Poliisin antama ymmärrys taiteilijalle

Poliisin, armeijan parasta on ryhmähenki jonkinlaisen väkivaltakulttuurin ohella.
Vahvat aatteet ryhmässä.
Sellaista kokemusta ihannoidaan ja halutaan hankkia.

Kuvataiteessa vähemmän kuin teatterissa, musiikissa ei ole ryhmähenkeä.
Kuvataiteilija kuluttaa elämänsä täysin hiljaisuudessa ja yksin.
Tila tarkoittaa aukkoa sivistyksessä ja kroonista puutetta.

Tästä kahtalaisesta asetelmasta sitten rakentuu poliisi ja taiteilijan suhde.

Vuorostaan poliisi voi olla kroonisesti epävarma taiteen motiiveista, jos vaikka on paha mielessä ja taiteilija on silmätikku ja vakituisten tarkistuksen kohde.

Tutumpi se tarkoittaa, että taiteilija ei kykene kävelemään pyydettyä suoraa viivaa pitkin vaikka kuinka yrittää.

Teatterissa parasta on esiintyjä ryhmä ja kotinäyttämö.
Musiikissa orkesteri.

Kuvataiteiden mielenlaatu on hiljaisuus, visuaalisuus ja se on kroonista laatua ja syy miksi alalle ryhdytään.

Muu syy johon pystyy vaikuttaa on taidepolitiikka.
Taidetyö ei ole järjestetty toimivaksi.
Siksi että aika on tänäkin päivänä nuori historian nähden.

Kuvataiteelta puuttuu taidetyö ja kuukausipalkka.
Valtion rahoituksen puute on syy yksinäisyyteen.
Teatteri ja musiikki saavat enemmän valtion budjetista rahaa.
Rahan puute aiheuttaa sitä, että ei synny vahvoja ryhmittymiä kuvataiteen ympärillä.
Kuvataidetta tehdään omalla kustannuksella, perinnöllä.

Lisänä on pohjoismainen kylmä ilmasto, jossa ryhmähenki on olematonta.

Nolla arvosta ihannoidaan poliisin ryhmähenkeä tai jalkapallohuliganismin ryhmähenkeä, joka äitiyy sellaiseksi, että faneista tulee oma taisteleva armeija.