Ikävä ja suru on suunnaton kun jouduin viikko sitten saattamaan ikiuneen oman kasvattini,koiruudella oli ikää 11v ja pirtee ikäisekseen,mut viikko sitten lähdin koiran kans lenkille töist tultuani,sen että pääsin ulos ja käveltii vähän matkaa ni sen takapää petti alta,ei päässy koiruuteni enää ylös siitä,vaan kannoin sen takas sisälle ja soitin eläinlekurille ja sinne matkatessani tiesin että rakkaalla on loppu lähellä.
Eläinlääkäri totesi koiruudellani takapäähalvauksen josta ei ole paranemista ja koiralla oli mielettömät kivut,joten koiruuteni nukahti ikiuneen mun syliin,kova paikka se oli mut en halunnut ystävän kärsiä,nyt sillä ei ole kipuja,mut mul ikävä loputon.Jotakin hyvin vilpitöntä,pyyteetöntä,hyvää ja kaunista on kadonnut elämästäni,koti on niin tyhjä...
Eläinlääkäri totesi koiruudellani takapäähalvauksen josta ei ole paranemista ja koiralla oli mielettömät kivut,joten koiruuteni nukahti ikiuneen mun syliin,kova paikka se oli mut en halunnut ystävän kärsiä,nyt sillä ei ole kipuja,mut mul ikävä loputon.Jotakin hyvin vilpitöntä,pyyteetöntä,hyvää ja kaunista on kadonnut elämästäni,koti on niin tyhjä...
Vastaukset 17
Vanhimmat
otan osaa suruusi! minulle kävi kanssa pääsiäisenä sama homma, minun rakas koirani nukkui iki uneen minun sylissäni. oli muutaman päivän ollut jo kipeä eikä mitään ollut enään tehtävissä. sitten kaivoin omaan pihaan haudan ja kannoin sen sinne. raskasta se oli, eikä ikinä ikävä hellitä! joka päivä on kyllä mielessä, ja pysyy myös! mutta voimia sinulle kovasti eteenpäin!
moikka! olipas surullinen juttu kun luin sen tuli hirveen paha olo itellekki! no toisaalta hyvä että pääsi tuskistaan mutta se varmaan tuntui todella pahalta... mulla on koira enkä luopuis siitä,ikinä!!! Harmi että noin kävi!
otan osaa suruusi!
kyllä taas jälleen kerran itku tuli kun luin viestisi!kosketti niin,kun menetin myös oman rakkaan koirani huhtikuussa,kylläkin yllättäen,tuli kun salama kirkkaalta taivaalta tieto että koirallani oli sydän pysähtynyt leikkauksessa.koti on niin tyhjä,mutta mulle on tulossa uus pentu lauantaina. muistot säilyy aina ja ikuisesti sydämmessä!!paras lääke on uus koira,ei sitä osaa olla ilman.monta itkua on itketty ja vielä varmaan itketään, ei se suru ja ikävä niin helposti pois mene,kun muistelee muistoja ja niitä ihania vuosia mitä sai viettää koiran kanssa.mun koiruudella ei ollu ikää kun pikkasen vaille 8v.ikävä on suunnaton!!!
viitisen vuotta sitten dalmatialaiselleni, joka oli juuri täyttänyt 13 vuotta kävi aivan samoin. Takajalat pettivät alta ja koira halvaantui.
Kun koira jouduttiin lopettamaan, niin päätin etten enää koskaan ota uutta koiraa.
Mutta kun tyttäreni lapinkoira muutama vuosi sitten päätti muuttaa meille asumaan niin vastaanhan se otettiin ja siitä on ollut tosi paljon iloa.
Sen kanssa harrastin pelastuskoiratoimintaa, koska koira oli koulutettu pelastuskoira, nyt se on jo eläkkeellä , mutta voin sanoa että paras lääke ikävään on toinen koira.
Ei tarkoita sitä että koskaan unohtaisi sitä edellistä, mutta oppii ymmärtämään että koiran elämä on lyhyt mutta onnellinen, jos me ihmiset siitä onnellisen teemme.
Itse rakastan eläimiä yli kaiken, on se sitten koira, kissa tai mikä tahansa elävä olento, sen elämällä on kuitenkin oma tarkoituksensa.
Ja meidän ihmisten suruun paras lääke on se karvainen turkki ja kostea kuono - usko vain :))
Mene ja katsele uutta pentua tai jo aikuista koiraa, saat vermaan hyvän ja uskollisen uuden ystävän.
Kaikkea hyvää sinulle, vaikka et unohda entistä, etsi silti uusi joka tarvitsee juuri sinua.
Sydämmellinen kiitos vastaajille,oli mukava tietää et mul on kohtalontovereita,enkä ole täs suunnattomassa surussa yksin.Jos luoja suo ni puolen vuoden pääst tääl temmeltää saman rotunen hauvavauva.
Yksitoista ihanaa vuotta saitte olla yhdessä.
Saitte olla rakkaita loppuun asti ja onnellisia. Kuitenkin jokainen lähtee aikanaan.
Viidakossa aikanaan vanhan nappaa, kuningas tai leijona, hyeeba, mikä lie,...
Rakkaat karvakuonot menevät aina "yhteen" paikkaan ja takuulla odottavat siellä rakastaan. Ehkä haukahtavat: pidä huolta myös pennuistani.
