Tyttö Rovaniemellä 90 luvulla

Olen viikon enää täällä, siis näillä sivuilla. Poistan sen jälkeen profiilini. En usko että hän on täällä tai hänet tuntevat.

Tämä on minun ensimmäinen kerta tällä näillä sivuilla. Mitä nyt olen lukenut näitä muitakin aloituksia ja vastausviestejä. En ihmettele että ihmisillä on pahaolo. Miettikää miten vastaatte ihmisille. En voi käsittää miten kylmästi voidaan ihmistä kohdella näillä palstoilla. Kaikkea mahtuu joukkoon. Olkaa ihmisiksi! Käyttäytykää kunnioittavasti toisianne kohtaa ikään ja elämän statukseen katsomatta vaikka anonyymina olettekin.

Terävimmät varmaan huomasivat että etsimäni henkilön kirjain löytyy nimimerkistä mitä käytän. Siinä on myös minun kirjain. T Ja K.
Jos kohtalo meidät yhteen uudelleen johdattaa niin tarjoan lounaan ja kahvit. Vaihdetaan kuulumiset ja saat päättää jatkon. En vaivaa enempää. Kiitos.

Nimimerkillä:
T-Mies -> K-Naista

Meistä vielä. Viimeisenä iltana tavattiin vähän aikaisemmin mitä normaalisti. Rakkaudesta meidän ei tarvinnut puhua, me nähtiin se toistemme silmistä ja sanoista. Kuuluttiin yhteen ja kuulutaan edelleen.
Käveltiin sinä iltana enemmän kuin yleensä, olit mun kainalossa koko sen ajan. Kaikki oli hyvin, oltiin yhdessä. Käytiin paikoissa.
Ilta alkoi muuttua yöksi ja tuli se hetki kun otit minut syleilyysi. Puristit itsesi tiukasti minua vasten. Minä myös sinua. Suudeltiin pitkään. Kunnes irrottauduit minusta ja aloit itkemään. Katsoit minuun viimeisen kerran ja lähdit juoksemaan pois sanomatta mitään. Lähdin perääsi, mutta kaverisi pysäyttivät minut ja sanoivat että "anna hänen mennä". Siinä samassa hetkessä tajusin mitä tapahtui. Rikkoonnuin tuhansiin pieniin palasiin ja aloin itkeä, ikävä tuli. Meidät revittiin erilleen juuri sinä hetkenä jonkun/jonkin toimesta. En nähnyt tai kuullut sinusta ikinä enää mitään. Ei jätetty hyvästejä.
Sain koottua itseni niistä tuhansista palasista kuuden pitkän vuoden aikana siihen kuntoon että pystyin tutustumaan uuteen tyttöön. Kukaan tyttö ei ole korvannut sinua. Ikinä.
Olet se oikea. Minä olin se oikea. Tunsimme sen sillon sieluissamme, sisimmässämme. Meissä on jokin ihmeellinen voima josta kukaan muu ei tiedä jos ei ole itse sitä kokenut. Ilmeisesti tarkoitus oli että emme ole yhdessä pitempään tässä elämässä. Kiitos kun sain olla edes sen ajan kanssasi. Uskon että polkumme yhdistyy joskus vielä. Olet ajatuksissani loppupolkuni ajan.
T❤️K

Jätän sähköpostin voimaan. Ihan vain varalta. Profiilini poistan loppuviikosta.

En nähtävästi poistakkaan profiilia tietystä syystä. Sain tiedon. Eli profiilini, minun ja K:n tarina jäävät tänne pidemmäksi aikaa. En tosiaan tiedä miten nämä palstat/foorumit toimii. Jos vaikka poistan profiiiin niin poistuuko kaikki muukin mitä olen kirjoittanut?

Yksin täällä puhelen. Mutta minun on pakko purkaa näitä asioita. Kiitos jos joku jaksaa lukea.

