ELINTASOSI ON VELKAA KIERRE ALKOI VUODEN 2007 PALKKARATKAISUSTA SEKÄ NOKIAN ROMAHDUKSESTA

Kuka ottaa kuormasta enempi mitä jaksaa kuluttaa ja syödä? Saavutetut edut lisäävät työmotivaatiota, mutta niiden kiristäminen voi mennä ikävällä tavalla tunteisiin. Vakiintunut käytäntö sitoo työnantajaa, mutta oikeuskäytännön tulisi noudatella maalaisjärkeä myös työntekijän suuntaan.
Nokia veti Suomen ylös 90-luvun lamasta. 2000-luvun alussa Nokia toimitti 40 prosenttia maailman matkapuhelimista. Samalla Suomi nousi Nokian matkapuhelinten myötä koko maailman tietoisuuteen.
Suomen rajojen sisäpuolella Nokian vaikutus talouteen oli vielä mahtavampi. Nokian talous kattoi neljänneksen koko Suomen taloudesta vuosina 1998–2007. Nokiaa pidetään edelleen taloudellisena ihmeenä.
Velkaantuminen alkoi Tupon 2007( Sari sairaanhoitaja) palkkaratkaisuista. Suomi alkoi velkaantua noin 10 miljardin vuosivauhtia. Kaikki halusivat päästä Nokian osingoille, mutta Nokia alkoi jo hiipua. 2008 tulosta ei tullutkaan. Jaettiin etukäteen palkankorotuksia, jotka sitten koskaan ei toteutuneet..
Ollila KERTOO muistelmissaan, ettei Nokialla ollut yhtään ohjelmistoasioita ymmärtävää johtajaa.
"Nokian tuotekehittely-yksikön insinööreillä oli esittää Nokia Oy:n johdolle toimivan kosketusnäyttöpuhelimen prototyyppi jo siinä vaiheessa, kun Apple vasta pohti matkapuhelinbisnekseen siirtymistä, eikä Korean niemimaalla tai Kiinassa tainnut vielä olla edes kännyköitäkään. Nokian johto oli sitä mieltä, ettei moisille härpäkkeille ole kysyntää ja kielsi prototyypin edelleen kehittämisen .Kyseinen päätös maksoi tulevaisuudessa kymmeniä, ellei satoja miljardeja euroja ja on osoittautunut maailmanhistorian yhdeksi typerimmistä ratkaisuista."
"Rinne pitää vuonna 2007 tehtyä palkkaratkaisua virheellisenä. Palkkoja korotettiin reippaasti kahden vuoden aikana peräkkäin samaan aikaan, kun bruttokansantuote sukelsi"
"Kokoomuksen puheenjohtaja, pääministeri Alexander Stubb ja hänen puoluejohtajakollegansa Antti Rinne (sd.) ja Juha Sipilä (kesk.) olivat 4.2.2015 EVA:n pääministeritentissä yhtä mieltä siitä, että palkkoja korotettiin vuonna 2007 liikaa."
”Se oli Suomen historian kallein vaalikampanja”, Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) hallituksen puheenjohtajana tuolloin toiminut Antti Herlin sanoo. ”Se oli suuri munaus”, Riski säestää Korhosen kirjassa.
Osansa keskusteluun tuo tupo-teatteria 30 vuotta seurannut Kansan Uutisten toimittaja Risto Korhonen Etelärannan mahtivuodet - Tulopolitiikan nousu ja tuho 2000-luvulla -kirjallaan (Into)
Kirjoittajien tarkkailupaikat ovat toisenlaiset, mutta kummastakin kirjasta välittyy kunnioittava ymmärrys keskeisten työmarkkinaosapuolten näkemyksiin ja koko järjestelmän toimivuuteen. Vasemmistoliiton pää-äänenkannattajan palveluksessa työskennelleen Korhosen kirjan käsikirjoituksen ovat ennen julkaisua ystävällisesti lukeneet niin työnantaja- kuin työntekijäkeskusjärjestöjen kovimmat nimet.
Näinhän juuri tupossa tavattiin toimia: konsensuksen hengessä."
Juuri ennen maailmantalouden romahdusta ja taantumaa Suomessa tehtiin 9–12 prosentin palkankorotukset ja julkisesta sektorista tuli sopimuskierroksen palkkajohtaja. Vallitsevan käsityksen mukaan ne heikensivät vientiteollisuuden kilpailukykyä kohtalokkaasti finanssikriisin kynnyksellä.
Seurasi talouden menetetty vuosikymmen, jonka jälkiä vieläkin parsitaan.
Sama globalisaatio hävitti matalapalkkatöitä. Yhä useampi uhkasi jäädä pysyvästi työelämän ulkopuolelle. Tässä maisemassa tupo-sopiminen alkoi näyttää järjestelmältä, joka jakaa hyvinvointia vain onnekkaille julkisen alan työpaikkansa säilyttäneille valtion siunatessa työmarkkinaherrojen keskinäiset sopimukset.
"Kolmikantasopimista pidettiin kansanvallanvastaisena ja yhteiskunnan vahvimpien epädemokraattisena koneistona, jossa työmarkkinajärjestöt päättävät yhteiskunnan vähäosaisten asemasta. " ( kelan tukiloukkujen korotuksista )
Suomessa 73,3 % julkisen talouden osuus BKT :sta tulee myös pian johtamaan talousromahdukseen. Tämä ei ole selkeästi valjennut suomen päättäjille eikä Ay-liikkeelle. Kuitenkin maan hallitus on vastuussa taloudesta.
Ero muihin Eu :n Pohjoismaihin on syntynyt vuoden 2008 jälkeen, jolloin Suomen julkinen talous on joka vuosi ollut alijäämäinen
Pohjoismaat jakautuvat yhä selvemmin kolmeen kastiin, ja Suomi on näistä kasteista kehnoimmassa BKT :sta 73,3, Ruotsi 32.9, Tanska 29.8 , (BKT, bruttokansantuote, markkinahintaan on kotimaisten tuotantoyksiköiden tuotantotoiminnan lopputulos.)
Elvytetty 2008 alkaen yli 100 miljardilla, siitä huolimatta BKT ei ole kasvanut - velka kyllä.
Velkaa on jo yli 150 miljardia, pelkästään siis valtiolla. Kuntien ja hyvinvointialueiden velat tulevat tämän kaiken päälle
Muutos on ollut dramaattinen sekä hyvinvointialueilla rahoitus vajeet joka on aiheuttanut hyvinvointialueet kaaosmaiseen tilaan terveyskeskuksia ja palveluja puretaan ennätystahtiin- rahat ei riitä
Olemme rakentaneet hyvinvointi yhteiskunnan johon yksinkertaisesti ei ole enää varaa.

