EPÄLUOTTAMUSLAUSE PERUSSUOMALAISEN PUOLUEEN JOHDOLLE!

Hyvät lukijat!

Ei olisi eilen 26.02. kannattanut lukea päivän uutisia. Yöuneni pilaantuivat pitkälti sen johdosta, että tulin tietoiseksi puoluejohdon toimista koskien europarlamentaarikko Teuvo Hakkaraista. Puolueemme tämänhetkinen EU-parlamenttivaalilista on täysin epäonnistunut. Siellä olevat henkilöt eivät ole sopivia EU-parlamenttiin, koska eivät ole aikaan saaneet mitään kuluvan hallituskauden aikana. Lisäksi monien listan henkilöiden todellinen motiivi on puolueen itse aikanaan kritisoimien "hillotolppien" saaminen.

Teuvo Hakkarainen on metsätalouden kiistaton ammattilainen. Lisäksi hänellä on jo kahden kauden kokemus kyseisestä tehtävästä. Hakkaraisen kokemuksen lisäksi ehdokkuutta olisi vahvasti puoltanut siellä solmitut viralliset/epäviralliset neuvottelusuhteet sekä näkemys siitä, miten EU:n tärkeimmät instanssit toimivat.

Kirjoittamattoman säännön perusteella eduskunnassa/EU-parlamentissa oleva henkilö valitaan uudeelleen ehdokkaaksi, jos hänellä on siihen kiinnostusta. Lisäksi Perussuomalaisen puolueen, joka vielä nimittää itseään "kansanliikkeeksi", tulisi suoda todellinen valta ja mahdollisuus kansalle antaa valtamandaatti pätevälle ehdokkaalle, jonka poissulkemista ehdokasasettelusta ei voida rationaalisesti perustella.

Puoluejohdon päätös tarkoittaa käytännössä, että europarlamentaarikko Teuvo Hakkarainen ei ole ollut isänmaallemme hyödyllinen EU-parlamentissa ja lisäksi noin 30 000 äänioikeutettua kansalaistamme on kaksi kertaa tehnyt "väärän" äänestyspäätoksen.

Koko edellä esitetty on suoraa jatkumoa jo viimeisimpiä eduskuntavaaleja edeltäneelle kansan suosiota nauttineiden politikkojen blokkaamiselle ilman mitään perustetta. Sanon suoraan, että allekirjoittaneelle Hakkaraisen blokkaaminen näyttäytyy Mauri Peltokankaan, Sebastian Tynkkysen sekä Arto Luukkasen pyrkimyksenä lisätä Hakkaraisen laajalla äänestäjäkunnalla omia mahdollisuuksiaan tulla valituksi.

"Kansanliikkeemme" johdolla on kyllä päättäväisyyttä torjua heidän oman edun vastaisten henkilöiden pääseminen ehdokkaaksi, mutta ei kykyä lausua lyhyttä sanaa "KIITOS"! Teuvo Hakkaraisen nöyryyttävä evääminen ehdokaslistalta oli puoluejohdon "kiitos" hänen erinomaisesta työpanoksestaan kahden kauden aikana EU-parlamentissa.

Hakkaraisen tapaus muistuttaa paljolti sitä, miten puoluejohto toimi allekirjoittaneen suhteen. Fakta on se, että olen vahvan sotilastaustan omaava arvostettu strategi ja taktikko. Omaan laajan tuntemuksen juridiikasta sekä varsinkin omiin erikoisaloihini liittyvistä kansainvälisistä sopimuksista. Minulla on takanani kokemus neljältä vuosikymmeneltä koskien ammattiriistanhoitoa, metsästystä sekä metsätaloutta. Edellä esitetyn valossa on mielestäni hyvä kysymys; miksi puoluejohto esti eduskuntavaaliehdokkuuteni ensin Uudenmaan vaalipiirissä ja myöhemmin Helsingissä? Oudoksuntaa lisää vielä se, että allekirjoittaneen läpimeno varsinkin Uudellamaalla mutta myös Helsingissä olisi ollut lähes varma ja vielä suurella äänimäärällä.

Kiistaton ammattitaito ja kokemus yhdistettynä vahvaan päättäväisyyteen on johtajalle tärkeä ominaisuus. Kyseinen ominaisuus on myös valtaa ja valta koetaan omaa etuaan ajavien amatöörien suhteen uhkana. Tässä yhteydessä haluan myös painottaa, että valta ei ole itsetarkoitus. Se tulee kohdentaa oikein niille, jotka sitä vilpittömästi käyttävät kansan ja isänmaan parhaaksi.

Sebastian Tynkkynen kehui itseään sillä, että pääsi eduskuntaan "nollabudjetilla". Allekirjoittanut on käyttänyt lähivuodet lähes kokonaan, "miinusbudjetilla" työhön isänmaan ja puolueen hyväksi. Tähän kuuluu muun muassa neljäsataa sivuisen metsästys,- riistanhoito- ja metsäpoliittisen kirjan kirjoittaminen. En todellakaan ole ainoa tässä maassa, joka oudoksuu, että vuoden aikana oma puolueeni tai isossa kontekstissa historian "metsästysmyönteisin" hallituskoalitio ei ole tehnyt yhden yhtä lakialoitetta koskien kirjoittamaani Metsästyskirjaa. Päin vastoin edes vakavaa vahinkoa riistalle aiheuttavan variksen rauhoitusaikaa ei ole onnistuttu järkeistämään.