Palatakseni 22.2. päivään eli kaksi päivää ennen tänne kirjoittelua. Sain hyvin vahvan tunnekohtauksen ja näyn keskellä päivää. En ollut häntä miettiny tai muutakaan mikä olisi liittynyt menneisyyteen. Elin sitä päivää kuin muulloinkin, normaaloa arkea. Astianpesukoneen tyhjennystä yms. Sitten yhtäkkiä olin polvillani, K näkyi himmeästi silmieni edessä, oudosti. Valtava tunne ryöppy iski, aloin välittömästi itkemään, tärisin. Muistin kaikki mitä tehtiin K:n kanssa, kaikki yhteiset ajat. Kuin olisin ne eilen kokenut. Tämän kohtauksen takia ajattelen etten häntä enää näe täällä, tässä elämässä. Mutta haluan yrittää, en anna periksi.
Viime yönä näin aivan mahtavaa unta meistä. Uni oli liian selkeä ollakseen normaali uni.
Olimme jossain paikassa, asunnossa. Huone oli aluksi vaalea. Siellä oli muitakin. En tunnistanut ketään heistä. Muut siirtyivät heti pois meidän välistä, lähtivät kokonaan pois. Saatiin olla taas kahden. Sinä ja minä, K ja T jälleen yhdessä. Aivan mahtava olo oli, itkin. Lohdutit minua. Jotenkin unessa ajattelin että tämä ei kauaa kestä. Huone muuttui normaaliksi asuinhuoneeksi. Sänky, sohva kirjahylly. Seinällä oli joitain tauluja. Oli vain yksi huone. Kiehnättiin sängyllä. Tulit minun päälle, olin selälläni. Kiusasit ja kutitit vaaleilla pitkillä hiuksillasi naamaani ja kaulaani. Naurettiin, hymyiltiin. Oli vain niin hyvä olla kanssasi. Hymyillessäsi hampaasi näkyivät hieman. Suudeltiin useasti. Ja siliteltiin toisiamme nenillämme. Menin lattialle istumaan sängyn viereen, sinun viereen. Silitit tukkaani. Kunnes otit minua pään sivusta kiinni ja käänsit minut sinuun päin. Suudeltiin pitkään, tuntui juuri samalta miltä silloin ennen kun lähdit juoksemaan pois luotani. Suudelma tuntui todella aidolta. Ei unelta ollenkaan. Suudelman aikana muutuit vaaleaksi läpinäkyväksi, vaikea selittää. Kasvosi piirteet tunnistin edelleen. Tunsin että olit siinä. Tiesin että joudut taas lähtemään luotani. Suudelma ei ollut hyvästiksi vaan että nähdään pian. Kaikki se tunne mitä tunsin tuossa unessa oli jotain suurta. Herättyäni suudelman jälkeen, olo oli helpottunut. Tiesin jotenkin että hänellä on kaikki hyvin nyt. Pakahdun tähän tunteeseen mikä tällä hetkellä vallitsee. Tunnen hänet vielä vierelläni.
Minun sielun puolikkaan, nähdään ❤️

Pelkään että hän on menehtynyt. En näe häntä enää tässä maailmassa. Olen saanut näitä tunne kohtauksia lapsesta aikuisikään asti, aina kun joku tärkeä läheinen on kuollut. Minun intuitio on todella voimakas näissä jutuissa. En vain aina itse halua uskoa siihen.

Olen amatööri näissä palsta jutuissa. Esim. En muista kirjautua sisään ennen kirjoittelua. En halua olla anonyymina, vaikka enhän ihan oikealla nimellä kirjoita tälläkään hetkellä.
Kirjoitan meidän tarinaa enemmän jos tarve vaatii jos se lisää tunnistettavuutta. Mutta näillä mennään nyt tällä hetkellä.

Tämä meidän tarina pysyy täällä nyt jonkun aikaa. Tarina mikä on tapahtunut tosi elämässä. Minusta tarina sanana on huono kuvaamaan tätä mutten keksi nyt muutakaan.

Kiitos ja kumarrus muutamista viesteistä mitä olen saanut, mutta ne eivät vieneet eteenpäin. Oloni on hieman parantunut. Ei ole takki enää niin tyhjä. Jos haluat voit edelleen laittaa viestiä mun sähköpostiin. Estot tulee jos jotain typerää sinne laittaa, en edes lue niitä.

Tietenkin aloin penkomaan nettiä syvemmin. Päivämääriä, näyistä yms. Joillekin Tämä saattaa tuntua ns. huuhaalta tai kuulostaa muuten epäilyttävältä. Mulle ei. Varsinkaan mitä löysin netistä. Otin 22.2 päivämäärästä pisteen pois. Tuli luku 222. Hain sillä tietoa. Löysin tietoa mikä vastaa moneen kysymykseeni. Sekä selittää kokemukseni kyseenomaisena päivänä ja siitä eteenpäin.
Tämän löysin:
"Enkeli numero 222 osoittaa usein, että jälleennäkeminen tai liitto kaksoisliekkisi kanssa on lähestymässä tai jo käynnissä. Tämä numero kantaa viestin tasapainosta ja harmoniasta Twin Flame -yhteyden sisällä. Se muistuttaa sinua vaalimaan suhdetta kärsivällisyydellä, rakkaudella ja ymmärryksellä.
Sinä ja kaksoisliekki olette aina toistenne kanssa. Ette ehkä näe toisianne juuri nyt, mutta jatkatte luottamista prosessiin. Jatka paranemista. Enkeli numero 222 kertoo, että olette tällä matkalla yhdessä. Teet työtä osana pyhää tehtävääsi, ja sen seurauksena edistyt myös kaksoisliekkimatkallasi. Enkelin numeron 222 näkeminen tarkoittaa, että energiasi ovat linjassa. Tämä tarkoittaa, että tulet näkemään 3D-manifestaation kaksoisliekilläsi. Olet tulossa lähemmäksi liittoa. Jos olet nähnyt enkelin numero 222 ja tiedät jo olevasi kaksoisliekki, olet tehnyt työsi. Luonnollinen seuraus siitä, jos kaksoisliekkisi on myös tehnyt työnsä, on se, että tulet todennäköisesti ilmentämään 3D-kontaktia joskus pian". Google kääntäjällä suomennettu.

