Olen tullut huomaamaan, että lukemaankin "oppii". Tarkoitan, että ennen en kovin paljon lukenut. Muutamia vuosia sitten se kolahti. Kalle Päätalon romaanit ovat olleet ykköskirjallisuutta. Iijoki -sarjan olen lukenut kahteen kertaan ja aion lukea vielä kolmanteenkin kertaan. Nyt aloin lukemaan Koillismaa -sarjaa kolmanteen kertaan. Nykyään kuitenkin olen ottanut mukaan nk. "sivukirjan". Luen Päätaloa muutaman päivän ja alan sitten lukemaan jotain muuta kirjaa. Nyt on "työn alla" Väinö Linnan Sotaromaani. Se on Tuntemattoman sotilaan alkuperäinen versio, kuten monet tietää.
Viime kesänä, eräänä iltana olin koiran kanssa lenkillä. Kun olin tulossa kotiin, vilkaisin kerrostalon -jossa asun- ulko-oven pielessä olevaan pieneen roskapönttöön. Siellä oli kaksi kirjaa, toinen oli Mary Stolz:in Miksei musiikkia maanantaisin? ja toinen oli Veikko Haakanan Kiva päivä -kirja. Tosi hyviä kirjoja. "Sivukirjoina" on ollut myös Mark Twainin Tom Sawyerin seikkailut, Sakari Pälsin Minä ja Vallesmannin Arvo, Auni Nuolikiven (en ole varma, muistinko nimen oikein) Paimen, piika ja emäntä, ja sokerina pohjalla lähes kaikki Kalle Päätalon kirjat. Taikka nehän olivat ykköskirjoja. Lukematta on Ennen ruskaa, Nälkämäki, Höylin miehen syksy ja Sateenkaari pakenee.
Kirjoja luen mielellään keittiössä, klassisen musiikin hiljaa soidessa taustalla. Nykyään on tullut lukupaikaksi myös parveke, kesäaikaan tietenkin ja kahvin kera.
Viime kesänä, eräänä iltana olin koiran kanssa lenkillä. Kun olin tulossa kotiin, vilkaisin kerrostalon -jossa asun- ulko-oven pielessä olevaan pieneen roskapönttöön. Siellä oli kaksi kirjaa, toinen oli Mary Stolz:in Miksei musiikkia maanantaisin? ja toinen oli Veikko Haakanan Kiva päivä -kirja. Tosi hyviä kirjoja. "Sivukirjoina" on ollut myös Mark Twainin Tom Sawyerin seikkailut, Sakari Pälsin Minä ja Vallesmannin Arvo, Auni Nuolikiven (en ole varma, muistinko nimen oikein) Paimen, piika ja emäntä, ja sokerina pohjalla lähes kaikki Kalle Päätalon kirjat. Taikka nehän olivat ykköskirjoja. Lukematta on Ennen ruskaa, Nälkämäki, Höylin miehen syksy ja Sateenkaari pakenee.
Kirjoja luen mielellään keittiössä, klassisen musiikin hiljaa soidessa taustalla. Nykyään on tullut lukupaikaksi myös parveke, kesäaikaan tietenkin ja kahvin kera.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Minä olen vasta tuon ison savotan alkusivuilla, aloitin vasta lukemalla "Ihmisiä Telineillä" ja seuraavaksi aikajärjestyksessä tulee Koillismaa-sarja.
Reippaasti omaelämäkerrallinen, rehellinen kerronta vetoaa tämänkin päivän lukijaan hyvin, eikä tiukkaa tee kuin sen aikaisen rahan arvon kuvitteleminen. Kun Vaahteramäen Eemelin aikoihin 80 markalla voi ostaa kokonaisen lypsylehmän, sodanjälkeisenä jälleenrakennusaikana satalappunen näyttää olevan pikkuraha ja viikon palkka pyörii kymmenissätuhansissa markoissa. Muistanpa itsekin nähneeni joitakin tuonaikaisia kirjoja ja ihmettelin kun alkuperäishinta kirjalle oli 700:-
Ehkä Päätalo ei ole Kunderaan verrattava henkevä filosofoija, vaan enemmänkin dramaatikko. Ajan ja kansankuvauksena Päätaloa lukee mielellään tällainen nulikka jonka käsitykset Suomen historiasta ovat utuiset.
