Voiko olla totta, että Lyseonmäen koululla on työsuhteessa reilusti yli 70-vuotias demari kaupunginvaltuutettu? Voi lapsipoloiset.
Heinolan kouluilla henkilöstöpula
46
1463
Vastaukset
- Anonyymi
Jokke, Raili ja Jari voisi olla esim koulunkäynninavustustehtävissä, erityisopetuksessa.
- Anonyymi
Kyllä luotettavien tietojen mukaan LYSEOLLA on hommissa yli 70- vuotias ”demarivanhus”, kaupunginvaltuutettu Pirjo Riikonen.
- Anonyymi
😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂 ihan mahtavaa. Nuorista kasvaa mallikelpoisia kansalaisia👍
- Anonyymi
Kaikkien pitäisi olla töissä ei hallitus rahoita työttömyyttä ja laiskuutta.Tuet,lisät ja avustukset voi mennä eläkkeisiinkin jos työ ei maita.
- Anonyymi
Maalittamisella tarkoitetaan järjestelmällistä häirintää, jonka tavoite on vaientaa uhri ja vaikuttaa hänen yhteiskunnalliseen tai ammatilliseen toimintaansa. Tähän pyritään muun muassa uhkailemalla, häirinnällä, mustamaalaamalla ja levittämällä uhrin yksityisiä tietoja julkisuuteen – pyrkimyksenä on saattaa uhri suuren yleisön silmissä huonoon valoon.
- Anonyymi
Voiko olla totta
- Anonyymi
Ongelma paremminkin se, että eläkeläisopella pätevyyttä vaikka muille ja Hempalle jakaa, mutta erityisopetuksessa pula pätevistä maikoista. Eikä saadakaan, kun työtä vailla sopivia junioreja......
- Anonyymi
Voi voi, kyllä se siitä.
- Anonyymi
korkkarit, tiukat farkut jalkaan ja kännyä räpläämään, siitä se uskottava ope syntyy,,,
- Anonyymi
Onko Kari Hujanen siellä vielä opettajana. Karin puoluekantaan en ota kantaa.
- Anonyymi
K Hujanen herännyt kommentoimaan ? Paraskin. K Hujasella ei ole asiaa Heinolan kouluille, kun ovat päässeet hänestä eroon.
- Anonyymi
Alan ymmärtää miksi kouluikäiset lähtevät Heinolasta. Koulut uudistuu, mutta opetus vanhentuu… :(
- Anonyymi
Kuka se on primusmotor heinolassa joka luo käytöstavat ja kuvan kaupungista.
- Anonyymi
Kaupunginjohtaja kuuluisi olla se kuvan luoja, annetaanko mahdollisuus, vaiko kv kh ottanut ohjat tai jopa elinvoimakkuusjohtaja? Jos sekameteliä niin meistä ei näy ulos johdettu kaupunki. Ottaisi Niina, Kirsi, ja Jari yms. mallia Sauli Niinistöstä miten arvostetusti yksikköä johdetaan ja myöskin miten pidetään asema, käytöstavoilla ja arvokkuudella. Johtajuus ansaitaan ja johtaja tuntee kansalaiset, kuten presidentti lausui.
- Anonyymi
Miksi Heinolaan ei saada koulutoimeen ammattilaisia? Yli 70 vuotias demarivaltuutettu vanhus on Lyseolla kouluavustaja. Voi lapsia, miten heitä rangaistaan.
- Anonyymi
Kehitysjohtaja Koski-lukkari joutaisi koulunkäynnin avustajaksi.
- Anonyymi
Käyppäs kokeilees,jos laskee lähelle..Alkaa vähän oksettaa.
- Anonyymi
antaa todella hyvin!
- Anonyymi
Onko kyse po. DemariVanhuksesta tai yleisesti ottaen yli 70 vuotiaista ?
- Anonyymi
Melkoista meininkiä.
- Anonyymi
Onks tämä vanhusope vieläkin Lyskalla. Voi lapsipoloiset.
- Anonyymi
eikös mummot ole leppoisaa seuraa ?