Tuon kontaktin sain 22.2 päivänä. Todella voimakas kokemus. En ole varmasti ainoa joka on kokenut saman. Luultavasti nämä ihmiset pysyvät vain hiljaa. Nyky yhteiskunta/maailma on niin kylmää ja julmaa, että henkinen olemassaolo unohtuu nyky ihmisellä liian helposti. Sen todella tietää kun se kohdalle osuu. En usko raamattuun tai Jeesukseen. Mutta jotain tuolla on, minkä ihminen on unohtanut.
Tämä mitä minä koin, sain siitä toivoa paremmasta ja tiedän mitä valintoja joudun tekemään lähitulevaisuudessa. K:ta mulla on edelleen hirveä ikävä. K on minun sielunpuolikkaani. Elämä kantaa. Toivon että minun ja K:n tarina tuo toivoa myös jollekin teistä. Ajattelen nyt kun olen ollut täällä kirjoittamassa 24.2. lähtien, ei ole sattumaa. Haluaisin kirjoittaa meistä enemmänkin, mutta luulen että ei sitä jaksa kukaan kumminkaan lukea.

Minun täytyy tehdä muutokset tämän hetkisessä elämäntilanteessa ja jatkaa omaa polkua. Ottaa kaikki vastaan mitä elämä tuo eteeni.

Tiedän, voisin kirjoittaa kirjan tästä, mutta se ei taida olla minun tehtävä täällä. Aika pitkä teksti tuli taas. Ja inhoan sanaa "tarina".

T❤️K

Oletkos kokeillut etsiä esim. facesta tätä henkilöä tai jotain hänen kaveriaan, jos muistat heidän nimiään?

Koulu ei ollut se mistä me juteltiin. Koulu jötettiin syrjään aina kun tavattiin. Oikeastaan kaikki muukin. Keskityttiin vain toisiimme.

Valitettavasti tämäkään ei tuo lähemmäs...
Jäin tuohon kokemukseen koukkuun,kääntelen ja vääntelen syitä ja sattumuksia. Etsin itsekin kadotettua, mutta on erilaista.

"Yhteytenne" jätti sinulle tosiaan vähän ohjenuoraa opasteeksi. Aikaa on kulunut mutta kummallinen salaisuuden verkko siinä ollut. Miksi ei joku eksyisi tietämään tästä hausta. Toki etsijät ja kulkijat käyttävät muita lähteitä nykyään,mutta kyllä JOKU tästäkin vinkin saisi?
Vaikka hiljaisuus on joskus parenpi kuin pilkat ja valheet.
Totuus on kuitenkin jollakin, se on varma!💌

Elämässä on selittämättömiä,hyviä ja ikävä kyllä myös pahoja mitä ei voi ymmärtää.
Tuossakin on arvoituksia paljon. Olet etsinyt paljon ja on outoa jos joku katoaa niin!
On kadonneita, mutta on kyllä ihmisiä ollut lähellä että joku tietää..
On sitä " maailman ääristäkin" toisensa löytäneet, ja toivon että se osuisi myös kohdallesi. Antaisi vastauksen ja päättäisi odotuksen.
Kunpa vain sanoja enemmän olis ollut🤔

Täällä taas. Purkautumassa.

Kirjoitin jo tätä, mutta jonnekin kirjoitus vain hävisi. En tiedä mitä tapahtui. Yritän kirjoittaa saman. Pyysi kirjautumaan ja se vain pyyhkiytyi pois.

06.03. unen jälkeen en ole nähnyt unia K:sta tai muustakaan. Kaikki palautui normaaliksi. En ole oikeastaan ikinä nähnyt unia. En ainakaan muista niistä mitään. Sen takia tuo uni ei ollut normaali uni. K:sta mulle tulee edelleen päivän aikana ikävä kohtauksia, mutta ne menee ajan kanssa ohi. Ei niitä joka päivä tule. Jokin asia vain muistuttaa hänestä. Musiikki tai kohta josta ajan autolla. Muistoja meistä on niin paljon.

