Voisiko harjun terveys ottaa kerralla kuntoon käytännön?

Nykyään kun on se yksi aika, yksi vaiva, käytäntö ja kun on useampia vaivoja niin on ihan mahdotonta. Varsinkin kun sen yhdenkin lääkäriajan saaminen on vaikeaa. Kun saisi kerran vuodessa edes perusteellisen terveystarkastuksen. Lääkäri kävisi vaivat ja lääkkeet läpi ja antaisi tarvittavat lähetteet. Aikoja voisi sitten olla myöhemmin pitkin vuotta kunhan kerran yksi lääkäri paneutuisi kaikkeen ja kirjaisi ylös.
3301
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ei tule tuo toteutumaan Lahdessa.
Hollolassa toteutuu ja Hollolan terveydenhuolto toimii paljon paremmin kuin lahdessa

Äänestä

Kun saisikin kunnon terveystarkastuksen edes joskus. Ensin otettaisiin kaikki mahdolliset verikokeet jonka jälkeen lääkäri tutkisi ja kirjaisi kaikki vaivat. Lähettäisi sitten jatkotutkimuksiin jos tarvitsee. Yksityisten kannattaisi tehdä joku vastaavanlainen paketti. Sellaisesta voi maksaakin jonkin verran kun saisi kaiken kuntoon.

Äänestä

Ennen harjua oli paremmat lääkäritkin talossa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Nykyään kun on se yksi aika, yksi vaiva, käytäntö ja kun on useampia vaivoja niin on ihan mahdotonta. Varsinkin kun sen yhdenkin lääkäriajan saaminen on vaikeaa. Kun saisi kerran vuodessa edes perusteellisen terveystarkastuksen. Lääkäri kävisi vaivat ja lääkkeet läpi ja antaisi tarvittavat lähetteet. Aikoja voisi sitten olla myöhemmin pitkin vuotta kunhan kerran yksi lääkäri paneutuisi kaikkeen ja kirjaisi ylös.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu