Uutiskuvat Gazasta näyttää laihoja kuolleita nälkään kuolleita tai kuolevia lapsia. Lyhyt on juutalaisten muisti, nämä kuvat uutisssa oli samanlaisia mitä näemme vanhoista keskitysleirikuvista.
Suomen hallitus ostaa aseita ja tukee Israelin hallintoa.
Suomen hallitus ostaa aseita ja tukee Israelin hallintoa.
Vastaukset 41
Vanhimmat
Hamas on mielestäsi parempi kumppani?
Olisiko hamasin terroristien pitänyt harkita asiaa kun hyökkäsivät Israelin kimppuun ? Silloin musut Gasassa iloitsivat kun juutalaisia tapettiin, nyt sitten ulistaan kun tulee pataan kunnolla, siellä ei mitään viattomia siviilejä ole jopa lapset leikkivät kun tapetaan juutalaisia.
Sitä tarkoitin mutta aloittaja ei näköjään
On aivan turha tuoda Hamas ja lapset vastakkain, lapset eivät voi olla syyllisiä koskaan. Haluan nähdä myös Benjamin Netanjahun Haagin Kansainvälisessä tuomiostumessa Putini vieressä, molemmat ovat lastenmurhaajia.
Eli Israelin tapeutut nuoret tekno festareilla oli ok?
USAN Naton/ Suomen tukemana. Alkakaa nyt jo suomi ottamaan vastuuta. Olette USAn liittolaisia jotka tappavat ja raiskaavat lapsia.
Ensin nälkäkuolemaa ja nyt tappaamista ja raiskaamista, oisko aika mennä tekemään jotain muuta elämässä kuin levittää valheellista propagandaa nettipalstoille, esim töihin?
https://www.nato.int/nato-welcome/index_su.html
Hyvä Israel!
Kukaan ei ansaitse kuolemaa, mutta kuinka pienten lasten nälkääntappaminen voi korvata näitä kuolemia? Minusta Israel syyllistyy siihen nyt itse mitä natsit tekivät juutalaisille.
Ei tietenkään nälkäkuolemat ole ok, miksei rikkaat arabivaltiot tee mitään asian eteen? Vettä ja ruokaa heti, vai kiilottaako sheikki muslimit mielummin ferrareitaan?
Eikä Suomi myöskään. Ovathan he Naton jäseniä sama kuin USA
Eihän ne oo Natossa https://www.nato.int/nato-welcome/index_su.html
Rikkaat arabivaltio ja USA toisivat ruokaa, mutta Netanjahu ei päästä kuorma-autoja Egyptistä yli. USA pudottaa laskuvarjoila, mutta eihän siitä ole mitän apua, muuta kuin tappeluja ruasta.
Onko Hamas nyt auttamassa omaa kansaansa?
Mehän olemme rakkaan USAn kumppaneita. Tällaisia me suomalaiset olemme. Hyväksymme kaiken mitä teemme. Se mitä Putin tekee on hirveätä mutta se mitä itse teemme tuemme aseistamme USAn johdolla on hyväksyttävää. Missä te kaikki Putinin vastustajat nyt makaatte. Eikö olisi aika laittaa tuo maa boikottiin. Hehän tapattavat lapsia. UN raiskaa lapsia tälläkin hetkellä, ja suomalaisety senkun katsovat päältä eivätkä puutu tähän. UN lle ollaan lähetetty rahaa avustuksia että saavat raiskata paikan päällä
Hakeudu hoitoon
Hakeudu hoitoon. Kun mä sanon miten asiat ovat. kerro sinä sitten miten ne ovat
Mä voin aloittaa Putin hyökkäsi Ukrainaan. Nyt voit jatkaa.....
Tuota hyökkäysotaa kaikki hokevat mutta hyväksyy kaiken muun.
Sanoisin että voit ihan itse yrittää päivittää sanavarastoasi ja tulla tähän päivään
Perjantai ohjelmassa oli Ben Zyskowicz, hänkään ei hyväksynyt Israelin toimintaa Gazassa ja hän oli kahden valton kannalla, sanoi sen olevan ainoa ratkaisu asiaan.
Ben kävi kuittaamassa noista sanoista 1500-2500e palkkiota mitä hän saa kun käy lässyttämässä muutaman sanan jolla ei ole mitään merkitystä. Hamas ja Israel nyt sitten varmaan ihan säikähti.
Oisit ollut itse siellä studiossa
Jäin ihmettelemään niitä riutuneita lapsia, joita näkyi äitiensä kanssa. Yksi oli täysin menettänyt kaiken lihansa ympäriltään ja luut paistoivat. Miten äidit eivät olleet nälkää nähneen näköisiä?
Ilmeisesti äidit syö kaiken saatavissa olevan, eivätkä anna lapsille kuin ehkä murusia.
Media paukuttaa surkeimmat kuvat mitä he löytävät. Onko kerrottu esim sitä jos tämä kuvattu lapsi oli sairas tai vastaavaa. Kyllä noita Biafran lapsia näki 70 luvulla jokainen päivä, jos niitä halusi seurata. Tämä sota kun ei olisi minkään arvoinen jos ei siihen sekotettaisi lapsia mukaan. joka paikassa on lapsia missä soditaan. Jokaisessa maassa on naisia ja nuoria tyttöjä joita raiskataan kun elukat saavat siihen mahdollisuuden. Oli maa mikä tahansa
Gazan lasten tuskaa helpottaisi JOS heidän vanhempansa vain haluaisivat auttaa lapsiaan.
