Miksi ihmiset haluavat lapsia ?

Anonyymi-ap

En ymmärrä, miksi ihmiset haluavat lapsia. Sen verran kun olen tuttavien ja lähipiirin lapsiperheiden elämää seurannut ja kertomuksiaan kuullut, olen todennut, että onneksi minulla ei ole lapsia. Näyttää olevan aika hankalaa elämää.
Ensinnäkin naisillehan lapsen odotus näyttää jo olevan hankalaa ja vaikeata, puhumattakaan itse kivuliaasta synnytyksestä . Miksi naiset suostuvat tuommoiseen ? Ja sitten olet koko loppuelämäsi sidottuna ja vastuussa jälkeläisistä. Ei mitään vapautta elää omanlaistaan elämää. Mitään varmuutta ei ole siitä, että lapset pitäisivät aikuiseksi tultuaan yhteyttä vanhempiinsa tai tulisi heitä hoitamaan, kun ikä alkaa painaa ja sairauksia tulee. Lapsista voi tulla huumeiden käyttäjiä, rikollisia tai vanhempiensa elätettäviä, jotka pitävät yhteyttä vain silloin, kun tarvitsevat jotain eli rahaa tai palveluksia vanhemmiltaan. Näistä kaikista on lähipiirissä esimerkkejä. Ja kiukuttelevat teini-ikäiset, ei kuulosta kivalta. Ja nykyvanhemmat eivät kiellä lapsiaan missään asiassa, mistä seurauksena on huonosti käyttäytyviä ja itsekkäitä ihmisiä. Ja miksi ihmiset haluavat itsensä (enemmän tai vähemmän) kopioita ?
Maailma on nyt jo liikakansoitettu. Jos joku haluaa lapsen, miksi ei sitten adoptoisi ? Tai nauttisi elämästään ilman lapsia.

5

665

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sun kannattaa aloittaa ihmettely itsestäsi. Miksi sinä olet ja miksi olet tuollainen?

    • Anonyymi

      Se liikakansoitus, ei nyt tällä puolella maailmaa oo mikään ongelma. Se ois eri asia jos tänne ois tulijoita, mutta tuskin kukaan tänne pimeyteen ja kylmyyteen tulee. Syntyvyyden vähentäminen on ihan härkevää, mutta yhtäkkinen romauttaminen on ihan järjetöntä ja meille on tulossa tästä suuria ongelmia. Tärkeintä syntyvyyden laskun seurauksena olisi kulutuksen vähentäminen, työajan lyhentäminen ja asutuksen tiivistäminen. Mutta etenkin sinkuilka ongelma kulutuksen kanssa, ikään kuin paikataan sillä lapsettomuuden jättämää tyhjyyttä elämässä. Lapsettomuus antaisi mahdollisuuden tehdä merkittävä tutkimustyö ja vaikka väitellä tohtoriksi. Tästä huolimatta moni sinkku ei käytä mahdollisuutta, vaan on pelkästään yhteiskunnan roska, joka ei tee muuta kuin kuluttaa meidän vähiä luonnonvaroja.

    • Anonyymi

      Vaikutti katkeralta kaakatukselta aloitus.
      Ihan hyvä ettet lisäänny.

      • Anonyymi

        Katkera en ole, vaan onnellinen siitä,että ei ole elämässä lasten tuomia ongelmia. Olen vapaa elämään omalla tavallani ilman siteitä! Kunhan nyt kirjoittelin aiheesta mielipiteeni, mutta kuten odottaa saattoi, sallitaan vain 1 mielipide tästäkin asiasta.
        Terv. Keskustelun aloittaja


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Katkera en ole, vaan onnellinen siitä,että ei ole elämässä lasten tuomia ongelmia. Olen vapaa elämään omalla tavallani ilman siteitä! Kunhan nyt kirjoittelin aiheesta mielipiteeni, mutta kuten odottaa saattoi, sallitaan vain 1 mielipide tästäkin asiasta.
        Terv. Keskustelun aloittaja

        Ei tässä sua kukaan halua arvostella, mutta sinkkujen ylikulutus yleisesti on paheksuttavaa. Mieti nyt tarkkaan, mikä esim. estäis vaikka neljän sinkun hankkia yhteinen pesukoe? Jos tosiaan yksinäisellä pesukone pyörii 24 tuntia vuorokaudessa, vika on sillon muualla.


    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      137
      1333
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1071
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      67
      845
    4. 60
      651
    5. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      51
      648
    6. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      541
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      30
      533
    8. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      39
      507
    9. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      503
    10. Kyllä mulla on kovasti tunteita sinuun

      Rakkautta, intohimoa, välittämistä, hellyyttä jne.
      Ikävä
      16
      497
    Aihe