Tämän aamun Kainuun Sanomissa entinen kansanedustaja Pentti Kettunen arvelee, että PS:n puoluejohto järjesti Hakkaraisessa itselleen mahdollisesti räjähtämättömän pommin. Puoluejohto on ilmoittanut, että istuvaa meppi Teuvo Hakkaraista ei aseteta ehdolle kesäkuun eurovaaleihin. Syytä tähän menettelyyn ei suostuta kertomaan ja tästä se mysteeri Kettusen mielestä syntyykin. Onkohan näin vai puhuuko Pentti Kettunen palturia vai mitä arvelette?
ONKO HAKKARAINEN RÄJÄHTÄMÄTÖN POMMI PUOLUEJOHDOLLE?
23
306
Vastaukset
- Anonyymi
Olisihan se jotain kun saisi perustelut.
- Anonyymi
Mitähän se Pentillä tämä asia kuuluu, poliittinen ura on förbi? Hakkaraisen on hyvä siirtyä eläkkeelle ja Pentin pysyä siellä.
- Anonyymi
Sananvapaus on joksisella myös eläkeläisillä.
- Anonyymi
Muutama päivä sitten Pentti kertoi minulle Prisman parkissa, että hän ei lähde enää mukaan ehdolle minnekään eikä politiikkaan vaikka joku tai jotkut tulisivat hattu kourassa pyytämään - en ole niin kuin Eila Aavakare että ensin ilmoittaa ettei lähde mukaan eduskuntavaaleihin ehdokkaaksi ja sitten lähteekin ja keksii että kun joukko yrittäjiä tuli ruikuttamaan! Näin puheli Pentti muutama päivä sitten.
- Anonyymi
Se on jollakin vaikea pysyä sanojensa takana, kuten EA. Kun EA aikoinaan ilmoitti, että ei lähde ehdolle, niin minä sanoin lähisukulaisille näkemykseni asiasta. Sanoin heille, että tuo ei pidä paikkaansa. Ja että sitten kehiin heitetään juttu, jossa kerrotaan yrittäjien tulleen ihan kotoa hakemaan. En ole ennustaja, mutta ihme kyllä tämä kävi toteen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on jollakin vaikea pysyä sanojensa takana, kuten EA. Kun EA aikoinaan ilmoitti, että ei lähde ehdolle, niin minä sanoin lähisukulaisille näkemykseni asiasta. Sanoin heille, että tuo ei pidä paikkaansa. Ja että sitten kehiin heitetään juttu, jossa kerrotaan yrittäjien tulleen ihan kotoa hakemaan. En ole ennustaja, mutta ihme kyllä tämä kävi toteen.
Isseksesikö taas isselle kommentoit?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Isseksesikö taas isselle kommentoit?
En ihan itselleni ja itsekseni, koska Sinäkin olet kommentoinut kirjoitustani. Vihlaisiko? Heh, heh...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Isseksesikö taas isselle kommentoit?
Niintämän takana on monta miestä ..ei tartte issekseen puhhuu..Pekalla on hyvvii kavereita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niintämän takana on monta miestä ..ei tartte issekseen puhhuu..Pekalla on hyvvii kavereita.
Penalla
- Anonyymi
Puoluejohto ei ole kansan asialla. Perussuomalaisten lähtölaskenta on alkanut pienpuolueeksi kokoomuksen kätyrinä.
- Anonyymi
Lakkouunot nostattaa sekä kokoomuksen että PS:n kannatuksen 25% tasolle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lakkouunot nostattaa sekä kokoomuksen että PS:n kannatuksen 25% tasolle.
Kovasti toiselta näyttää nyt uusi galluppi.
persut -2%
- Anonyymi
kiitollisuuden velassa on normaali suomen kansa ikuisesti kun teuvo kääntyi vaaleissa ystäväänsä hompeekkaa vastaan, sanoi että nyt tehdää stubb presssa
eli pienempi paha, ei jättipaha vieläkään- Anonyymi
stubb on myös aika myötämieli kun lgbt asiamies ja varajohtaja eu homokerhossa oli ym,
ja aikoo jopa valtioneuvostoa pride marssittaa ny joka vuosi?
no eihän se marssi kai pakollinen ole - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
stubb on myös aika myötämieli kun lgbt asiamies ja varajohtaja eu homokerhossa oli ym,
ja aikoo jopa valtioneuvostoa pride marssittaa ny joka vuosi?
no eihän se marssi kai pakollinen olePersujen gaypojuset tykkää
- Anonyymi
Pesujen kannatus laskee pohjalukemiin?
- Anonyymi
Suomen Kansalla on perustuslaillisia oikeuksia, joista mainittakoon mm. sanan- ja ilmaisunvapaus sekä yhdistymisen vapaus jne.... Pentti Kettunen tuntee varmaankin lainsäädäntömme perustuslakejamme myöten koska Suomen Eduskunnasta saatavien tietojen mukaan hän on kuulunut useita vuosia jäsenenä perustuslakivaliokuntaankin ja ollut varapuheenjohtajana valtiovarainvaliokunnassa jne...
- Anonyymi
Kyllä
- Anonyymi
Oli varajäsen perustuslakivaliokunnassa hetken aikaa vuonna 85-86. Lähde eduskunta.fi
- Anonyymi
Totta toinen puoli.
Hakkaraisen poliittinen ura persuissa on päätöksessä ja en ihmettelisi yhtään loikkausta toiseen puolueeseen.
Sama pätee Huhtasaareen. - Anonyymi
Tule Teuvo Hakkarainen nopeasti meidän kristillisten ehdokkaaksi eurovaaleihin. Meille mahdut ja meillä on hyvä olla suojassa kaikelta pahalta.
- Anonyymi
Jokin aika sitten Teuvo Hakkarainen kirjoitti somessa, että hän ihailee Unkarin diktaattoria Orbania ja sitä kun hän pompottaa EU;ta ja pitää koko Eurooppaa pilkkanaan. Ruotsin Nato-jäsenyyttäkin Orban jarrutti.
Lisäksi Hakkarainen toivoi pääsevänsä samaan EU-ryhmään kuin Orbanin Fidez-puolue.
Tuo ei selittelyjä enää kaipaa miksi Hakkarainen syrjäytettiin. Verosotkut tuli vielä siihen päälle.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 911335
Asiallinen lähestyminen
Mitä on asiallinen lähestyminen?? Tietääkö tai tajuaako kukaan, varsinkaan miehet??? Eilen NELJÄNNEN kerran jouduin isk1511086En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse75878Jennika Vikman avoimena - Isosisko Erika Vikman ohjeisti napakasti Tähdet, tähdet -kisaan: "Älä.."
Jennika ja Erika - niin ovat kuin kaksi marjaa! Ilmeiltään, ääneltään ja eleiltään hyvinkin samanlaiset - toinen on kyll15797- 63733
Vedalainen metafysiikka
Termi ”metafysiikka” kuuluu Aristoteleelle. Metafysiikka tarkoittaa ”fysiikan jälkeen” eli tietoa siitä, mikä on tavalli290716Ai jaa sinä oletkin ahnas
Ja romanttinen luonne, nyt vasta hiffasin että olet naarastiikeri. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.107708Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?39691- 60678
En oikeastaan usko että sinä tai kukaan
Olisi oikeasti ihastunut tai rakastunut. Se on joku harhakuva joka minusta miehestä syntyi. Ja kun se särkyy, niin "tunt43665