Viikko sitten kohtasin töissä naisen. Törmättiin kun avasin työhuoneen oven. Huomasin nopeasti hänen kasvoiltaan samoja piirteitä kuin K:lla on/oli. Samanlaiset hymykuopat. Ei normaalit kuopat, vaan sellaiset vähän vinossa olevat. Useammat. Silmistä näkyi sama ystävällisyys. Hiukset oli yhtäpitkät, mutta eriväriset. Ei tummat eikä vaaleat. Vaan p......
Esiteltiin itsemme. Hän jutteli vaikka mistä. Itse menin vähän lukkoon kun huomasin yhtäläisyyttä K:on. Minun täytyy käydä jutteleen hänen kanssaan joku päivä jotta voin hoitaa tulevaisuudessa omat työtehtävät. En elättele mitään ihmeellistä hänen kanssaan tapahtuvaksi. Samalla saisin tämän lukon pois. Hön on kyllä kaunis. Ja onhan naiset mukavia. Näinhän se menee.

Olen käynyt kävelleen joka päivä. Aamuisin ja iltaisin. Kilometrejä kertyy, mutta myös terveyttä. Taivaan värit mitä näkee ovat aika uskomattomia, ainakin täällä Lapissa. Aamulla värikirjo vaaleanpunaisesta vaaleansiniseen. Iltaisin vaaleansinisestä tummansiniseen ja siitä sitten mustaan tähtitaivaaseen. Ilma on raikasta. Loskan jäätyneet vesikinpaleet rouskuvat kengänpohjissa. Vastaantuleva nainen tervehtii, tervehdin takaisin. Huomaan hymyn hänen kasvoiltaan. Itselläkin on hyvä olo. Ei ollut ensimmäinen tervehdys. Huomaan että elämässä on positiivia merkkejä. Mutta elämäni muutokset täytyy tehdä. Joudun tekemään ikäviä päätöksiä, mutta minun on mentävä mukavuusalueeni ulkopuolelle. Se on minulle tarkoitettu.

K:sta en ole saanut mitään tietoa. Odotan että joskus joku ilmoitaa jotain. Toivon että saan ilmoituksen, että hön on kunnossa. Toivon että näkisin hänet. Toivon että saan sopia hänen kanssaan treffit samaan paikkaan jossa näimme ensimmäisen kerran. Treffit olis tietenkin samaan kellonaikaan kuin silloin tapailtiin. Siitä menisimme jonnekin hyvään ravintolaan syömään. Ihan vain kahden. Ei ketään muuta. Ei mitään ikäviä asioita enää. Juteltaisiin ja nautittaisiin yhdessäolosta. Ehkä jopa voitaisiin antaa anteeksi menneelle, meidän erottamiselle, vääryydelle mitä käytettiin meihin. Tätä Toivon. Tämä antaa voimaa tulevaan.

Täytyy mennä nukkumaan, alkoi väsyttämään. Tavallaan kirjoitin kahteen kertaan tämän. Alkaa muuten näyttämään päiväkirjalta. Kirjoitusvirheitä varmasti tulee, kun kännykällä näitä kirjoittelen. Ö ja Ä on liian lähekkäin, menee hermot välillä. Koittakaa jaksaa ja eihän näitä ole pakko lukea. Puran vain tunteitani ja toivon että joku joka K:n ja minut voisi tunnistaa, törmää näihin kirjoituksiin.

Hyvää yötä kaikille ja ❤️ K:lle jos katsot tai luet joskus näitä. Tuolla jossain.

Olet mielessäni ❤️!

Tässä nyt sitten tihrustan taas, nessua menee mutta menkööt. Ainakun kirjoitan K:sta ja minusta, muistot tulee mieleen ja tunteet. Mutta pakkohan näitä on saada purettua.

Taidan kuunnella jotain hyvää pianomusiikkia ja nukahtaa siihen. Sielukin pääsee lepäämään.

Seuraavaan kertaan.....

Kannattaisko oikeasti antaa hieman parempia tuntomerkkejä? Miksi et kerro esim. farkkujen väriä? Jos tiedät sukunimen, niin sen ekan kirjaimen esim Itsekin tunnen Rovaniemeltä K alkuisen neidin, nykyään rouva, joka muutti tänne. Ei tosin perheen kanssa ja ainkaan en koskaan kuullut kiinnostuksesta Ranskan muotimaailmaan.