Kuinka paljon arvosta tavaraa esim. astioita tai kameroita saa EU:n alueelle tuoda EU:n ulkopuolelta?
Pitääkö ostokuitit säilyttää?
Pitääkö ostokuitit säilyttää?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Veroton tuonti EU:n ulkopuolelta: Matkustaja saa tuoda muita kuin määrällisesti rajoitettuja tuotteita tullitta ja veroitta enintään 175 euron arvosta. Tähän arvoon sisällytetään kuitenkin maahan tuodun oluen arvo. Tuomisten arvona pidetään ostomaan vähittäismyyntihintaa, joka matkustajan on vaadittaessa osoitettava ostokuiteilla tai muulla luotettavalla tavalla. Tuomisten tullittomuus ja verottomuus edellyttää, että tuonti on satunnaista ja ettei se ole määrältään eikä luonteeltaan kaupallista.
Em. teksti löytyy "Tullimääräyksiä matkustajille"-esitteestä.
Oikeinhan nimim. vastaus kertoi, mutta aina riippuu mistä ja miten tulee. Periaatteessa raja on 175 €, mutta joudut tilille vain jos tulli nappaa sinut tarkistuspisteessä. Jos esimerkiksi tulet EU:ssa ensin muuhun maahan kuin Suomeen ei ole todennäköistä, että tulli kiinnostuisi tuomisistasi mikäli niitä ei ole silmiinpistävän paljoa. Toisaalta jos matkasi on ollut niin pitkä, että olet käytännössä asunut EU:n ulkopuolella, voit anoa muuttotavarana tuontia kaikelle henkilökohtaiselle omaisuudellesi. Jos taas olet tuomassa esim astioita lähialueilta, voit tuoda ne useammassa erässä tai jakaa kanssamatkustajille. Tavaroista, joiden arvoa tullimies ei osaa määritellä (kamerat osataan, astioita ei), voi aina asnoa "ostin ne basaarista 50 € maksoi, ei sieltä mitään kuittia saanut" tms.
EU:n tIUKAT YKSITYISHENKILÖIDEN TUONTIRAJOITUKSET EIVÄT OLE VAPAAN KAUPAN HENGEN MUKAISIA JA SIKSI NIITÄ VOI NOUDATTAA JOUSTAVASTI. (Yksityinen mielipide)
Terveisin
Kosmopoliitti