Mulle kävi melkein ihan samalla tavalla kun sulle, koirani oli 11 v ja kärsinyt jo pitkään jalkaongelmista. Pari päivää sitten takajalat alko pettää mut ei halvaantunut (vielä). Eilen koirani lähti viimeiselle matkalle. Hänellä ei vielä ollut ainakaan suuria kipuja mutta pian olisi tullut ja liikkumisesta ei meinannut tulla enää mitään. Uskon että tein oikean päätöksen mutta välillä epäilen että teinkö sittenkään... Oli vaan kamalaa katsoa kun paras ystävä 11 v ajalta lopettaa hengittämisen ja katsoo vaan tyhjyyteen.
Voi ei,otan osaa suureen suruusi,se on aivan hirveetä,itse itkin suoraa huutoa kun rakas koirani paino silmänsä kiinni viimeisen kerran,en olisi millään halunnut luopua siitä,olisin antanu mitä tahansa että olisin saanu rakkaani takaisin iloisena ja terveenä,mut nyt siltä on kivut pois,se on mun ainoa lohtu täs loputtomassa surussa.Voimia sinulle hyvä ystävä.
Minun suruni on varmaan vasta tulossa. Koira on jo 10v, ei syö kunnolla ja nukkuu paljon, hengitys on vaikeaa ja kävelee huonosti. Kipuja ei hauvelilla näytä olevan. (ainakaan ei vingu jos sitä koskettelee eri paikoista) Lenkille se suostuu menemään, mutta jää mieluusti makoilemaan varjopaikoille kesken lenkin. Johtuu varmaan helteistä. Tänään pesin sen, varmaankin viimeistä kertaa. huomasin sen vatsan pullistuneen oudosti, enemmän vasemmalta puolelta ja huomenna mennään lääkäriin. voi olla että piikki annetaan, en tiedä kuinka vakavaa on. Lääkärissä käytiin jo pari viikkoa sitten, saatiin lääkkeitä ja otettiin verikokeita. välillä käyn kurkkaamassa hauvelia että hengittääkö, ja pari minuuttia sitten se nukkui sikeästi ja hymyili... varmaan haaveili siitä koirataivaasta josta sille kerroin. Kamalaa kun tietää että suurin suru on vasta tulossa. tuntuu että tästä ei voisi enää suru pahentua, enkä voisi päästä ikinä yli. Hautajaisia en pysty edes ajattelemaan. Toisaalta taas elämä jatkuu ja se on luonnon kiertokulkua, sillä yleensä itseäni lohduttelen. Kai silti vielä on jokin toivonkipinä, entä jos... no onhan niitä 14 vuotiaiksikin eläneitä..
Nyt se sitten lopetettiin. jotain tunti sitten.
Voi ei,olen todella pahoillani ja otan osaa suureen suruusi,tiedän mitä käyt läpi tälhetkel ja se on kamalaa.En voi muuta sanoa että itke kun itkettää,niin mä teen edelleen.Lämmin halaus ja voimia sinulle.
Kiitoksia, olo on jo hieman parempi. Voimia sinnekkin päin! :)
myös minun koirani lähti taivaaseen eilen.koirani jalka oli kipeä,ontui ja riiputti sitä.eilen sitten oltiin kuvilla ja siellä näkyi luusyöpä.ei kyllä tullut mieleenkään,että olis niin vakavaa.kaverilla oli kuitenkin jo 14 vuotta mittarissa joten tilanne oli selvä.hän sai viimeisen piikin ja nukkui rauhallisesti iki-uneen.näin on kuitenkin paras koska mitään ei ollut tehtävissä ja koira olisi mennyt vain huonompaan suuntaan.
kovin vaikeaa tämä on,vaikka tiedän tehneeni koiralle suuren palveluksen niin tämä eron hetki on kamala.koko ajan itkettää enkä saa ajatuksia hänestä pois.nyt on surutyön aika.tsemppiä ja koitetaan jaksaa eteenpäin kaikesta huolimatta.
14v on kunnioitettava ikä rakkaalle koiralle,sinä teit ihan oikein kun päästit ystävän ikiuneen,vaikka se sydämmeen sattuu ihan hirveästi,mut nyt sil ei ole kipuja ja se saa taivaas temmeltää kavereitten kans iloisena ja terveenä.Voimia sinulle,ystävä.
koitetaan kestää ja jaksaa päivä kerrallaan.onhan meillä muistot,eikä saa olla niin itsekäs että ei osaa päästää irti silloin kun pitää ja on parasta.elämä jatkuu kuitenkin ja onneksi koiramme eivät joutuneet kärsimään ja nyt he siellä yhdessä kirmaavat.voima halit:)
Miten te ystävät hyvät olette selvinneet rakkaan karvakuononne poismenosta?Itselläni on välil tosi vaikeaa,itku tulee pienestäki kauniista muistosta ja valokuvan kattomisesta.
Suht hyvin on selvitty, vaikka edesmennyttä koirakaveria kyllä muistellaan joka päivä. Ensimmäiset pari päivää oli vaikeita. Onneksi epäilyt siitä, oliko lopettamispäätös oikea, ovat hävinneet ja tunnen tehneeni oikein koiraani kohtaan. Odottelen vaan kovasti tuhkia kotiin että päästään hautaamaan omaan pihaan. Nyt minulla on uusi karvapallero, pieni pentu, joka ilostuttaa nyt vuorollaan. Vanhaa kaveria ei silti unohdeta!