Tunnevammaisuus

ehkä sä oot oot menettäny luottamukses samal kaikkii naisii tai sit sä et oo löytäny sitä ketä rakastaa... mut eiköhän se siitä :) inhoan sanoo tätä mut "eiköhän se ajan kanssa"

Minä olen törmännyt jo kahteen naiseen jotka tieten tahtoen repivät sydämeni kappaleiksi.

Olen huomannut että en oikein tunne enää mitään. Muutaman kerran olen luullut ihastuneeni, mutta kun tarkemmin sisintäni tutkin ja tunnustelin, en löytänyt minkäänlaista lämpöä.

Olen sisältäni kiveä. En silti tunne kostonhimoa, en halua "jatkaa vahingoa" satuttamalla naisia. Enkä ajattele että kaikki naiset ovat pettäviä huoria, vain pieni osa. Mulla vain ollut niin paska säkä että olen kaksi kertaa törmännyt hyväksikäyttävään idioottiin.

Ehkä mä vielä joskus vielä tunnen sisälläni jotain. Tai sitten en. En mä osaa sitä oikein surrakaan, kun en enää muista miltä tuntui rakastaa.

Hyvää kesää silti sulle! Eiköhän tästä todellakin ajan myötä selviä...

Musta tuntuu että pelkäät rakastua. Ja sen takia ehkä muutat rakkauden tunteet tai ihastumisen tai minkä tahansa asiaan liittyvän tunteen arkipäiväiseksi, jotta voisit hallita sitä.

Ja näin ajattelet etteivät naiset kolahda. Alitajunnassaan ihminen tekee kaikenlaista ihmeellistä.

Rakastuessaanhan ihmiset ja heidän tunteensa muuttuvat aika paljon hallitsemattomiksi.

Näin ainakin itse olen asiaa pohtinut henkilöiden kannalta, jotka eivät uskalla tuntea rakkautta ja sen tuomaa onnea.. ja tuskaa.

Mutta onko parempi olla sisältä kova ja työntää kaikki loitommalle ja olla yksinäinen, vai uskaltaa vähä vähältä rakastua ja luottaa siihen että joku on sinulle yhtä hyvä kuin sinä monelle muulle ehkä olet jo ollut ja tulet olemaan.

Onnea ja minä myös sanon että aika parentaa kyllä.. toivottavasti ainakin tarpeeksi!