Keltasirkkupata

Saako Pattikselta Keltasirkkupataa ?

Mitä mahtaa olla nimeltään kyseinen annos ?
7290
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Lähtökohtaisesti kaikkia, jopa kiinalaisten tai ranskalaisten keittiömestareiden tekeleitä löytyy, mutta ei uhanalaisten lintujen lihasta tehtyjä.

Joudut siis matkustamaan rosvovaltioon, tässä tapauksessa Pariisiin tai Hongkongiin, jotka antavat hevonvitut kansainvälisille sopimuksille.

Suomen keltasirkku lintukanta on kadonnut likipitäen sataprosenttisesti.

Äänestä
  • Kuinkas se Niinistö sanoikaan Uudenvuoden puheessaan:

    Elintaso, jota emme ansaitse

    Aiemmin selitettiin, että sirkut ovat kadonneet, kun ranskitset ovat ne syöneet. Mutta, muualla niitä on, paitsi Suomessa. Ihan itse olemme niiden elinympäristöt tuhonneet ja myrkyttäneet.

    Tulkaa Pattijoelle kuuntelemaan niiden iloista tirskuntaa.

    Äänestä

  • Eiköhän noi ole kadonneet, kun hyönteisetkin on kadonneet. Ja syynä on tukiaisilla elelevä maanviljelijä, joka tunkee vuosi vuodelta enempi tuholaismyrkkyjä peltoihin.
    Noista pääsis helposti eroon, joko myrkyllä tai lopettamalla koko tukiaishölmöilyn.

    Äänestä

Sofi Oksasen mukaan natsiupseerit söivät Suomesta kyyhkyset 41-44 vaan kyllä nuita nyt riittää.

Äänestä

Silakoista ei ole joulukaloiksi, eikä pikkulin nuista illalliseksi.

Äänestä

Kyllä se suhnakin osaa, Lapinlahden lintuset ajautuivat tappovimmaan. Takavarikoituja aseita oli liki 10 per sankari.

https://yle.fi/a/74-20077495

HÄPEÄLLISTÄ, 7 laulujoutsensa, yhden rintalihakset yrittivät laittaa ruuaksi.

Äänestä
  • Kyse oli kannanhoidollisesta metsästämisestä, jonka viranjuoneet ovat laiminlyöneet !!!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Saako Pattikselta Keltasirkkupataa ?

Mitä mahtaa olla nimeltään kyseinen annos ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu