Heinola DiscGolfPark Worldin Pro-rata arvosteltiin maailman 2. parhaaksi radaksi vuonna 2024

Anonyymi-ap

Heinola DiscGolfPark Worldin Pro-rata arvosteltiin maailman 2. parhaaksi radaksi. Samalla rata on Suomen paras. Valinta perustuu maailmanlaajuiseen UDisc-kirjausjärjestelmään, jonne käyttäjät merkkaavat tuloksiaan ja arvostelevat pelaamiaan ratojaan. Maailmassa on yli 15 000 rataa yli 80 maassa. Tuoreimmilla matkailijoiden arvosteluilla on enemmän painoarvoa pisteytyksissä kuin aikaisempien vuosien tai paikallisten omilla arvosteluilla.

Huomioitavaa on se, että kymmenen parhaan joukossa on vain kaksi rataa, joissa pelaaminen on maksutonta. Heinola DiscGolfPark Worldin Pro-rata on näistä toinen.

Ratoja ylläpitävän ja kehittävän LDG ry:n toiminnanjohtaja Jere Pohjankoski hehkuttaa:

Tämä tuntuu mahtavalta, koska meidän yhdistyksemme vapaaehtoiset ovat tehneet todella paljon talkootyötä tämän eteen jo 20 vuoden ajan! Oli hienoa päästä top 10:iin vuonna 2022, mutta nyt olemme jo kolmannen kerran putkeen kärkikymmenikössä ja nyt toisella sijalla. Uskomatonta!

Pohjankoski haluaa nostaa esille sen, että Pro-rata on vain yksi osa Heinola DiscGolfPark Worldin, lajipiireissä Kippiksenä tunnetun alueen isoa kokonaisuutta. Kippikseltä löytyy useita eri ratoja ja monia puttipelejä kaiken tasoisille pelaajille ja lisää on tulossa.

Valmistelemme juuri uutta Leader-hanketta nimeltä Kippis 5.3. Sen tarkoituksena on rakentaa mm. uusi keskitason rata, joka asettuu vaikeusasteeltaan Pro- ja Amatööri-radan välimaastoon. Saimme hiljattain valmistuneella hankkeellamme parannettua merkittävästi Kippiksen tapahtumakeskusta ja sen palvelumahdollisuuksia. Seuraavaksi pääpainomme siirtyy jälleen vahvemmin ratojen kehittämiseen, kun tuunaamme Amatööri- ja Pro-rataa sekä teemme kokonaan uuden 18-väyläisen radan,

kertoo Pohjankoski.
Pro-radan väylillä pelataan tänä vuonna muun muassa kansainvälisen DGPT Europen Silver-tason kilpailussa nyt kesäkuussa sekä avoimen luokan SM-kilpailuissa vuonna 2025.

Kaupunki näkee frisbeegolfin tärkeänä kohteena hyvinvoinnin ja matkailun lisääjänä

Haluamme kaupunkina kiittää LDG ry:tä aktiivisesta ja innovatiivisesta toiminnasta Heinolan liikuntapaikkojen kehittäjänä ja hyvinvoinnin edistäjänä,

kiittelee liikuntapalvelujohtaja Maria Kaikkonen.
Kaupunki näkee myös alueen arvon ja alueelle on tulossa vuonna 2024 wc- ja pukuhuonetilat, jotka palvelevat kesäisin frisbeegolfin pelaajia ja talvisin hiihtäjiä.

Kippiksestä on tullut yksi Heinolan merkittävä matkailukohde. Vuonna 2023 kävijöitä Kippiksellä neljällä radalla oli yhteensä noin 40 000. UDiscin tilastojen mukaan pelaajia kävi viime vuonna 18 eri maasta. Pro-radalla pelaajista noin 30% tulee yli 50 kilometrin päästä.

Paljon onnea!

29

490

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Juu juu, miksei? Ei vaan innosta ja painunee aikanaan unholaan. Ehkä tuottaa vielä jonkun veroeuron valtion velan lyhennykseen.

      • Anonyymi

        Huomioitavaa on se, että kymmenen parhaan joukossa on vain kaksi rataa, joissa pelaaminen on maksutonta. Heinola DiscGolfPark Worldin Pro-rata on näistä toinen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        on hyvä rata 👍🏻😀

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        on hyvä rata 👍🏻😀

        Tämä tuntuu mahtavalta, koska meidän yhdistyksemme vapaaehtoiset ovat tehneet todella paljon talkootyötä tämän eteen jo 20 vuoden ajan! Oli hienoa päästä top 10:iin vuonna 2022, mutta nyt olemme jo kolmannen kerran putkeen kärkikymmenikössä ja nyt toisella sijalla. Uskomatonta!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huomioitavaa on se, että kymmenen parhaan joukossa on vain kaksi rataa, joissa pelaaminen on maksutonta. Heinola DiscGolfPark Worldin Pro-rata on näistä toinen.

