Niin, miksi ihmeessä joku haluaan vaikean,ja haasteellisen koiran..no aktiivi-harrastajat ovat asia erikseen, ja heitä on harvassa!
Yleensä koira päätyy perheessä vain seurakoiraksi. Esim. tämä uusi "muoti-juttu" Kaukaasian-paimen, eihän sellaista tavallinen ihminen tarvitse, harvalla suomalaisella on nykyään valtavia lammaslaumoja vahdittavaksi?
Tai sitten nämä perinteelliset vahti-rodut, joista ainoastaan saksanpaimenkoira on jossain tapauksissa muokkautunut seurakoiraksi.
Jos asuu taajamassa,on lapsia perheessä, ym. eikö silloin kannaisi ostaa vain siihen tarkoitukseen sopiva, eli pieni seurakoira?
Yleensä koira päätyy perheessä vain seurakoiraksi. Esim. tämä uusi "muoti-juttu" Kaukaasian-paimen, eihän sellaista tavallinen ihminen tarvitse, harvalla suomalaisella on nykyään valtavia lammaslaumoja vahdittavaksi?
Tai sitten nämä perinteelliset vahti-rodut, joista ainoastaan saksanpaimenkoira on jossain tapauksissa muokkautunut seurakoiraksi.
Jos asuu taajamassa,on lapsia perheessä, ym. eikö silloin kannaisi ostaa vain siihen tarkoitukseen sopiva, eli pieni seurakoira?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Vai onko Suomalainen edelleen sellainen jotta aina pitää olla komiampi ja suurempi kuin naapurilla.
Ei vaiskaan, jotkut haluavat turvallisuuden vuoksi vahtivan suuren koiran. Ja sitten esim juuri kaukkarit ovat pentuina syötävän suloisen näköisiä.
Ihminen haluaa ja ajattelee vasta sen jälkeen. Eivät kaikki kääpiötkään ole mitään ns. helppoja koiria.
Ja yksi jutuista eli Suomalaisten halu tavoitella harvinaisuuksia ylittää usein valitettavasti kaiken muun. Joku lähtee rahtaamaan tänne uutta vierasta rotua ja ensimmäiset pennut revitään käsistä kovaan hintaan. Sitten lähtee seuraava jne. Jossain välissä aika alkuvaiheessakin unohdetaan rodun käyttötarkoitus ja ei ainakaan kovasti viitsitä sitä painottaa tulevalle pennun ostajalle peläten pentujen jäävän käsiin.
Tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin.
miettinyt aivan samaa.
Mikä ihmeen erikoisuuden tavoittelubuumi on menossa.
Ja jos ei kasvattaja myy jopa vaaralliseksi väärissä käsissä muuttuvaa koiraa asiaa tietämättömälle,niin porukalla aletaan väsäämään jotain outoa rotusekoitusta johon yhdistetään 2-4 suurta koulutettavaa rotua.
Tuloksena saattaa olla aivan mitä vain.
Ongelma on myös nuo venäjältä ja virosta tuotavat rescue-ja tehtailukoirat,joista ei läheskään aina tiedetä mitä sen koiran luonne pitää sisällään.
Sitten kysellään neuvoa kun hurtta ottaa vallan kotona.
Olis mielenkiintoista tietää paljonko noita mielihalukoiria lopetetaan just siksi,että hyvä koira pilataan kun ei ymmärretä mitä se rotu vaatii.
Onhan tuo Kaukkarikin esimerkiksi ihana nalle pienenä,mutta jo vuoden päästä saattaa olla helvetti valloillaan.
Kyllä,totta puhut noista venäjän/viron koirista, sekin kummastuttaa,miksi ihmeessä niitä tänne rahdataan?
Miksi täällä pitäisi korjata heidän virheitään?
Niin eläinsuojelu-asiaa kun siinä ollaankin ajamassa,armeliaanpaa olisi lopettaminen näille naapureittemme pilaamille koirille.
Tuolta pelastetaan koirat sivuilta kohdan "koiraenkelit". Ja lähes tulkoon kaikki koirat olivat kuolleet suhteellisen pian uuden kodin löytymisen jälkeen johonkin vakavaan sairauteen tai jouduttu lopettamaan arvaamattoman luonteen vuoksi. Eikö ole harmillista?
Mietin että onko siitä loppujen lopuksi kenellekkään mitään iloa hakea sieltä koira, maksaa itsensä kipeäksi eläinlääkärikuluista ja kun koira kumminkin nukkuu pois.
Niin ja rodun valintaan... Minusta milie81 ilmaisi niin hyvin asian että koira pitäisi ottaa nimenomaan sen käyttöominaisuuksien ja luonnekuvauksen perusteilla ja pyrkiä tarjoamaan rodulle mahdollisimman alkuperäisen jalostustavoitteen mukaista aktiviteettia.
Minusta tarpeeksi vaikeaa ja haasteellista on sopeuttaa ja kouluttaa näistä eläinsuojelutapauksista kotimaassa onnellisia ja hyviä koiria. Poikkesin maanantaina katsomassa koiria kennelissä, missä hoidetaan hoitokoiria ja huostaanotettuja tapauksia. Kyllä sydäntä riipi, kun ei voinut ottaa yhtään mukaan. Jos ensi vuonna, katsotaan.
