CF62 sammuilee

Miksi kuukauden vanha CF62 sammuilee itsekseen?? Siis näyttö on yhtäkkiä ihan pimee, vaikka puhelin olisi ollut pöydällä ja akussa virtaa. Menee hermot näitten Siemensien kanssa. Miehellä M65 ja sekin menee välillä ihan juntturaan ja tekstarit tulee ihan hiljaisella äänellä, vaikka asetuksissa äänet täysillä. No, tuo kännykkä onkin jo huollossa oltuaan käytössä kokonaiset kolme viikkoa.
61267
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

NO NO Älähän syytä laitetta jos et osaa sitä käyttää. Katsohan on kellovalikon viimeisenä, olisikohan siinä jotain korjattavaa.

Äänestä
  • Olin jo viemässä puhelintani myyjälle itsestään sammuilun takia, mutta onneksi löysin tämän keskustelun googlen kautta etsiessäni tietoja sammuilevasta CF62:sta.

    Olin viikko sitten näperrellyt puhelimeni parissa ja kokeillut mitä kaikkea eri valikoista löytyy ja olin sitten onnistunut laittamaan tuon automaattisen pois päältä -asetuksen toimintaan tietämättä mitä se tarkoittaa. Luulin että se tarkoittaa aikaa jonka kuluttua puhelin sammuu ja kun oletusarvona oli 00:00 niin kuvittelin sen tarkoittavan että ajastintoiminto on "nollilla" eli ei ole käytössä.

    Viikon ajan ihmettelin että kun puhelin on aina aamuisin pimeänä ja tänään etsin jo kuitin/takuutodistuksen käsiini jotta voisin töiden jälkeen mennä liikkeeseen valittamaan sammuilevasta puhelimesta.

    Onneksi ratkaisu löytyi täältä eikä tarvinnut mennä nolaamaan itseään liikkeeseen.

    Äänestä

ittelläni on CFX 65 jossa on samoja oireita, sammuilee ittekseen ja äänet on täysillä ja silti kuulu heikosti?!?! aivan perseestä nämä siementäjät

Äänestä

ongelma. Tilasin sen Hobby Hallista, mutta palautin ja vaihdoin sen samaan. Uusi puhelin ei ole puhelin sammunut. Komponettien latomisessa on vissiin tapahtunut virhe jossain erässä.

Äänestä
  • ...kyl se mulkii menee välil pimeeks mut se johtuu siitä et siinä on liikaa tiedostoja siks se toimii huonosti

    Äänestä

Välillä sammuu vartin välein, välillä viikon paussi. Kaksi kertaa ollut huollossa, päivitetty, puhdistettu jne. Ainoa mikä muuttui, että päivittivät välillä väärät ohjelmat, mm. suomen kieli puuttui kokonaan. Muuten kiva puhelin, mutta ei toimi..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sanna* kirjoitti:

Miksi kuukauden vanha CF62 sammuilee itsekseen?? Siis näyttö on yhtäkkiä ihan pimee, vaikka puhelin olisi ollut pöydällä ja akussa virtaa. Menee hermot näitten Siemensien kanssa. Miehellä M65 ja sekin menee välillä ihan juntturaan ja tekstarit tulee ihan hiljaisella äänellä, vaikka asetuksissa äänet täysillä. No, tuo kännykkä onkin jo huollossa oltuaan käytössä kokonaiset kolme viikkoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu