Pentti Haanpää

Moi! Onko joku lukenut Pentti Haanpää Kertomuksia ja tarinoita? Ne kertomukset ja tarinat olivat mun mielestä outoja? Miksi Haanpää kirjoitti jotain sellasta? Mitä hän halusi sillä sanoa?
4351
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

sanoa, että hän haluaa rahaa ja mainetta.

Äänestä
  • Lukekaapa vaikka Haanpään Noitaympyrä ja miettikää sitten, halusiko se rahaa ja mainetta vai kirjoittaa oikeaa kirjallisuutta.

    Äänestä

Kysyjä ei varmaan tiedä mitään Haanpäästä. Hän kuljeskeli jalan paljon Kainuussa ja Lapissa (oli tukkijätkänä) ja kirjoitti paljon ns. kansankuvauksia. Niissä on kuvattu semmosta elämää Suomen laitapuolilla, jota ei monet aikalaisetkaan tunteneet. Mutta ei ne kuvaukset mitenkään realistisia ole, koska hän tietysti valikoi erityisesti sen mukaan, millainen ihmistyyppi häntä kiinnosti. Nähdäkseni hänen näkemyksensä oli, että elämä on groteskia ja absurdia, ja hän valitsi aiheensa sen mukaan. Tämä groteski elementti on varsin tyypillistä maailmansotien välisen ajan taiteelle, ekspressionistiselle suuntaukselle. Sen ajan sukupolvi ei nähnyt maailmassa paljoakaan valoisaa. Haanpää oli ilmeisesti saanut vaikutteita myös venäläiseltä (tai oikeastaan ukrainalaiselta) Gogolilta, joka myös kirjoitti lyhyitä kertomuksia, jotka ovat groteskeja ja absurdeja. Luepas niitä! Mutta Haanpään kieli on erittäin rikasta ja varsin todenmukaista pohjoisen murretta.

Äänestä

...ja novellit ovat ne mitä sieltä luen. Uudelleen ja uudelleen. Kaikki on jotenkin niin tutunomaista, kun sieltä samoilta seuduilta olen lähtöisin. Jopa joitakin henkilöitä ja paikkoja sieltä olen tunnistavinani.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nalu kirjoitti:

Moi! Onko joku lukenut Pentti Haanpää Kertomuksia ja tarinoita? Ne kertomukset ja tarinat olivat mun mielestä outoja? Miksi Haanpää kirjoitti jotain sellasta? Mitä hän halusi sillä sanoa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu