Juuri hiljattain olin kiinnostunut yhdestä vähänajetusta Land Cruiserista. Ilmoituksessa mainostettiin auton olevan todennäköisesti Suomen vähiten ajettu. Tämä auto oli tuotu ulkomailta, mutta jo 2017.
Kahden euron lisämaksulla trafista näkee auton katsastuspäivämäärät ja onko auto silloin hylätty vai hyväksytty ja senhetkiset kilometrit sekä aikaisemmat omistajat.
No omistajatiedoista selvisi että auton myyjä oli ostanut auton vakuutusyhtiöltä, koska edelliseksi omistajaksi oli merkitty vakuutusyhtiö. Tiedoista selvisi myös että autoon oli vaihdettu osia 1%, eli auto oli mitä ilmeisemmin kolaroitu niin pahoin että vakuutusyhtö oli auton lunastanut ja nykyinen omistaja sen ostanut vakuutusyhtiöltä ja korjauttanut.
No en vielä tämän vuoksi kintaita naulaan lyönyt, vaan tarkoitus oli että kun palaisin lomareissulta, niin olisin soittanut ensin tälle vakuutusyhtiötä edeltävälle omistajalle että miten pahoin auto oli kolaroitu ja sen jälkeen olisin vasta soittanut myyjälle että missä korjautettu.
Jos olisi korjautettu kunnolla, niin olisin auton voinut ostaakkin, mutta nyt kun palasin lomalta niin joku oli jo auton ostanut, tai ainakin se oli nettiautosta poistunut. Hieman erikoista tosin oli se ettei myynti-ilmoituksessa mainittu sanallakaan että auto olisi kolaroitu ja että siihen on vaihdettu osia 1%, jotka merkitty auton tietoihin.
Toivottavasti auton ostaja on tyytyväinen autoon ja se on kunnolla korjattu, koska myyjä tätä todennäköisesti ei ole ostajalle kertonut että auto on kolariauto. Auton myyjä oli yksityinen henkilö. Tämän kirjoituksen tarkoitus on että suosittelen tarkistamaan auton tiedot traficomista.
Edullisen tuntuinen Land Cruiser
Anonyymi-ap
7
156
Vastaukset
- Anonyymi
Kuka nyt mainostasi huonoja asioita. Joku saattoi haukata paskaa tai sitten ei, mutta eroon siitä ollaan haluttu päästä.
- Anonyymi
🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒
🔞 Nymfomaani -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21
🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞
- Anonyymi
1 % osia ovat yleensä konepelti, lokasuoja, etusäleikkö.
- Anonyymi
Ottakaa asioista selvää ennen kuin teette noita johtopäätöksiä.
- Anonyymi
Niinhän aloittaja juuri neuvoi tekemään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinhän aloittaja juuri neuvoi tekemään.
Ei ymmärtänyt osien prosenteista mitään.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Paras olisi vain unohtaa
Tuleekohan tähän meidän tilanteeseen ikinä mitään selvyyttä. Epätoivo iskee taas, enkä jaksaisi enää odottaa. Kohta lop801595- 701278
Mietitikö nainen koskaan
Miksi me ollaan päädytty tähän pisteeseen. Lähestmistapaa ei ole. Tarvitaanko me oikeasti enää tätä.1061218Suomalaisia naisia lennätetään seksimatkoille
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/1f5f5e20-8c36-4907-9640-8e0c3b017c5a Gambia on jo vuosia ollut yhtä kuin munanhaku ma1781008Nämä kaikki alla olevat aloitukset on saman naisen aloituksia
Kuinka paljon täytyy vintissä viheltää että esiintyy välillä jopa miehenä, ja sitten itse vastailee omiin kysymyksiinsä?148988huono omatunto
johtuu siitä, että minulla on tunteita sinua kohtaan. Se vaikuttaa asiaan. Kaipasin sinua tänäänkin.55984Päätin juuri että
En odota että meidän välillä enää tapahtuisi mitään. Tämä on aivan liian monimutkaista ja kyllä sinäkin olisit joskus mi32872Onnistuit sohaisemaan mua
Kaikkein herkimpään kohtaan ja kyseenalaistamaan mun luottamuksellisuuden. Kun sitä ei ole niin ei ole mitään muutakaan59834- 61816
- 94774