Näppärintä tässä yhdessä pitkässä omaelämäkerrassa on, että voin muutamassa vuodessa saavuttaa ja omaksua ison palan elämänkokemusta toisen ihmisen kautta.
Vesa Karonen kirjoittaa Kalle Päätalosta muistopuheessaan Päätalo-instituutin sivuilta löytyvässä artikkelissa "Selkosten paras pöllintekijä on poissa" (http://www.taivalkoski.fi/paatalo-instituutti/negrologi.htm) seuraavasti:
"Iijoki-sarja on niin totta kuin muistelma voi olla, täynnä yksityiskohtia, mutta se on luomistyön tulos. Sen nimi voisi olla "Kadonnutta arkea etsimässä". Se on maailmankirjallisuuden laajimpia teoksia ja Suomen kirjallisuuden erikoislaatuisimpia saavutuksia; viimeinen suuri kansankuvaus."
Monesti arkisessa kielenkäytössä ilmenee tämä Karosen ajatus siitä, että kulttuuri loppuu jonnekin 80-luvulle murrettujen sävyjen, elementtirakennuksen ja syntikkapopin invaasioon. Sen jälkeen on vain 'nykyaikaa', hajutonta ja mautonta kaupungistuvaa, kulutuskeskeistä tekokulttuuria jossa ei ole mitään 'kansaa' tai 'kulttuuria' tutkittavaksi tai kuvattavaksi.
Karonen menee jopa askeleen pidemmälle ja väittää Iijoki-sarjan olevan "viimeinen" kansankuvaus. Ilmeisesti Karonen on tosiaan sitä mieltä ettei sotavuosien jälkeisestä ajasta eteenpäin ole Suomessa tapahtunut tai tule enää tapahtumaan mitään kulttuurillisesti merkittävää ennenkuin kultainen Jerusalem laskeutuu maan päälle ja siirrytään taivaan iloon.
Vastoin odotuksia jäin itsekin koukkuun Kalle Päätaloihin. Näin 1966 syntyneenä voisi kuvitella, että edustan liian nuorta ikäpolvea oikein Päätalosta innostuakseni. Hienoa ajankuvaa, ja verkkaisessa kerronnassa henkilöhahmot tulevat todella tutuiksi.
Hankaluutena Päätalossa on, että hänen kirjojaan on vaikea suositella, jos joku kysyy, että "suosittelepas joku hyvä kirja lukaistavaksi".
Keskustella Päätalosta voi oikeastaan vasta kun vastaan tulee sellainen, joka on lukenut vähintään 5-10 kirjaa Iijoki-sarjasta.
Niille, jotka pelästyvät Iijoki-sarjan mittaa, voi suositella teoksia "Ihmisiä telineillä" tai "Nälkämäki", joista jälkimmäinen on oikein hyvä vankileirikuvaus.
Kuulemma historiantutkijoiden mukaan nuo Suur-Suomen vankileirit lähestyivät avoliittoaseveljien tehokkuutta. Kuolleisuus noin 70 %, saksalaiset pääsi 80 parhaimmillaan.
Vuodesta toiseen ennen joulua kirjastoon ilmestyi Päätaloa. Se tilattiin luettiin ja töissä Ailin kanssa naurettiin itkettiin ja ihmeteltiin sitä Kallen touhua.
silleen se pari viikkoa tylsässä tehdastyössä meni.
Etenkin se kirja jossa Kalle oli Olulussa ja antoi sen Emmin kusta itseään silmään-----Huokailtiin vain että eikö se Kalle tajua.
Olen lukenut kaikki kirjansa useat pariinkin kertaan.
http://www.youtube.com/watch?v=CkUyTWAN5rA
Päätalon lapsuuskoti