Hallitus on pettänyt lupauksensa ja siitä seurauksena koko metsästys,- riistanhoito- ja metsäpolitiikka on ajautunut totaaliseen katastrofiin. Edellä esiteystä pahimpana esimerkkinä suurpetopolitiikka, jonka on annettu joutua selvittämättömään umpisolmuun. On aivan turha esittää väitteitä siitä, että kyseisen politiikan katastrofaalinen tila johtuisi EU:sta. Maamme johtavat poliitikot eivät omaa minkäänlaista selkärankaa ja rohkeutta todeta, että tuomiovalta on lainsäädäntövallalle alisteinen. Ne jotka eivät edellä olevaa selkeää lausetta ymmärrä, lukekoot kirjani sekä blogini.

Takaan, että jos kansa olisi saanut mahdollisuuden äänestää allekirjoittanut eduskuntaan, moni asia olisi toisin. Tätä mahdollisuutta ei kansalle annettu ja siitä syytän suoraan oman puolueeni johtoa! (JATKUU)

2

204

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kateus ja suoranainen kielisyrjintä koskien kaksikielisyyttäni sekä selkärangattomien poliitikkojen kokema uhka päättäväisestä asiantuntijasta ja johtajasta johtivat blokkaamiseeni eduskuntavaaleissa sekä yhteistyökyvyttömyyteen viimeisen vuoden aikana, josta varsinkin maa- ja metsätaloudenharjoittajat, metsästäjät/riistanhoitajat sekä maa- ja syrjäseutujen asukkaat nyt maksavat kovaa hintaa!

      Nykyisen puoluejohdon on turha luulla, että Perussuomalainen puolue olisi yksi ja ainut. On muitakin puolueita sekä poliittisia liikkeitä, jotka ottaisivat allekirjoittaneen, Hakkaraisen sekä monen muun puoluejohdon blokkipolitiikan kohteeksi joutuneen ammattitaitoisen poliitikon mielellään riveihinsä. Voi myös syntyä uusi puolue nyt, kun perussuomalaisten nykyjohdon "naamiot" ovat pudonneet. On muistettava, että isänmaata ja kansaa aidosti puolustavat ideologiat ovat kuin vesi, kohdatessaan esteen, se löytää aina uuden valumauran!

      Yksityishenkilönä olisin eronnut puolueesta jo ennen eduskuntavaaleja. Katsoin kuitenkin, että pystyn parhaiten ajamaan isänmaan etua Perussuomalaisesta puolueesta käsin. Kyseinen asia joutuu nyt vakavan uudelleen harkinnan kohteeksi. Joko eroen puolueesta ja jatkan poliittista taisteluani muualla tai asetun kevään 2025 puoluekokouksessa puheenjohtajavaaliehdokkaaksi. Tämän näyttää tulevaisuus. Joka tapauksessa itse en tule antamaan ääntäni yhdellekkään oman puolueeni EU-parlamenttivaaliehdokkaalle, sillä en vallitsevan vaalimatematiikan perusteella halua edistää poliittisten pyrkyreiden pääsyä tärkeisiin virkoihin!

      Arno Westerholm
      Luutnantti ammattiriistanhoitaja/metsästäjä
      metsätaloudenharjoittaja PS-poliitikko

      • Anonyymi

        😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋

        💋 ­­N­­­y­­m­­f­­­o­m­­a­a­­­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      445
      4778
    2. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      15
      1702
    3. Aivan täysin tahallinen teko

      Ei mitään puolusteluja, eikä selittelyitä. Kuljettajalle kerrottiin asiasta siinä paikanpäällä, mutta silti hän ajoi ves
      Suomussalmi
      93
      1438
    4. Suomussalmi saatu vihdoin maailmankartalle!

      Nyt kun Suomussalmi on vihdoin viimein saatu ennennäkemättömällä tavalla maailman tietoisuuteen niin voitaisiin järjestä
      Suomussalmi
      53
      1339
    5. Olet saanut minut sekoamaan

      Tunteiden ristiaallokossa vellominen on ollut melkoinen kokemus. Ei kukaan ole saanut minua niin raiteiltaan kuin sinä.
      Ikävä
      22
      1296
    6. Mainehaitta metsäkonefirmalle

      Hukkajoen tapahtumista liikkuu paljon huhuja. Eikö kannattaisi julkaista raakkuja tuhonneen metsäkoneyrityksen nimi, kos
      Suomussalmi
      50
      1171
    7. Oho! Maajussi-Kallelta pakit saanut morsioehdokas Miss Suomi -kisoissa! Tunnistaisitko hänet nyt?

      Hmm, tunnistaisitko?!? Onnea missihulinoihin! Lue lisää ja katso kuvat: https://www.suomi24.fi/viihde/oho-maajussi-
      Suomalaiset julkkikset
      0
      1065
    8. Myönnän sinulle nyt

      Että olen erittäin mustasukkainen sinusta jo nyt. Ikävä on tämä tunne, kun tietämättömyyden solista nousee myrkkyä miele
      Ikävä
      54
      980
    9. Pysytäänkö nainen

      edelleen yhtä viileän tyynenä kun nähdään. Uskotko että tahtoessani saisin murettua tyyneytesi hyvin helposti.
      Ikävä
      57
      865
    10. Olen käyttäytynyt ristiriitaisesti

      eikä minusta varmaankaan ota mitään selvää. Se johtuu siitä, kun järki sanoo ei, ei, ei ja sydän sanoo kyllä, kyllä, kyl
      Ikävä
      60
      839
    Aihe