"Kerron teille nyt minusta ja isoveljestäni.
Olin silloin seitsemännellä luokalla kun veljeni kuoli ja tapahtumista on nyt siis kaksi vuotta.
"tarina" on oikeastikin tapahtunut,nimet vain on muutettu."
"Katsoin kellon viisareita hermostuneena,vasta puoli yksi.Pitäisi vielä puoli tuntia kestää.
En jaksanut kuunnella opettajan hörinöitä,vaan rupesin piirtelemään fysiikan vihkooni,piirtäminen oli mieluisin harrastukseni ja sitä kautta pystyin tuomaan tunteeni esille.
Vihkoon rupesi muodostumaan kuva veljestäni ja minusta.Olihan tänään sentään veljeni kotiutuspäivä sairaalasta.En olisi malttanut odottaa enää hetkeäkään.Olimme veljeni kanssa kuin parhaatkin ystävykset,pystyimme puhumaan kaikesta maan ja taivaan välitä,jopa sellaisistakin asioista,joita en mielelläni ystävilleni kertoisi.
Ajatukseni katkaisi opettaja:
-Mari,kertoisitko meille,miten lasketaan nopeuden kiihtyvyys?
-En tiedä?
-Väärä vastaus.Mari kuuntelitko ollenkaan mitä sanoin?
-En kuunnellut.
-No,kuunteleppas nyt,kun Iivari kertoo meille miten se lasketaan.
Iivarin selittäessä rupesin taas piirtelemään.En jaksanut nyt kiinnostua jostain nopeuden kiihtyvyyksistä,on parempaakin mietittävää.
-Noniin,Mari tajusitko nyt?
-Joo,tajusin mä.
-No hyvä,ensiviikon tiistaina onkin sitten koe,muistakaahan sitten kaikki lukea.Hyvää viikonloppua!
Ryntäsin kiirellä ulos,siskoni odotti minua autossa.Jippii,näen viimeinkin pitkästä aikaa veljeni,selvänä.
-Moi.mä sanoin ja kiipesin autoon.
-No moi! Kuules,veljesi pääsi pois sairaalasta...
-Joo,kyllä mä tiedän.Mentäiskö nyt kiireellä sinne,ettei se vaan kerkee karkaamaan sieltä.sanoin leikilläni.
-Karkasi jo.
-Mitä!?
-Joo,se pääs aamulla kotiin ja lähti sieltä suorin tein lähimpään baariin.
-Voi saatana.Miten se ikinä kehtas tehä tän!
-Mari,ei se sun vikas oo.Petrin vika se on,kun ei tajua miten vaarallista pitemmän päälle tuo juominen on.
Kyyneleet rupesivat valumaan pitkin poskiani.Kaiken lisäksi taivaskin alkoi itkemään.Miten ihana päivä!
Kotiin päästyäni vanhempani odottivat ruokapöydän ääressä.He olivat hyvin synkkiä.Toivoin mielessäni,ettei Petrille ois vain käynyt mitään pahaa.
-Mari.äiti aloitti ja isä jatkoi:
-Petri,Petri joutui uudestaan sairaalaan.Sen kaverit olivat vieneet sen sinne,kun Petri oli kaatunut maahan,oli ryypännyt taas liikaa.
-Petri tuli tänään aamulla lainaamaan äitiltäsi rahaa,jotta olisi voinut ostaa ruokaa.Eikä äitisi olisi voinut aavistaakaan,että se olisi mennyt ryyppämään.Me molemmat luulimme,että Petri olisi jo terve.
Nyökytin vain hiljaa ja nielaisin kyyneleet.Olin samaan aikaan hyvin vihainen,mutta myös surullinen.Elämä rupesi potkimaan päähän,elän muka parhainta vaihetta elämässäni,tosiaan.
-Meen Katjan luo yöks.Tuun huomen iltapäivällä takas.Älkää huolestuko,kyllä mä pärjään.
-Varmastiko? äiti kysyi.
-Juu juu.Ei mitään hätää.Onhan petri ennekin tehnyt tällaisia temppuja.
Liian monta kertaa,mietin mielessäni.Tänään mä meen kyllä tosiaan Katjan luo yöks,niitten porukat ei oo kotona ja me aiotaan vetää kännit.Teen samalla tavalla kun Petri,vedän itteni perskänniin ja hukutan surut siihen.
-Moii Mari,miten sä voit? Katja sano ja halas mua
-Hyvinhän mä.Kyllä mä pärjään.hymyilin ovelasti.
Ilta oli jo pitkällä,kello oli jo melkein kaksitoista.
-Kippisstää! huusin ja kippistin katjan kanssa,kädessämme kermalikööripullot.
-Mä meen lentämään,niikuin lentokonee.Bruumm,viuuu.
