Maaseudun Tulevaisuus = Maaseudun Menneisyys

Ko. lehdellä on varsin mielenkiintoinen strategia turvata olemassaolonsa. Taktiikka on se, että aina ja jatkuvasti pelotellaan maaseudun asukkaita aina uudesta uhasta, mikä uhkaa maaseutua ja sen asukkaita milloin missäkin muodossa.
On liito-oravaa, on hanhia, on susia sun muita petoja, hirvet syö taimikot ja EU laatii ennallistamisasetuksia ja vaikka mitä rajoituksia. Ja rahvashan uskoo mitä kirjoitetaan ja taas saadaan rintama pidettyä yhtenäisenä vaanivia vihollisia vastaan. Sinällään aika säälittävää, että niin moni tuohon lähtee mukaan. Ja muistutettakoon, että enemmistö äänestäneistä kannatti v. -94 EU:hun liittymistä(56,9%). Ja tällä kertaa euroopasta tulee/saadaan eniten ohjausta tänne koti-Suomeen, vain vähän täällä enää itse voidaan asioista päättää oman mielen mukaan.
13363
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Helsinkiläinen MTK toimii kuten helsingissä toimitaan.

Äänestä

Siksi lopetin jo 2000-luvun alussa tilailut.Miksi lukisin oletuksiin perustuvia satujuttuja.
Yhdellä kaverilla sattui olemaan 60-luvun lopun lehtiä.Samanlaista maailmanlopun maalailua oli jutut silloinkin.Paljon paremmat fiilikset kun ei kaikkia roskalehtiä seuraile.

Äänestä

Jaa että olis paree, että M-T vaan kirjottelis mitä EeUu on puolestamme eilen päättäny?

Äänestä
  • Ihan sama mitä kirjoittelee,tyhjää paskaa ne jutut

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Ihan sama mitä kirjoittelee,tyhjää paskaa ne jutut

    Tyypillisiä hesalaisten juttuja...

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Tyypillisiä hesalaisten juttuja...

    En ole kuin Hesassa käynyt vissiin viiteen vuoteen sekin sen vuoksi kun oli jotkut synttärit.

    Pyrin välttämään koko kylää jatkossakin.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Ihan sama mitä kirjoittelee,tyhjää paskaa ne jutut

    Puuta, heinää ja vähän muu- ta.

    Äänestä

Kannattaa ajella maaseudulla niin näkee miten se on tuhottu.

Äänestä
  • Katsopa espan puistoa.... Missä lehmät?

    Äänestä

  • No,miten se on?

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    No,miten se on?

    Pitää muuttaa takaisin lehmälaitumeksi. Sitä helposti unohtaa että on vanha lehmänlaidun.

    Äänestä

  • Joka kylään on noussut jonkun osakeyhtiön suuruudenhullut ladot jotka on rakennettu EU-ra hoilla ikäänkuin kiusalla muistuttamaan rikkauksista joiden takana on tolkuton ahneus ja piittaamattomuus tulevaisuudesta. Kaikkien muiden tilkojen katotkin jo tuhoutuneet rahapulan takia.Elämä pysähtynyt odottomaan Venäjän hyökkäystä.Kepu on tämän saanut aikaan ja odottaa äänivyöryä.Missähän ne äänestäjät lymyileät?

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Joka kylään on noussut jonkun osakeyhtiön suuruudenhullut ladot jotka on rakennettu EU-ra hoilla ikäänkuin kiusalla muistuttamaan rikkauksista joiden takana on tolkuton ahneus ja piittaamattomuus tulevaisuudesta. Kaikkien muiden tilkojen katotkin jo tuhoutuneet rahapulan takia.Elämä pysähtynyt odottomaan Venäjän hyökkäystä.Kepu on tämän saanut aikaan ja odottaa äänivyöryä.Missähän ne äänestäjät lymyileät?

    Demut on suuressa viisaudessaan aiheuttaneet tämän. Kaikki raha otettiin maailmalta. Törsättiin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ko. lehdellä on varsin mielenkiintoinen strategia turvata olemassaolonsa. Taktiikka on se, että aina ja jatkuvasti pelotellaan maaseudun asukkaita aina uudesta uhasta, mikä uhkaa maaseutua ja sen asukkaita milloin missäkin muodossa.
On liito-oravaa, on hanhia, on susia sun muita petoja, hirvet syö taimikot ja EU laatii ennallistamisasetuksia ja vaikka mitä rajoituksia. Ja rahvashan uskoo mitä kirjoitetaan ja taas saadaan rintama pidettyä yhtenäisenä vaanivia vihollisia vastaan. Sinällään aika säälittävää, että niin moni tuohon lähtee mukaan. Ja muistutettakoon, että enemmistö äänestäneistä kannatti v. -94 EU:hun liittymistä(56,9%). Ja tällä kertaa euroopasta tulee/saadaan eniten ohjausta tänne koti-Suomeen, vain vähän täällä enää itse voidaan asioista päättää oman mielen mukaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu