Yhtenä aamuna herätessäni (silmäni olivat kiinni ja olin vielä puoliunessa. Muistaakseni olin juuri äsken pakottanut itseni heräämään ahdistavasta unesta) ajattelin, että paljonkohan se kello mahtaa olla kun tuntui etten olisi nukkunut kuin muutaman tunnin.
Silmiäni en ollut vielä kerinnyt avaamaan kun tajuntaani jotenkin välittyi tai muodostui hyvin nopeasti ajatus: "vartin yli yhdeksän".
En edes ajatellut, että se ajatus olisi ollut oikea kunnes käänsin selkäni ja katsoin takanani olevalla seinällä riippuvaa kelloa, ja aika paljon hämmästyin kun huomasin sen olevan TASAN 9:15!
En koskaan herää tuohon aikaan ylös, joten tottumuksesta tai ns. sisäisestä kellostakaan ei voi olla kyse.
Olen kuullut ja lukenut monia juttuja unen ja valveillaolon fyysiset aistit ylittävästä, laajentuneesta tajunnasta. esim. Freud kirjassaan "Unien Tulkinta" pohtii samankaltaisia ilmiöitä.
Onko muilla kokemuksia aiheesta?
Silmiäni en ollut vielä kerinnyt avaamaan kun tajuntaani jotenkin välittyi tai muodostui hyvin nopeasti ajatus: "vartin yli yhdeksän".
En edes ajatellut, että se ajatus olisi ollut oikea kunnes käänsin selkäni ja katsoin takanani olevalla seinällä riippuvaa kelloa, ja aika paljon hämmästyin kun huomasin sen olevan TASAN 9:15!
En koskaan herää tuohon aikaan ylös, joten tottumuksesta tai ns. sisäisestä kellostakaan ei voi olla kyse.
Olen kuullut ja lukenut monia juttuja unen ja valveillaolon fyysiset aistit ylittävästä, laajentuneesta tajunnasta. esim. Freud kirjassaan "Unien Tulkinta" pohtii samankaltaisia ilmiöitä.
Onko muilla kokemuksia aiheesta?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Unijoogaa harjoittavilla buddhalaisilla on varsin mielenkiintoista sanottavaa aiheesta.
Mistä voisi löytää unijoogaa käsitteleviä kirjoja? Olisiko netissäkin (jopa) tietoa unijoogasa?
Unijooga liittyy tiibetinbuddhalaiseen karma kagyu -perimyslinjaan. Se on salattua tantrista opetusta, joka siirtyy oppilaalle aina suoraan opettajan välityksellä.
Eli itse opetusta ei voi lukea netistä eikä kirjoista. Mutta tuossa suomenkielinen johdatus asiaan:
http://www.nic.fi/~lapin/kagyu.htm
Katson, löydänkö muuta kiinnostavaa aiheesta.
Googletin dream yoga ja sain peräti 790.000 osumaa englannin kielellä. Kaikki eivät tosin ole tuota alkuperäistä tiibetiläistä unijoogaa, vaan mukana on myös new age -sovellutuksia.
Tämmöisen kirjan nimen nappasin, vaikutti pätevältä ja tiibetiläisen laman tekemältä, Amazonista varmaan löytyy jos kiinostaa:
Dream Yoga and the Practice of Natural Light
By Namkhai Norbu Rinpoche, edited and introduced by Michael Katz
Nämä ovat siis jokamiehen harjoituksia, eivät samoja joita kokeneet munkit tekevät.
Kiitos kirjavinkistä. Löysin koko kirjan netistä http://www.greylodge.org/occultreview/glor_004/Dream_Yoga.pdf
Harmi, ettei opetusta voi lukea 'issekseen'. H uomaan kaipaavani joskus käsinkoskelteltavaa ohjekirjaa, mutta minkäs voi kun ei ole syntynyt Buddhalaiseen kultuuriin.
Kuitenkin, mitä enemmän aiheesta eteeni tupsahtelee tietoa, sitä enemmän varmistun siitä että olen unijoogannut enismmäisen kerran jo teininä (ja ei, en tarkoita tässä lucid-dream:iä) ja jopa saanut siihen opetusta. Kummallista, ainkin minulle, mutta kukaan kai ei ole väittänyt että opettajaan täytyy olla fyysisessä kontaktissa.
Pakko kai vain nieleskellä ja jatkaa siten kuten tähänkin asti. Tulipa sitten taas kerran yhytettyä tämä epäuskoinen puoleni itse teosta. *huoks* (Voisin vannoa että opettajani hypistelee nyt malaansa ja naureskelee jossain olemattomaan partaansa ). :)
On se vaan kumma kun tästä aiheesta eteeni tippuu vastauksia aina silloin kun tunnun niitä kipeästi tarvitsevan.... Kiitos vinkeistä, pääsin niistä kuitenkin etiäpäin.
Kagyu-koulukuntaa edustaa Suomessa Rokpa, käy sivuilla ja jos siltä tuntuu, meilaa Ani Sherabille ja kysy mitä mahdollisuuksia heillä on tarjota unijoogan harjoittamisen saralla, ja mitä sinun pitäisi harjoittaa ennen sitä. Ani Sherab on suomenkielinen. Unelmistaan voi tehdä myös totta. Ellei juuri nyt, ehkä myöhemmin kun aika on kypsä. Mukava kuulla, jos olen jotenkin voinut olla avuksi.
www.rokpafinland.org
Kas, kiitos vinkistä! Otankin muuten yhteyttä sinne. Ehkä Suomi ei ole sittenkään niin takapajula.
"The tibetans yoga of dream and sleep"- kirjan kirjoittaja Tenzin Wangyal Rinpoche järjestää elokuussa 2006 puolassa viiden päivän retriitin jossa hän opettaa tekniikan henkilökohtaisesti. Kuten kaikissa oikeissa hengellisissä opetuksissa, suora opetus on hyvin tärkeää. Voin kuitenkin suositella kirjan lukemista.
http://www.bongaruda.pl/modules.php?op=modload&name=News_eng&file=index&newlang=eng
Itse suunnittelen leirille lähtöä, ehkä nähdään siellä :)
Minulla on aika saman tapainen. Olen tässä lähiaikoina alkanut herätä pari minuuttia ennen kellon herätystä, mutta veikkaan että se on vaan sisäinen kello. Silti aika jännä tunne, aamulla herää.. katsoo kelloa... menee tarpeille.. ja sitten se soi. Noin on käynyt jo ainakin kuukauden ajan.
Mulla on käynyt noin muutamia kertoja eikä itselläni voi ainakaan sisäisestä kellosta riippua kerrankin kun en jaksanut nousta vieräytin herätystä pikkaisen eteen päin, siltä varalta, jos olisin sattunut nukahtamaan. Nukahdin kuitenkin sellaiseen puoli uneen ja yhtäkkiä tuli mieleen "än, yy, tee, nyt" ja kello rupesi soimaan.
Pystyn heräämään sekunnilleen siihen aikaan kuin etukäteen päätän, eli en tarvitse herätyskelloja.
päättän et mihin aikaan haluan herätä aamulla, ja herään.