Kainuulainen kansanluonne

Anonyymi-ap

Monilla paikkakunnilla suomessa eläneenä ja erilaisia työpaikkoja ja ammatteja kokeilleena ja ihmisyhteisöjä nähneenä voin kokemuksieni perusteella tehdä analyysin kainuulaisista ihmisistä. Ensimmäinen ja kaikkein negatiivisin kokemus on ollut kateus jollaiseen en ole muualla törmännyt, tämä luonteenpiirre on kainuussa ja vallankin hyrynsalmella aivan valta-asemassa suurella osalla ihmisistä. Kateus on niin suurta ja sairaalloista että se myrkyttää ja jopa lamaannuttaa koko yhteiskuntaa ja muualta tulleisiin suhtaudutaankin hyvin epäluuloisesti ja suurella varauksella. Toinen vallitseva ja paha piirre on luulotauti jota on ihan pääsääntöisesti kateuden riivaamilla henkilöillä ja nämä kaksi asiaa kulkevatkin ihan käsi kädessä ja perintönä sukupolvelta toiselle. Tällaisia ovat näkemykseni tämän seudun alkuperäisväestöstä ja nämä perustuvat omiin elämänkokemuksiini ja myöskin kansan syvien rivien parista kuultuihin näkemyksiin.

25

1823

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kateus on niin suurta ja sairaalloista että se myrkyttää ja jopa lamaannuttaa koko yhteiskuntaa ja muualta tulleisiin suhtaudutaankin hyvin epäluuloisesti ja suurella varauksella."
      Kainnuussa kateus voittaa kiimankin. Hyrynsalmelaisten luonne on muovautunut monisukupolvisessa sisäsiittoisuudessa. Kyläkuntien välillä on ollut peninkuormien pahnostaminen umpihangessa ja laiskanpötkyt isännänalut ovat usein ajautuneet samalla vaaralla asuvien serkkutyttöjen makureikää kopeloimaan ja pian onkin tyttöriepu hämmentänyt vellikattilaa äitinsä kotitalon hellan ja nyrkin välissä. Sama on toistunut siihen saakka, kunnes saksalaiset tulivat, avasivat pussihousujensa napit ja näyttivät kuuskanttisen saksalaisen tyviku..in. siihen loppu sisäsiitokset.

    • Anonyymi

      Tiedä tuosta hyrynsalmelaiset kateudesta mutta, kuppikuntia kyllä on, sekä muutama juorukello, joka rimppalinjallaan huolta pitää siitä että kylällä kyllä sinun asiasi tiedetään paremmin kuin sinä itse.

    • Anonyymi

      Minäkin olen työperässä kulkenut ympäri Suomea ja huomannut saman asian eli kateuden esim. Pohjalainen ostaa suuren traktorin, niin naapuri katsoo ei helkutissa minä laitan suuremman. Kainuulainen katsoo kun naapuri on ostanut uuden auton, niin kainuulainen ajattelee, että särkys perke...

    • Anonyymi

      Me kainuulaiset olemme siitä onnellisia, että maksamme mieluusti satasen jos sitä lyytä naapuri menettää viisikymppiä!

    • Anonyymi

      Vertaus pohjalaisiin on hyvin osuva, siellä syntyy tervettä kilpailua kaiken näivettävän kateuden sijaan ja lisäksi ihmisten luonteenlaatu on erilainen johtuen muuttoliikkeestä Ruotsin ja Suomen välillä. Kanssakäyminen on ollut hyvin laajaakin välillä, johtuen kulloinkin vallinneesta sisä ja ulkopoliittisesta tilanteesta kuten sodista ja muista vitsauksista.

    • Anonyymi

      Lisäksi kainuulainen on kovin arka ja pelokas. Suoraan ei uskalla sanoa mitään omassa asiassaankaan, mutta takanapäin osaa muidenkin asiat. Jos joku kysyy, että mitä sinä haluat, niin vastauksena on epämääräistä mutinaa, että eipä hän nyt mitään halua, ihan sama.

    • Anonyymi

      Mopedin yleistyminen sai kainuulaisen geeniperimän monipuolistumaan

    • Anonyymi

      Miten se Vähäsöyringin runo kainuulaisista meni? Se kuvasi hyvin.

    • Anonyymi

      Eipä vika korjaannu nimettömänä vatuloimalla.
      Hyvät ehdotukset esille ja oma nimi alle. Se voi parantaa tai ainakin moni voi jopa ajatella asiaa.

    • Anonyymi

      Tekoälyn käösitys Kainuun naisväestä:

      Kainuun naiset, vahvat ja vilpittömät,
      Sydämessään rohkeus, luonteen lujat yökkäät.
      Pohjolan pientareilla he vaeltavat,
      Kainuun neidot, sankarit, jotka taistelevat.

    • Anonyymi

      Tässä vielä tekoälyn ylistysruno aromipesälle

      Aromipesä, tuoksujen taika,
      Kodin keidas, missä rauha vaikka.
      Ylistys sulle, joka tuoksuja loihtii,
      Aromipesä, missä mieli lepää ja soihtii.

    • Anonyymi

      Ja vielä tekoälyn runo legginsisstä pullottavasta kamelinvarpaasta:
      (...tää on hyvä)

      Legginsit päällä, kamelinvarvas pullottaa,
      Huomion vangitsee, katseita houkuttaa.
      Muodot pehmeät, kurvit kaartuvat,
      Katseet seuraavat, kun hän liikkuu ja vaeltavat.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Muualta tänne tullut törmää kulttuurimuurin lisäksi myös huumori muuriin, jos luulet että niille kaskuille ja vitseille jotka naurattavat muualla niin täällä niille ei naureta korkeintaan aletaan katsella vaan oudosti . Täällä kyllä nauretaan toisten vahingoille jopa selkä kekassa.

      • Anonyymi

        Vahingonilo on kainuulaisille sitä vilpitöntä iloa eikä osata ajatella onnettomuuden ja surun voivan osua omalle kohdalle. Silloin kun pitäisi olla tukena ja myötäelää niin silloin lyötyä lyödään lisää. Kummallinen ja hyvin ilkeämielinen on täkäläinen perimä ei voi muuta todeta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vahingonilo on kainuulaisille sitä vilpitöntä iloa eikä osata ajatella onnettomuuden ja surun voivan osua omalle kohdalle. Silloin kun pitäisi olla tukena ja myötäelää niin silloin lyötyä lyödään lisää. Kummallinen ja hyvin ilkeämielinen on täkäläinen perimä ei voi muuta todeta.

        Tämä pätee vain Kemppaisiin ja Romppaisiin.


    • Anonyymi

      Tämä on kyllä niin kainuulaista...

    • Anonyymi

      Ei ihmiset ole sen kummempia muuallakaan. Ikävää ettet onnistunut muokkaamaan Kainuuta mieleiseksesi. Hyppää takaisin bussiin ja palaa kotiisi.

      • Anonyymi

        Ei tule bussie johon hypätä....


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tule bussie johon hypätä....

        Höpö höpö. Busseja useita päivässä niin etelään kuin pohjoiseenkin suuntaan.


    • Anonyymi

      Kateus on paha tauti.

      • Anonyymi

        Vaikka kateus on paha tauti niin on se merkki myös siitä että sinut on noteerattu.


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2395
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1377
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      74
      1185
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1107
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      835
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      780
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      678
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      82
      660
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      24
      638
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      626
    Aihe