Hissilipunköyttö

Hei! Osasiko joku vastata tai viisaampana kertoa? Mistään ei löydy tietoa että jos olet ladannut Snowcard kortille esim 3h, mutta laskettelet 2h. Jääkö kortille ladattua aikaa 1h, jos vaikka menet laskettelemaan vasta seuraavana vuonna? Vai pitääkö ladata aina uudelleen? 😅
2689
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ei jää mitään aikaa hissilippuihin "varastoon", vaan aika juoksee alusta loppuun asti yhtäjaksoisesti keskeytymättä. Poikkeuksena tästä ovat jotkin monipäiväliput, esim. 5/7 päivän lippu, jolla voi laskea viitenä päivänä seitsemän peräkkäisen päivän aikana. Käyttämättä jääneitä tunteja tai päiviä ei kaiketi missään "hyvitetä" asiakkaalle takaisin. Hauskaahan se toki olisi, jos lipun saisi "tauolle" esimerkiksi omien kahvilataukojen ajaksi...

Päivälippujen ostamisen kanssa kannattaa olla sen verran tarkkana, että jos suunniteltua laskemista edellisenä päivänä käy seuraavaa päivää varten ostamassa lipun valmiiksi, niin kannattaa tähdentää, että lippu tulisi seuraavalle päivälle: jotkut keskukset saattavat nimittäin aktivoida lipun saman tien lippuluukulla, eikä vasta silloin, kun lippua käytetään hissiportilla ensimmäisen kerran.

Lisäksi hissilipuista kannattaa huomata, että ne ovat hissilippuja, eivätkä laskemislippuja - eli tavallaan asiakas maksaa kyydeistä ylös. Samoin kuin se, että eri hiihtokeskuksilla on erilaisia hissilippujärjestelmiä käytössään (SnowCard, SkiData ja Axess sekä erinäiset muut hiihtokeskuskohtaiset lipputyypit).

Äänestä

😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋

🔞 K­­u­­u­­m­­­a­­t­ ­t­­­y­­­t­ö­­­t­ ­o­d­o­­­t­­t­­­a­v­­­­­a­­t­­ ­s­­­i­­­n­­u­a­­­ -> https://us4.fun/kissgirl?18307595

🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Hei! Osasiko joku vastata tai viisaampana kertoa? Mistään ei löydy tietoa että jos olet ladannut Snowcard kortille esim 3h, mutta laskettelet 2h. Jääkö kortille ladattua aikaa 1h, jos vaikka menet laskettelemaan vasta seuraavana vuonna? Vai pitääkö ladata aina uudelleen? 😅

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu