Jätehuolto

"toimii"

Kun aloitettiin mökkeily 15 vuotta sitten,ei ollut minkäänlaista järjestettyä jätehuoltoa.Kuitenkin kaikki toimi hienosti,eikä ongemia jätteiden takia ollut.Mökkiläiset kompostoivat,palavat poltettiin,ja loput vietiin koto-roskikseen.Tätä kesti n.5v.Sitten kunnalla välähti että tuodaan siirtolava mökkiteiden risteykseen kesäasukkaiden tarpeisiin.Siirtolavan ympärille muodostui nopeasti pienimuotoinen kaatopaikka,mikä oli erittäin törkeän näköinen muuten hienossa maisemassa.Jotkut henkilöt toivat jääkaappeja,sänkyjä,kiukaita,akkuja ja muuta tavaraa mikä ei mahtunut luukuista sisään.Tätä kesti n.6v.Seuraavaksi kunta ilmoitti että jokaiselle mökille tulee hankkia roska-astia,ja tehdä sopimus jätehuoltoyrityksen kanssa tyhjäyksistä.Näinhän sitten tehtiin,ja tienvarret on noita vihreitä purkkeja pullollaan,joskus pitkiäkin rivejä.Myöskin näiden kohdalle saattaa syntyä pieniä kaatopaikkoja.Sitten tulee helvetin suuri jäteauto hakemaan viikonloppuna syntynyttä jätekuormaa,joskus ei mitään,joskus puolipussia.Joillekin mökeille auto ajaa pientä tietä monta kilometriä,todetakseen että mökillä ei ole oltu ja roskis on tyhjä.Tyhjäyksen hinta ei ketään kaada 20-30€ kesä,mutta se turha ajelu ei ole järkevää.Elikkä jätehuolto toimi parhaiten silloin kun ei ollut jätehuoltoa,vaan asukkaat hoitivat sen itse.

23

2066

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • levähdyspaikkojen

      roskikset täyttyivät mökkiläisten roskista.

    • ikävä juttu

      Varsinainen ongelma on siinä, että kunnat eivät ole järjestäneet kunnollista ongelmajätteen keräystä. Näin paikkakuntalaiset tuovat hankalat jätteensä kesämökkien jätteenkeräyspisteisiin. Tällainen toiminta on rikollista, mutta parempi niinkin kuin että samat jätteet vietäisiin esim. hylätyille soramontuille.

      En väitä, etteivät kesämökkiläiset veisi esim. auton akkuja samaisiin keräyspisteisiin, mutta suurin osa asiattomista jätteistä on sen laatuisia että ne eivät takuulla ole koskaa käyneet kenenkään mökillä. Tunnen myös paikkakuntalaisia joka itse kertova tekevänsä niin.

      Ongelmajätteen kerääminen on toki kunnille kustannuskysymys, joten on ymmärrettävää, että nämä kulut maksatetaa mieluummin ulkopaikkakuntalaisilla (mökkiläisten jäte maksua ei tarvitse maksaa jos asuu samassa kunnassa kuin missä mökki on).

      En silti hyväksy sitä (kun olen maksajana), mutta mielestäni kunnat pitäisi velvoittaa kunnolliseen maksuttomaan ongelmajätteen keräilyyn. Muutoin rikollista toimintaa on vaikea saada loppumaan.

      • juttuhan

        se on kun maksaa. Ennen osa porukkaa viskasi roskat tienvarsiroskiksiin ja huoltoasemille ja metsään, sekä useat vei roskat tynantajan roskalaatikkoon, sekä asuintalonsa roskikseen. Joten pakollinen roskamaksu ja keräys on oikea tapa hoitaa homma. Tässä kuten monessa muussakin asiassa pieni osa porukasta pilaa koko homman eli vanhan systeemin toimimalla sikamaisesti.

      • Asiantuntija..

        Jätemaksujen laskuttajana minua suuresti kiinnostaisi, missä on kunta, joka ei peri jätemaksua mökkiläiseltä, joka asuu saman kunnan alueella?

      • Laskuttaja

        Jätemaksujen laskuttajana minua suuresti kiinnostaisi, missä on kunta, joka ei peri jätemaksua mökkiläiseltä, joka asuu saman kunnan alueella?

      • Ei ihan puppua.
        Laskuttaja kirjoitti:

        Jätemaksujen laskuttajana minua suuresti kiinnostaisi, missä on kunta, joka ei peri jätemaksua mökkiläiseltä, joka asuu saman kunnan alueella?

        En laita tähän kuntaa koska tarkoitukseni oli enemmänkin peräänkuuluttaa ongelmajätteiden parempaa keräilyä, jotta ne eivät joutuisi vääriin paikkoihin.

        Alkuperäisessä lähetteessä lukee näin(kunnan nimi korvattu kunta sanalla):

        "Kunnassa omassa käytössä olevan loma-asunnon jätehuollon voi järjestää myös "Kunnassa" olevan vakituisen asunnon jätehuollon kautta (jätteet toimitetaan asunnon jäteastiaan). Kuljetussopimuksessa tulee olla merkittynä loma-asunnon tiedot jätehuollon toteutuksen seurantaa ja kiinteistötietoluettelon tietojen tarkistamista varten."

        Mukaan saattoi tulla muutama kopiodessa syntynyt kirjoitusvirhe.

        Ulkopaikkakuntalaiselle ei tarjota mahdollista viedä omia jätteitä kotiin.

        Muilta osin olen kyllä tyytyväinen siihen , että jätteet saa oikein luvan kanssa jättää tien viereen järjesttyyn astiaan.