Kiipesin katolle ja hyppäsin,käyttäen takkiani siipinä.Tunsin viileän vireen ja tums! Tömähin maahan ja kaikki pimeni.
-Voi Mari kulta.
Se oli äitini ääni,äiti silitteli hiuksiani.Raottelin silmiäni,olinko sairaalassa? Näin ympärilläni äitini jaa isäni ja siskoni...
-Missä Petri on? Hätäännyin.Aavistin,että jotain pahaa oli tapahtunut.Eikai vaan?
-Petri kuoli eilen,alkoholimyrkytykseen,sen elimistö ei kestänyt enää niin paljoa alkoholimäärää.
Äiti itki,kuten kaikki muutkin.Samaan aikaan kun olin ryyppäämässä,niin Petri kuoli.En voinut käsittää,oliko tämä totta vai näinkö unta.Toivoin sisimmässäni että olisi ollut,mutta ei.
-Tässä,löysin tämän Petrin asunnosta.Se on sinulle.
Äitini piteli käsissään Petrin kirjoittamaa kirjettä.Siinä luki näin:
"Mari rakas,pikkusysteri.Sä tiedät,että mä juon ja liikaa.En vain voi lopettaa juomista,vaikka kuinka haluasin.Ymmärräthän,että en tee tätä tahallani.Toivon,että et koskaan tee samaa,mitä mä teen nyt.Ethän? Mulla oo enää sitä samaa elämäniloa kuin ennen.Sä oot mulle rakkain,uskothan? Rakkaudella,veljesi."
Yksi ainut kyynel vierähti poskelleni.Lämmin.
Näin perhosen lentävän sairaalanikkunasta sisään.Tiesin,että veljelläni oli parempi olla."
En voi koskaan enää koskea alkoholiin,alkoholi vei multa veljen,parhaimman ystäväni.
Olin silloin seitsemännellä luokalla kun veljeni kuoli ja tapahtumista on nyt siis kaksi vuotta.
"tarina" on oikeastikin tapahtunut,nimet vain on muutettu."
"Katsoin kellon viisareita hermostuneena,vasta puoli yksi.Pitäisi vielä puoli tuntia kestää.
En jaksanut kuunnella opettajan hörinöitä,vaan rupesin piirtelemään fysiikan vihkooni,piirtäminen oli mieluisin harrastukseni ja sitä kautta pystyin tuomaan tunteeni esille.
Vihkoon rupesi muodostumaan kuva veljestäni ja minusta.Olihan tänään sentään veljeni kotiutuspäivä sairaalasta.En olisi malttanut odottaa enää hetkeäkään.Olimme veljeni kanssa kuin parhaatkin ystävykset,pystyimme puhumaan kaikesta maan ja taivaan välitä,jopa sellaisistakin asioista,joita en mielelläni ystävilleni kertoisi.
Ajatukseni katkaisi opettaja:
-Mari,kertoisitko meille,miten lasketaan nopeuden kiihtyvyys?
-En tiedä?
-Väärä vastaus.Mari kuuntelitko ollenkaan mitä sanoin?
-En kuunnellut.
-No,kuunteleppas nyt,kun Iivari kertoo meille miten se lasketaan.
Iivarin selittäessä rupesin taas piirtelemään.En jaksanut nyt kiinnostua jostain nopeuden kiihtyvyyksistä,on parempaakin mietittävää.
-Noniin,Mari tajusitko nyt?
-Joo,tajusin mä.
-No hyvä,ensiviikon tiistaina onkin sitten koe,muistakaahan sitten kaikki lukea.Hyvää viikonloppua!
Ryntäsin kiirellä ulos,siskoni odotti minua autossa.Jippii,näen viimeinkin pitkästä aikaa veljeni,selvänä.
-Moi.mä sanoin ja kiipesin autoon.
-No moi! Kuules,veljesi pääsi pois sairaalasta...
-Joo,kyllä mä tiedän.Mentäiskö nyt kiireellä sinne,ettei se vaan kerkee karkaamaan sieltä.sanoin leikilläni.
-Karkasi jo.
-Mitä!?
-Joo,se pääs aamulla kotiin ja lähti sieltä suorin tein lähimpään baariin.
-Voi saatana.Miten se ikinä kehtas tehä tän!
-Mari,ei se sun vikas oo.Petrin vika se on,kun ei tajua miten vaarallista pitemmän päälle tuo juominen on.
Kyyneleet rupesivat valumaan pitkin poskiani.Kaiken lisäksi taivaskin alkoi itkemään.Miten ihana päivä!
Kotiin päästyäni vanhempani odottivat ruokapöydän ääressä.He olivat hyvin synkkiä.Toivoin mielessäni,ettei Petrille ois vain käynyt mitään pahaa.