        Tämä tuntuu mahtavalta, koska meidän yhdistyksemme vapaaehtoiset ovat tehneet todella paljon talkootyötä tämän eteen jo 20 vuoden ajan!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huomioitavaa on se, että kymmenen parhaan joukossa on vain kaksi rataa, joissa pelaaminen on maksutonta. Heinola DiscGolfPark Worldin Pro-rata on näistä toinen.

        hyvä rata 👍🏻

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        on hyvä rata 👍🏻😀

        jep on todella hyvä mesta !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        on hyvä rata 👍🏻😀

        Heinola DiscGolfPark Worldin Pro-rata arvosteltiin maailman 2. parhaaksi radaksi. Samalla rata on Suomen paras!!

      • Anonyymi

        😍😍😍

    • Anonyymi

      Kaupunki näkee frisbeegolfin tärkeänä kohteena hyvinvoinnin ja matkailun lisääjänä!!!!

      • Anonyymi

        hyvä harrastus !

      • Anonyymi

        Ratoja ylläpitävän ja kehittävän LDG ry:n toiminnanjohtaja Jere Pohjankoski hehkuttaa:

        Tämä tuntuu mahtavalta, koska meidän yhdistyksemme vapaaehtoiset ovat tehneet todella paljon talkootyötä tämän eteen jo 20 vuoden ajan! Oli hienoa päästä top 10:iin vuonna 2022, mutta nyt olemme jo kolmannen kerran putkeen kärkikymmenikössä ja nyt toisella sijalla. Uskomatonta!

      • Anonyymi

        Valmistelemme juuri uutta Leader-hanketta nimeltä Kippis 5.3. Sen tarkoituksena on rakentaa mm. uusi keskitason rata, joka asettuu vaikeusasteeltaan Pro- ja Amatööri-radan välimaastoon. Saimme hiljattain valmistuneella hankkeellamme parannettua merkittävästi Kippiksen tapahtumakeskusta ja sen palvelumahdollisuuksia. Seuraavaksi pääpainomme siirtyy jälleen vahvemmin ratojen kehittämiseen, kun tuunaamme Amatööri- ja Pro-rataa sekä teemme kokonaan uuden 18-väyläisen radan,

        kertoo Pohjankoski.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ratoja ylläpitävän ja kehittävän LDG ry:n toiminnanjohtaja Jere Pohjankoski hehkuttaa:

        Tämä tuntuu mahtavalta, koska meidän yhdistyksemme vapaaehtoiset ovat tehneet todella paljon talkootyötä tämän eteen jo 20 vuoden ajan! Oli hienoa päästä top 10:iin vuonna 2022, mutta nyt olemme jo kolmannen kerran putkeen kärkikymmenikössä ja nyt toisella sijalla. Uskomatonta!

        Valmistelemme juuri uutta Leader-hanketta nimeltä Kippis 5.3. Sen tarkoituksena on rakentaa mm. uusi keskitason rata, joka asettuu vaikeusasteeltaan Pro- ja Amatööri-radan välimaastoon. Saimme hiljattain valmistuneella hankkeellamme parannettua merkittävästi Kippiksen tapahtumakeskusta ja sen palvelumahdollisuuksia. Seuraavaksi pääpainomme siirtyy jälleen vahvemmin ratojen kehittämiseen, kun tuunaamme Amatööri- ja Pro-rataa sekä teemme kokonaan uuden 18-väyläisen radan,

        kertoo Pohjankoski.
        Pro-radan väylillä pelataan tänä vuonna muun muassa kansainvälisen DGPT Europen Silver-tason kilpailussa nyt kesäkuussa sekä avoimen luokan SM-kilpailuissa vuonna 2025.

      • Anonyymi

        Tuoreimmilla matkailijoiden arvosteluilla on enemmän painoarvoa pisteytyksissä kuin aikaisempien vuosien tai paikallisten omilla arvosteluilla.

      • Anonyymi

        Huomioitavaa on se, että kymmenen parhaan joukossa on vain kaksi rataa, joissa pelaaminen on maksutonta. Heinola DiscGolfPark Worldin Pro-rata on näistä toinen.!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valmistelemme juuri uutta Leader-hanketta nimeltä Kippis 5.3. Sen tarkoituksena on rakentaa mm. uusi keskitason rata, joka asettuu vaikeusasteeltaan Pro- ja Amatööri-radan välimaastoon. Saimme hiljattain valmistuneella hankkeellamme parannettua merkittävästi Kippiksen tapahtumakeskusta ja sen palvelumahdollisuuksia. Seuraavaksi pääpainomme siirtyy jälleen vahvemmin ratojen kehittämiseen, kun tuunaamme Amatööri- ja Pro-rataa sekä teemme kokonaan uuden 18-väyläisen radan,

        kertoo Pohjankoski.

        hyvää duunii tehty 👍🏻

    • Anonyymi

      Heinola DiscGolfPark Worldin Pro-rata arvosteltiin maailman 2. parhaaksi radaksi.