No miten se onnistuisi?
Gazan siviilit voivat luovuttaa HAMAS TAPPAJAT Israelin armeijan haltuun. Hamasin sikojen tukikohdan paikat voi merkata ja ohjata Israelin armeijan yksiköt paikalle.
Mitäpä tekee kärsivät gazalaiset? He piilottelevat Hamasin tappajia oman ja lastensa selkiensä takana ja kantavat seuraukset.
Hamas on vain niin vahva kuin tukijansa Gazassa.
Persut panttaavat gazalaisten lasten tukemista, heillä on "veriset kädet".
Kanada ja Ruotsi jatkavansa tukea UNRWA:lle, ja Euroopan komissio on luvannut järjestölle 50 miljoonaa euroa. Myöhemmin EU:n on tarkoitus antaa sille vielä 32 miljoonaa euroa lisää.
Suomen rahoitus palestiinalaispakolaisten avustusjärjestölle UNRWA:lle pysyy toistaiseksi keskeytettynä, kertoo ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio (ps.). Tavio kommentoi STT:n kysymystä siitä, onko Ruotsin tuoreella päätöksellä tuen jatkamisesta järjestölle vaikutusta Suomeen.
Persut eivät välitä lapsista jotka eivät ole "arjalaisia".
Gazalaiset eivät välitä lapsistaan, vaan ovat valmiita uhraamaan heidät ihmiskilpinä.
...on se vaan eri sakkia!
Juutalainen eli Israel ei kunnioita kristittyjä surutta ampuu lapsiakin
Mutta kukas se lymyää siellä Gazan lasten takana SUOJASSA
Persut eivät välitä lapsista jotka ovat tummia tai islamilaisia, niin kuin se olisi lasten syy ja oikeuttaisi heidän nälkään kuolemaan.
Hamasin terroristit lymyää Gazan lasten selän takana!
Onko tämä oikein?
Milläpä tuon todistat? Kuinka lasten selkien takana voi lymytä? Edes USA ei usko tätä Israelin väitettä.
Kyllä se on sanassa todistettu! Sinun Uskosi ei ole vahva! Mene ja tutkiskele synkkää sieluasi. Mene ja palaa valaistuneena sillä huomaat että Gazan lasten kohtalo on täysin Hamas terroristien käsissä.
Hamas on vain niin vahva kuin tukijansa Gazassa ja ne tukijat ovat juuri näiden Gazan kärsivien lasten vanhemmat.
Tämä hallitus ajaa toimillaan Suomen poliittisen ilmapiirin väkivallan tielle. Näinhän se on, että sitä saa mitä tilaa. Toivottavasti nuoret nousevat epäkohtia vastaan niin kuin ennen aina tapahtui.
LK:
Raivokas välikohtaus Elina Valtosen vierailulla Lapin yliopistolla – Turvamies hätiin
Ulkoministerin turvamies joutui rauhoittelemaan erästä yleisössä ollut mieshenkilöä Gaza-keskustelun jälkeen.
Ulkoministeri Elina Valtonen (kok) vieraili maanantaina Lapin yliopistolla osana paneelikeskustelua, jossa tunteet kuumenivat Gazan tilanteesta verbaaliseksi hyökkäykseksi. Asiasta uutisoi Lapin Kansa.
Lehden mukaan arktisista kysymyksistä pidetty paneelikeskustelu ajautui sivuraiteelle, kun yleisöstä syytettiin Valtosta osalliseksi Gazan kansanmurhaan. Muutama yliopisto-opiskelija ei ollut tyytyväinen siihen, että Suomi tekee asekauppaa Israelin kanssa ja lopetti humanitaarista apua Gazaan toimittavan UNRWA-järjestön rahoittamisen.
Valtonen vastasi opiskelijoiden kritiikkiin rauhallisesti. Lapin Kansan mukaan hän totesi Suomen kannattavan kahden valtion mallia ja humanitaarista tulitaukoa, jota varten tehdään töitä EU:n kautta.
Osalle vastaus ei ollut riittävän hyvä, joten ministerin turvamies tuli paikalle rauhoittelemaan suivaantunutta mieshenkilöä.
– Me olemme Suomessa avoin yhteiskunta, ja jokainen saa tietysti oman asiansa kertoa. Gazan aivan katastrofaalinen tilanne herättää valtavan paljon tunteita, ja erityisen paljon keskustelua käydään sosiaalisessa mediassa, ministeri Valtonen sanoi Lapin Kansalle tilaisuuden jälkeen.
Persut kieltävät hallituksen rahoituksen nälkään kuolevilta lapsilta.
Vieläkö siellä on vain yksi puolue päättämässä kaikesta? Kyllä tuo asia pitäisi ehdottomasti korjata, että hallituksessa olisi muitakin puolueita!
Vain persut ovat erikoistuneet kiusaamaan Syyriassä ja Gazassa olleita lapsia, he nauttivat näiden ahdinkosta.
KD siunaa persujen ja Tavion leikkaukset avustuksista.
Jotkut ovat sitä mieltä että sodasta ovat vastuussa Elina Valtonen ja Ben Zyzcocvits :)
Purra ja Tavio ovat.
😍😋😍😋😍😋😍😋😍
🍑 Kuumat tytöt odottavat sinua -> https://us4.fun/kissgirl?18303365
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