Olen googlaillut päiväkausia useamman vuoden aikana, mikään löytämäni ei vastaa alapäävaivaani. Minulla on ulkoisten häpyhuulien alueella ollut jo vuosia patteja/näppylöitä, jotka eivät lähde pois. Ovat vähän hernettä pienempiä, ihonvärisiä, kivuttomia ja kovia. Ovat ihon alla lujasti, joten puristaminen ei onnistu. En ole harrastanut seksiä joten sukupuolitaudit voi sulkea pois. Kävin näyttämässä alapäätäni lääkärillä, joka ei osannut sanoa muuta kuin että pateille ei tehdä mitään, sillä ne eivät vaivaa mitenkään. Syytä näille pahkuroille en saanut.
Asia vaivaa minua edelleen, sillä en ole löytänyt netistä ainuttakaan kuvausta tai kokemusta, joka vastaisi omaa ongelmaani. En edes englannin kielellä. Kaikkialla toistellaan kuinka alapään näppylät kyllä häviävät itsestään aikanaan, pilluun jämähtäneistä paiteista ei puhuta missään. Olenko oikeasti niin harvinainen tapaus?? Näppylät ovat rumia ja niitä on ulkoisten häpyhuulien molemmilla puolilla, osin jopa symmetrisesti. Koko värkki näyttää aivan hirveältä, seksielämää en aio tämän vuoksi koskaan aloittaa. Hävettää. Olen elänyt näiden pattien kanssa jo 5vuotta. Eikö kellään muulla ole vastaavaa?
Pysyvät pallurat pillussa
Anonyymi-ap
4
265
Vastaukset
- Anonyymi
Eikö kellään ole samaa?
- Anonyymi
vastasin mutta ylläpito ei tykännyt kun sanoin ettei mulla ole
- Anonyymi
🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑
😋 Kuumat tytöt odottavat sinua -> https://us4.fun/kissgirl?18307280
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tapio Suominen on kuollut
Urheilutoimittaja Tapio Suominen on kuollut. Suominen oli kuollessaan 60-vuotias. Selostajalegendan kuolemasta kertoo Y25218515Tapio Suominen oli sairauden uhri
Urheiluselostaja Tapio Suominen kuoli eilen keskiviikkona aamulla tapaturmaisesti Hattulassa. Toisen uutisen mukaan van833175- 1232171
- 1911860
Sydämeni on
varattu sinulle. Et ole minun, en ole sinun. Me on mahdottomuus. Mutta olet se joka on mielessäni ensimmäisenä kun herää1341735Rannalle! Uimaan!! Rinnat paljaiksi!!!
Järki kadonnut sekä niiltä feministeiltä, jotka vaativat saada esiintyä rinnat paljaina julkisilla uimarannoilla, kuten2721426Minä itkin kotona kun tajusin että
Pelkuruuteni takia kun en lähestynyt vaikka järjestit otollisen hetken ja myöhemmin huomasin lasittuneen katseesi miten101282Kok-edustaja: Yle aivopesee työntekijöitä
"– Yle ei vain sensuroi Kyllä isä osaa-sarjaa, vaan haluaa jaksojen määrää manipuloimalla HÄVITTÄÄ ”ongelman” todellisuu831101- 118960
Ylen jälkiviisaat estotonta Kamala Harris suitsutusta
Kolme samanmielistä naikkosta hehkutti Kamala Harrisia ja haukkui Trumpia estottomasti. Nyt oli tarkoituksella valittu232959