    • Anonyymi

      Heinola DiscGolfPark Worldin Pro-rata arvosteltiin maailman 2. parhaaksi radaksi. Samalla rata on Suomen paras.

    • Anonyymi

      Ratoja ylläpitävän ja kehittävän LDG ry:n toiminnanjohtaja Jere Pohjankoski hehkuttaa:

      Tämä tuntuu mahtavalta, koska meidän yhdistyksemme vapaaehtoiset ovat tehneet todella paljon talkootyötä tämän eteen jo 20 vuoden ajan! Oli hienoa päästä top 10:iin vuonna 2022, mutta nyt olemme jo kolmannen kerran putkeen kärkikymmenikössä ja nyt toisella sijalla. Uskomatonta!

    • Anonyymi

      Heinola DiscGolfPark Worldin Pro-rata arvosteltiin maailman 2. parhaaksi radaksi. Samalla rata on Suomen paras

      • Anonyymi

        Todella hyvin hoidetut radat. Ratoja löytyy jokaiselle, Pro, Ama ja Kids + puttirata. Alueella vessa ja proshop. Pro rata harrastelijalle (itselle ainakin) haastava, mutta kiva. Ama kiva rata, itselle ainakin ihan mukavan pituisia väyliä. Siellä voi jopa onnistua. Puttirata tosi kiva lisä alueelle. Ja puttinolla peliä on kiva pelata.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Todella hyvin hoidetut radat. Ratoja löytyy jokaiselle, Pro, Ama ja Kids puttirata. Alueella vessa ja proshop. Pro rata harrastelijalle (itselle ainakin) haastava, mutta kiva. Ama kiva rata, itselle ainakin ihan mukavan pituisia väyliä. Siellä voi jopa onnistua. Puttirata tosi kiva lisä alueelle. Ja puttinolla peliä on kiva pelata.

        Huikean hieno frisbeegolfkompleksi, jossa on ratoja sekä väyliä monelle eri taitotasolle. Parhaita kokonaisuuksia, missä olen itse vieraillut (maailmanlaajuisesti)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huikean hieno frisbeegolfkompleksi, jossa on ratoja sekä väyliä monelle eri taitotasolle. Parhaita kokonaisuuksia, missä olen itse vieraillut (maailmanlaajuisesti)

        Mahtava DGP. Tämä paikka tulee ehdottomasti käydä kokeilemassa. Upeasti suunniteltu ja aivan mahtavasti ylläpidetty kokonaisuus. Erilliset radat ja puttauspaikat löytyvät kaikentasoisille heittäjille. Suosittelen!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mahtava DGP. Tämä paikka tulee ehdottomasti käydä kokeilemassa. Upeasti suunniteltu ja aivan mahtavasti ylläpidetty kokonaisuus. Erilliset radat ja puttauspaikat löytyvät kaikentasoisille heittäjille. Suosittelen!

        Am rata oli täynnä hyvin rakennettuja, lyhyitä ratoja jotka haastoivat teknisyydellään. Kiitoksia rata suunnittelijoille. Pro radalla pääsi laittamaan pitempää piiskaa ja väylät oli sopivan monipuolisia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Am rata oli täynnä hyvin rakennettuja, lyhyitä ratoja jotka haastoivat teknisyydellään. Kiitoksia rata suunnittelijoille. Pro radalla pääsi laittamaan pitempää piiskaa ja väylät oli sopivan monipuolisia.

        Hyvät ja monipuoliset radat. Löytyy 2 normaalia kunnon rataa ja yksi lasten harjoittelu rata. Parkkitilaa löytyy vaikka koko Suomen kansalle. Tykkäsin ainakin itse pelailla.

    • Anonyymi

      Suomen paras💪🏻💪🏻💪🏻

      • Anonyymi

        Pohjankoski haluaa nostaa esille sen, että Pro-rata on vain yksi osa Heinola DiscGolfPark Worldin, lajipiireissä Kippiksenä tunnetun alueen isoa kokonaisuutta. Kippikseltä löytyy useita eri ratoja ja monia puttipelejä kaiken tasoisille pelaajille ja lisää on tulossa.!!!!!

    • Anonyymi

      👍🏻👍🏻👍🏻

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3750
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      76
      1970
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1598
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      82
      1253
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1067
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1008
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      898
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      863
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      844
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      788
    Aihe