­t­a­­v­­­­­a­­t­­­ ­s­­­i­­n­u­a­ -> https://us4.fun/kissgirl?18280756

      🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      35
      4592
    2. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      20
      3185
    3. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      269
      2331
    4. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      53
      2197
    5. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      164
      2056
    6. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      89
      1670
    7. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      17
      1653
    8. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      360
      1651
    9. Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.

      Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      113
      1622
    10. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      15
      1279
    Aihe