Omani on samasta paikasta kotoisin ja kennelin pitäjä oli mielissään kuinka koira on hyvinvoivan ja rauhallisen oloinen.
Saman jos nämä koiraystävät tekisivät niin alkaisi tämä kotimaan tilanne vähän helpottaa. Ja on vissisti palkitsevaa hommaa.
oisin halunnut ed. koiran kuoleman jälkeen belgian- tai hollanninpaimenkoiran,mutta katsoin parhaaksi odotella,kun nasset oli niin pieniä.
Sieluni silmin näin itseni näyttelykehässä ja agilityradalla,lenkkipoluista puhumattakaan.
Jauhoin asiasta vuosia,niin ettei oma perhekään enää jaksanut kuunnella!
Pari kevättä takaperin otin kaverin whippetit hoitoon,kun olivat reissussa.Ilmat olivat tietty mitä kaameimmat just silloin,pesin ja pyyhin koiria monta kertaa päivässä.
Olin myös autuaasti unohtanut,miten paljon liikkuvat rodut tarvii liikuntaa päivässä!
2 pvän jälkeen olin ihan poikki.En meinannut jaksaa sitä sotkua,mikä sisään tuli koirien mukana.Vettä satoi koko hoitojakson ajan.Olin vilpittömän iloinen kun haukut lähtivät,vaikka lapsista se oli kurjaa..
Olikin tosi hyvä että olivat meillä opettamassa mua vähän,rupesi nimittäin haaveet karisemaan.
Mietiskelin,että lenkityksen lisäksi(joka jo parissa päivässä,huonolla ilmalla,oli välillä vaikeaa)täytyy hoitaa sisäsiisteyskasvatus,mikä vielä on helppoa verrattuna koulutukseen!
Varovastikin ajatellen tulin tulokseen,että koiralle pitäis antaa AKTIIVIAIKAA 2-3 tuntia päivässä,eikä mihinkään viiden minuutin pötköihin jaettuna,jos haluaa koirasta tervepäisen ja luotettavan kaverin.
Sitä ennen tärkeysjärjestyksessä on kuitenkin perheemme lapset,3 kpl.Milläs ajalla autan läksyissä,vien harrastuksiin ym. kun täytyy ottaa koiran tarpeet myös huomioon?
Lapset ei voi auttaa edes pissatusapuna,liian nuoria narun päähän,paitsi vanhin?
Entäs omat harrastukset ja menot?Mies oli ilmoittanut,että koira on tervetullut,jos häntä ei ruveta kiristämään lenkityksellä,auttaa joskus,mutta ulk. vastuu on sitten minulla!
Heitin hyvästit Belgille mielessäni,oli pakko tunnustaa itselleen .että siinä oli liikaa koiraa mulle,tähän elämäntilanteeseen.
Myöhemmin meille tulikin sattuman takaa pieni Japanin Chin.
En ole aikaisemmin välittänyt pikkukoirista,mutta nykyään aivan hullaantunut.
Vaikka nyt on perheessä 2 pikkukoiraa ja sisäsiisteys- ja tavoilleopetus meneillään,olen vilpittömän onnellinen siitä,etten ostanut Belggaria!Ois mennyt hyvä koira 'hukkaan' meillä.
Se on vaan niin vaikea joskus itselleen myöntää,ettei itsestä ole johonkin hommaan,tässä tapauksessa koirankoulutukseen.Nyt tarkoitan kunnon koulutusta,enkä meidän perheen fifityyliä.
Joskusehkä voin harkita haaveideni rotua,kun tiedän että olen tarpeeksi motivoitunut,myös käytännön tasolla.
On kurjaa,jos koirasta tulee rakas taakka.
Tuo oli kyllä "NeljänSuora" niin hienosti ja rehellisesti kirjoitettu,että kymmenen pistettä!!
Olen myös aina ollut sitä mieltä,
että koira täytyy hankkia
omien kykyjensä mukaan.
Ei toisarvoisista mielihaluista.
(ulkonäön ihannointi,statussymbolin etsintä tms)
tekstejä tuolla ylempänä! Koirahan tulee ottaa juuri sillä perusteella mitä itse on valmis ja kykenevä tarjoamaan koiralle.
Mutta noh, pakko tuo on tunnustaa, kun näistä harvinaisuuden tavoitteluista oli puhetta, että minun seuraava koirani tulee olemaan rotua, mitä ei löydy euroopasta kuin muutamia yksilöitä, enemmän sitten jenkkilässä ja rodun kotimaassa Japanissa. Itselläni on koirana akita ja luonnollisesti rotuun ihastuneena haluan samantyypisen koiran seuraavaksikin koiraksi, mutta pienemmässä paketissa. Shiba oli tietenkin yksi vaihtoehto, mutta ei jotenkaan tuntunut hyvältä. Sitten törmäsin amerikkalaisiin Kai kasvattajiin ja Kaiden omistajiin ja kipinä syttyi. :) Joten tässä sitä sitten odotellaan että ilmestyisi sopiva pentue ja että silloin olisi raha tilanne kunnossa.
Olenko sitten erikoisuuden tavoittelija vai vain ihminen joka on löytänyt itselleen oikean rodun? Mene ja tiedä.