2

141

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Velaksi ei ole hyvä tapa elää nyt se realisoituu ja tämä on vasta alkua. Suomessa 73,3 % julkisen talouden osuus BKT :sta tulee myös pian johtamaan pitkään taantumaan. Tämä ei ole selkeästi valjennut Ay- järjestöille on juntattu elintaso velkaa.
      Velkaa on jo yli 150 miljardia, pelkästään siis valtiolla. Kuntien ja hyvinvointialueiden velat tulevat tämän kaiken päälle
      Muutos on ollut dramaattinen sekä hyvinvointialueilla rahoitus vajeet joka on aiheuttanut hyvinvointialueet kaaosmaiseen tilaan terveyskeskuksia ja palveluja puretaan ennätystahtiin- rahat ei riitä.
      Aletaan tekemään valikoituja hoitoja ,kalliit hoidot jätetään pois jotka rasittavat perusterveyden hoitoa.
      Olemme rakentaneet hyvinvointi yhteiskunnan johon yksinkertaisesti ei ole enää varaa.
      Suomessa onkin jo vuosien ajan ollut suhteellisesti tarkasteltuna EU:n suurimpien joukkoon kuuluva julkinen sektori, jonka ylläpitäminen vaatii valtavan paljon veronmaksajilta kerättyä rahaa.
      Kuitenkin nyt pieni ja syrjäinen Suomi ei ole kansainvälisesti kilpailukykyinen: Liian iso julkinen sektori, toivottoman massiivisesti velkavetoinen talous, taloustodellisuudesta irronnut ja aggressiivinen ay-liike, 300 000 työtöntä ja onneton ikäpyramidi.
      Pitää muistaa, että Suomen hyvinvoinnista vastaavat ratkaisevalla tavalla vientiyrityksemme, jotka muodostavat 40- 45% taloudestamme.
      Vuodesta 2008 lähtien on ihmetelty ja toivottu ihmettä. Ilman talouskuria ja talousreformeja toivotaan talouskasvua-sitä ei tullut mistään. EU-maiden niiden yli -60% BKT :sta syövät julkiset taloudet eivät ole kestäviä. Suomi ei ole yksin ongelmat näkyvät nyt koko Eu-alueella joka vaikuttaa myös suomen. vientiteollisuuteen, viennin romahtamisena.
      Nyt joudutaan kysymään, vastaavatko työmarkkinainstituutiomme ja käytännöt vaatimuksia, joita eurojäsenyys asettaa. Siihen ei voi vieläkään antaa myönteistä vastausta.
      Seuraukset :Velkaa on otettu sekä elvytetty 2008 alkaen yli 100 miljardilla, siitä huolimatta BKT ei ole kasvanut - velka kyllä.
      Ero muihin Eu :n Pohjoismaihin on syntynyt vuoden 2009 jälkeen, jolloin Suomen julkinen talous on joka vuosi ollut alijäämäinen.
      .Meillä on ollut ulkoisessa toimintaympäristössä monia kielteisiä muutoksia, emmekä ole kyenneet sopeutumaan näihin. Syyttävää sormea voi osoittaa myös työmarkkinoille
      Syy miksi hallitus haluaa että lakko oikeutta rajataan velkaantuminen on uhka kansalliselle turvallisuudelle ja väkivallalle sekä syrjäytymiselle kaikki ei pysy mukana hyvinvoinnissa rahat ei riitä
      Lisäksi hallitus ei voi ulkoistaa päätäntä valtaa SAK/jäsenjärjestöille koska devalvaatioiden ollessa poissa pelistä työmarkkinainstituutiomme ei ole pystynyt niihin käytännön sopeutuksiin sekä vaatimuksiin joita eurojäsenyys asettaa Nyt EU määrittelee euron arvon.

      • Anonyymi

        😋😋😋😍😍😍😍😋😋😋

        😋 ­N­y­­­m­­­f­o­m­a­­­a­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      163
      1453
    2. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      68
      1269
    3. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      25
      1248
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      215
      1134
    5. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      127
      1076
    6. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      224
      1002
    7. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      317
      999
    8. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      939
    9. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      905
    10. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      73
      899
    Aihe