-Mari.äiti aloitti ja isä jatkoi:
-Petri,Petri joutui uudestaan sairaalaan.Sen kaverit olivat vieneet sen sinne,kun Petri oli kaatunut maahan,oli ryypännyt taas liikaa.
-Petri tuli tänään aamulla lainaamaan äitiltäsi rahaa,jotta olisi voinut ostaa ruokaa.Eikä äitisi olisi voinut aavistaakaan,että se olisi mennyt ryyppämään.Me molemmat luulimme,että Petri olisi jo terve.
Nyökytin vain hiljaa ja nielaisin kyyneleet.Olin samaan aikaan hyvin vihainen,mutta myös surullinen.Elämä rupesi potkimaan päähän,elän muka parhainta vaihetta elämässäni,tosiaan.
-Meen Katjan luo yöks.Tuun huomen iltapäivällä takas.Älkää huolestuko,kyllä mä pärjään.
-Varmastiko? äiti kysyi.
-Juu juu.Ei mitään hätää.Onhan petri ennekin tehnyt tällaisia temppuja.
Liian monta kertaa,mietin mielessäni.Tänään mä meen kyllä tosiaan Katjan luo yöks,niitten porukat ei oo kotona ja me aiotaan vetää kännit.Teen samalla tavalla kun Petri,vedän itteni perskänniin ja hukutan surut siihen.
-Moii Mari,miten sä voit? Katja sano ja halas mua
-Hyvinhän mä.Kyllä mä pärjään.hymyilin ovelasti.
Ilta oli jo pitkällä,kello oli jo melkein kaksitoista.
-Kippisstää! huusin ja kippistin katjan kanssa,kädessämme kermalikööripullot.
-Mä meen lentämään,niikuin lentokonee.Bruumm,viuuu.
Kiipesin katolle ja hyppäsin,käyttäen takkiani siipinä.Tunsin viileän vireen ja tums! Tömähin maahan ja kaikki pimeni.
-Voi Mari kulta.
Se oli äitini ääni,äiti silitteli hiuksiani.Raottelin silmiäni,olinko sairaalassa? Näin ympärilläni äitini jaa isäni ja siskoni...
-Missä Petri on? Hätäännyin.Aavistin,että jotain pahaa oli tapahtunut.Eikai vaan?
-Petri kuoli eilen,alkoholimyrkytykseen,sen elimistö ei kestänyt enää niin paljoa alkoholimäärää.
Äiti itki,kuten kaikki muutkin.Samaan aikaan kun olin ryyppäämässä,niin Petri kuoli.En voinut käsittää,oliko tämä totta vai näinkö unta.Toivoin sisimmässäni että olisi ollut,mutta ei.
-Tässä,löysin tämän Petrin asunnosta.Se on sinulle.
Äitini piteli käsissään Petrin kirjoittamaa kirjettä.Siinä luki näin:
"Mari rakas,pikkusysteri.Sä tiedät,että mä juon ja liikaa.En vain voi lopettaa juomista,vaikka kuinka haluasin.Ymmärräthän,että en tee tätä tahallani.Toivon,että et koskaan tee samaa,mitä mä teen nyt.Ethän? Mulla oo enää sitä samaa elämäniloa kuin ennen.Sä oot mulle rakkain,uskothan? Rakkaudella,veljesi."
Yksi ainut kyynel vierähti poskelleni.Lämmin.
Näin perhosen lentävän sairaalanikkunasta sisään.Tiesin,että veljelläni oli parempi olla."
En voi koskaan enää koskea alkoholiin,alkoholi vei multa veljen,parhaimman ystäväni.
Vastaukset 2
Vanhimmat
... tarina... Luethan miun tarinan tuosta yhden alenpana? Vähän samantapainen, isäni oli nimittäin alkoholisti myös, joten tiedän kyllä, miltä sinusta mahtoi tuntua. Jopa ristiäisissäni isä oli ryyppäämässä, ja kun sen sain vanhempana tietää, vihasin isää. Lue se, anna vaikka kritiikkiä tai mitä mieltä nyt siitä mahdat olla... Pärjääthän? Nyt voin jollekin kerrankin sanoa: Tiedän miltä sinusta tuntuu!
...sanoa, että tietäisin miltä susta on tuntunu! oon kuitenkin hirveän pahoillani! se on totta, ettet sä olis voinu parantaa veljeäs, se itse kyllä tiesi mihin sen teot johtaa. vaikka itselläni ei omakohtaista kokemusta olekaan, voin olla varma, että olet varmasti potenut huonoa omaatuntoa tapahtuneesta, mutta aivan turhaan! ei me voida elää toisten puolesta.. parempaa onnea huomiselle, paistaa se päivä risukasaankin! :)