perintöriita

mimmi

Hei! Osaatteko neuvoa? Sisarusten kesken ei millään päästä sopuratkaisuun jakokirjan tekemisessä ja allekirjoittamisessa ja pienen perinnön jakamisessa. Tuleeko pesänjakajan hankkiminen kalliiksi?

7

5284

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kysypä oman kuntasi oikeusaputoimistosta, jos vaikka saisit sieltä apua. Olen kuullut, että ainakin joissain kunnissa kysellään tuloja vasta toisella käynnillä.

    • Esak

      Minun vanhemmillani oli perintöriita, joka jatkui 25 vuotta. Pesää ei siis ollenkaan jaettu. Hautajaisissa ei enää voi tehdä sovintoa, vaikka haluaisikin.

      Minä ja sisarukseni opimme, ettei perinnöstä pidä riidellä. Jaoimme perinnön kolmeen osaan, jotka olivat saman arvoisia rahallisesti. Sen jälkeen arvoimme, minkä osan kukin saa. Kellään ei ollut nokankoputtamista.

    • kalliiksi tulee.

      Mitäpä jos jaatte perinnön huutokauppaamalla?
      Kaikki perinnön osat huutokaupataan perillisille siten, että korkeimman tarjouksen tehnyt saa kyseisen osan. Kun kaikki on jaettu, lasketaan jokaisen huutamat osuudet yhteen ja eniten huutamalla saanut maksaa rahana vähemmän saaneille. Eli tasataan rahalla. Perinnön osilla ei tässä vaiheessa enää saa tasata.
      Tämä on reilu ja tasapuolinen menetelmä, josta kukaan ei voita eikä kukaan häviä mitään.

      Tuli ehkä epäselvästi ilmaistua, mutta kysy jos jäi epäselvää.

    • jenkaten

      Tulee kalliiksi.Ei kannata pienten perintöjen
      tähden alkaa riitelemään.Yleensä asiat on kovin
      pienestä kiinni.Niistä yleensä jää kovin ikävät
      ja pitkä aikaiset turhan päiväiset vihan pidot.
      Minulla ja sisarellani oli noin kahdeksan vuotta
      sitten tällainen jako homma ja äiti muorilla oli
      joitakin pankin osakkeita pariton luku.Pankki virkailöija kysyi jaetaanko tämä yksi osake,niin
      se menee tasan,minä sanoin että,ei jaeta,ottakoon
      sisko sen kun pienenä syötti minulla suolasia
      lettuja,niin ihan siitä hyvästä.Usko tai älä,
      mutta se jako meni nauruksi.Pankki virkailija sanoi,että harvoin on näin sopuisaa jakoa.Minulla
      ja siskollani on välit todella hyvät,tänäkin
      päivänä.Annan neuvon:miettikää hetki,onko todella
      aihetta edes pieneen toraan,yleensä ei ole.Ulko
      puolinen kun tekee työstään laskun,niin sitten se vasta syyttely alkaa.Onnea!

      • mimmi

        Kiitos kivoista vastauksista. Meillä on tilanne sellainen, että kolmas keksii aina jonkun uuden asian ettei päästä ollenkaan jaon alkuunkaan.


      • jenkaten
        mimmi kirjoitti:

        Kiitos kivoista vastauksista. Meillä on tilanne sellainen, että kolmas keksii aina jonkun uuden asian ettei päästä ollenkaan jaon alkuunkaan.

        Kun teistä kaksi on samaa mieltä jaon oikeellisuudesta,niin kolmannen on tyytdyttävä
        enemmistön päätökseen.Katsokaa tarkoin,että jako
        on mielestänne oikein,jos kolmas haluaa siihen ulkopuolisen jakomiehen.Tehköön hän sen omalla kustannusellaan.Eli jaosta aiheutuvat kulut
        otetaan hänen osastaan.Mutta sopu on aina sopu.


      • Esak
        mimmi kirjoitti:

        Kiitos kivoista vastauksista. Meillä on tilanne sellainen, että kolmas keksii aina jonkun uuden asian ettei päästä ollenkaan jaon alkuunkaan.

        Kun pesä sitten lopulta jaettiin, niin tämä kolmas osapuoli tuli kahdella kuorma-autolla hakemaan "pieniä muistoja lapsuudenkodistaan".

        Todellakin. Toistan vielä: hautajaisissa ei enää voi tehdä sovintoa. Raskastahan perintöriita on kaikille.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      136
      1260
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      34
      791
    3. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      577
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      570
    5. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      25
      521
    6. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      29
      506
    7. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      24
      500
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      22
      467
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      14
      462
    10. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      14
      461
    Aihe