- Anonyymi
Pirjo on ehtinyt tehdä monenlaisia töitä vanhuuseläkkeen aikana. Hän on ollut opettajana yläasteella, tuntiopettajana lähihoitajakoulutuksessa sekä hoitotyöntekijänä ja fysioterapeuttina vanhusten palvelukeskuksessa. Lisäksi hänellä riittää virtaa luottamustehtäviin, harrastuksiin, mökkeilyyn ja mummona olemiseenkin. Pirjon aktiivisiin työvuosiin mahtui monipolvinen ura erilaisissa opetusalan tehtävissä ja johtajana.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pirjo on ehtinyt tehdä monenlaisia töitä vanhuuseläkkeen aikana. Hän on ollut opettajana yläasteella, tuntiopettajana lähihoitajakoulutuksessa sekä hoitotyöntekijänä ja fysioterapeuttina vanhusten palvelukeskuksessa. Lisäksi hänellä riittää virtaa luottamustehtäviin, harrastuksiin, mökkeilyyn ja mummona olemiseenkin. Pirjon aktiivisiin työvuosiin mahtui monipolvinen ura erilaisissa opetusalan tehtävissä ja johtajana.
Kiitos pirjo päivityksestäsi, tohon juttuun ei usko kukaan.
Miksi lapsi rangaistaan ? Ihmisellä pitää olla sosiaaliset taidot, pelkät tittelit ei riitä.
Mutta 72 v on jo aikansa elänyt opetustehtävissä.
- Anonyymi
Valtaosa mummoista on leppoisia mutta ei kaikki, kuten ………
- Anonyymi
Voi lapsi parkoja.
- Anonyymi
Fladimir Putin voitti hiuksenhienosti presidentinvaalit venäjällä....
- Anonyymi
Pirjon aktiivisiin työvuosiin mahtui monipolvinen ura erilaisissa opetusalan tehtävissä ja johtajana.!
- Anonyymi
Vieläkös tämä ”politiikan riidankylväjä”, demarivanhus on Lysemäen koulun palveluksessa, voi lapsi parkoja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vieläkös tämä ”politiikan riidankylväjä”, demarivanhus on Lysemäen koulun palveluksessa, voi lapsi parkoja.
osaa ilmeisesti työnsä !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
osaa ilmeisesti työnsä !
Epäillä sopii, onko kyseessä ns. poliittinen suojatyöpaikka?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vieläkös tämä ”politiikan riidankylväjä”, demarivanhus on Lysemäen koulun palveluksessa, voi lapsi parkoja.
Maalittamiseen on suhtauduttava erittäin vakavasti. Se vaarantaa demokraattisen oikeusvaltion ja yhteiskunnan toimivuutta sekä loukkaa kohdehenkilöiden perus- ja ihmisoikeuksia. Maalittaminen koskettaa laajasti erilaisia henkilöryhmiä, kuten viranomaisia, politiikassa tai muussa yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa mukana olevia, toimittajia sekä tieteen ja taiteen harjoittajia
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
osaa ilmeisesti työnsä !
osaa hommansa !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Maalittamiseen on suhtauduttava erittäin vakavasti. Se vaarantaa demokraattisen oikeusvaltion ja yhteiskunnan toimivuutta sekä loukkaa kohdehenkilöiden perus- ja ihmisoikeuksia. Maalittaminen koskettaa laajasti erilaisia henkilöryhmiä, kuten viranomaisia, politiikassa tai muussa yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa mukana olevia, toimittajia sekä tieteen ja taiteen harjoittajia
Hyvää kevättä !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Epäillä sopii, onko kyseessä ns. poliittinen suojatyöpaikka?
onko ?
- Anonyymi
Tämän viikon Itä-Häme lehdessä H Kuusela (pahe) kirjoitti ikääntyvistä päätöksentekijöistä hyvin mollaavaan sävyyn.
Mielestäni vanhusten käyttö mm. kouluissa avustavissakin opetustehtävissä on paljon suurempi riski lapsille kuin he olisivat poliittisina päätöksen tekijöinä. - Anonyymi
Hyvää kevättä !
- Anonyymi
Jokohan Lyskalle on saatu pätevää henkilökuntaa ?
- Anonyymi
pätevää henkilökuntaa ?
- Anonyymi
Sopivaa ainakin yksi - hh höh höö
- Anonyymi
😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍
🍑 Kuumat tytöt odottavat sinua -> https://us4.fun/kissgirl?18286839
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
Ketjusta on poistettu 18 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava
Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I1553610Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa
Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk843088Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva852555Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista
Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro442449Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?662389Kyllä nämä nyky autonakut ja autotki on heikloja
Vuoden vanha akku, eikä inahdakaan.... Pistin vara-akun just lataukseen ja lähen sillä antamaan apuvirtaa Jos ei toimi,212346Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä1342300Mikä aate kaiken pahan takana?
Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.1522185Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!
Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville341865Muistan vuosikymmenten takaa
Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.121776