      • Jesse Jeesiö
        Ei ihan puppua. kirjoitti:

        Tänään viimeksi katselin miten mökkiläiset tyhjensivät tielaitoksen levähdyspaikalla pakettiautosta, peräkärrystä tai auton takakontista roskiaan tienkäyttäjille tarkoitettuun jäteastiaan.

      • Astiat
        Jesse Jeesiö kirjoitti:

        Tänään viimeksi katselin miten mökkiläiset tyhjensivät tielaitoksen levähdyspaikalla pakettiautosta, peräkärrystä tai auton takakontista roskiaan tienkäyttäjille tarkoitettuun jäteastiaan.

        Harmi.

        Muistaakseni kun lakeja mökkien jätehuollosta rukattiin, niin yksi suurimmista syistä siihen oli juuri se, että viikonloppujen jälkeen tielaitoksen levähdyspaikkojen roskikset olivat täynnä mökkiläisten roskia. Luonnollisesti jos roskat eivät mahtuneet astiaan ne jätettiin astian viereen.

        Nykyään mökkiläiset saavat jättää roskat kunnan järjestämään jätteen keräyspaikkaan, joten kenelläkään mökkiläisellä ei pitäisi olla syytä käyttää vääriä roskiksia. Em. palvelusta joutuu toki maksamaan, mutta toistaiseksi ainakin meillä hinta on ollut kohtuullinen.

        Luonnollisesti rakennus yms. jätettä näihinkään ei saa kantaa.

      • Jesse Jeesiö
        Astiat kirjoitti:

        kiinteistöveron muodossa pitäisi laskea jätehuoltomaksu kunnan toimesta. Näin jätehuoltomaksua ei välillisesti voisi välttää, silloin kenelläkään mökkiläisellä ei olisi järkevää levitellä roskiaan milloin kenenkin roskiksiin tai luvattomiin kaatopaikkoihin. Ongelmajätteet tulisi kunnan kerätä myös korotetun jätehuoltomaksun turvin, muuten emme saa loppumaan ongelmajätteen aiheuttamia vakavia ympäristörikoksia.

      • pörssiroskis

        jätemaksut puhuttaa aina.
        Täältä meidän kunnan alueelta onkin jo kaivettu kaikki tienvarsilla olevat jäteastiat pois.
        Sitten muuten maksetaan joka ainaista kiinteistöstä jätemaksu vaikka kaikki kiinteistöt olisi saman kunnan alueella,saman tien varressa.
        Alkaa olla aika arvokasta moinen jätemaksu.kesäasunnot n 85e!

        Sitten paikallinen jätelaitos tuottaa voittoa!!! Tottakai tuottaa.Minusta tämä laitos pitäisi olla sellainen joka tekee juuri ja juuri tulosta...eikä tavoittele voittoa.
        Tottakai saadaan voittoa kun maksut on kaaaaaameat ja eiköhän tuo yhtiö ole kohta pörssissä.

      • näin on
        pörssiroskis kirjoitti:

        suuri jäteauto kääntyäkseen tontillamme myllää koko pihan aivan paskaksi,taidan laittaa laskun perään

      • OKHX
        pörssiroskis kirjoitti:

        jätemaksut puhuttaa aina.
        Täältä meidän kunnan alueelta onkin jo kaivettu kaikki tienvarsilla olevat jäteastiat pois.
        Sitten muuten maksetaan joka ainaista kiinteistöstä jätemaksu vaikka kaikki kiinteistöt olisi saman kunnan alueella,saman tien varressa.
        Alkaa olla aika arvokasta moinen jätemaksu.kesäasunnot n 85e!

        Sitten paikallinen jätelaitos tuottaa voittoa!!! Tottakai tuottaa.Minusta tämä laitos pitäisi olla sellainen joka tekee juuri ja juuri tulosta...eikä tavoittele voittoa.
        Tottakai saadaan voittoa kun maksut on kaaaaaameat ja eiköhän tuo yhtiö ole kohta pörssissä.

        ... hoksataan se, että jättetä tuottavat ihmiset, eivät kiinteistöt.

        Jätemaksu tulisi olla nuppiluvun mukainen ja se maksettaisiin vain yhteen kuntaan eli siis sinne, missä on vakinainen asuinpaikka.

        Tietysti vielä viisaampi systeemi olisi se, että jätemaksuja ei olisi ollenkaan. Olisi vain velvoite viedä jätteet niille kuuluviin paikkoihin.

    • 19

      Ketjun aloittaja kirjoitti:
      "Elikkä jätehuolto toimi parhaiten silloin kun ei ollut jätehuoltoa,vaan asukkaat hoitivat sen itse."

      Tuosta voi olla kyllä aika montaa mieltä... Olen ollut vetämässä vesijohtoa aika monen vanhan mökkitontin läpi ja putkikaivannoista löytyy kyllä kaikensorttista jätettä vanhoista akuista öljypurkin jämiin. Täysin riippumatta siitä, sattuuko tontti olemaan esim. pohjavesialueella vai eikö.

      Eli ennen vanhaan "jätehuolto" on katsottu onnistuneeksi, jos jätteet ovat pois silmistä ja ne on sitten kuopattu sinne tontin reunalle. Ketään ei kiinnostanut voiko niistä mahdollisesti olla jotakin haittaa...

      Kyllä minun mielestä tuo pakollinen jätehuoltosopimus on todella hyvä juttu. Jäteauto käy tyhjentämässä paikanpäällä astian ja maksaa luokkaa vitosen kerta. Paljon halvempaa lystiä kuin lähteä itse niitä kaatopaikalle kuskaamaan. Kuljetusaikataulunkin voi säätää itselle sopivaksi eli kesäisin vaikka parin viikon välein ja talvella sitten harvemmin tai ei ollenkaan. Mikään laki ei velvoita autoa käymään siellä joka viikko, jos ei jätteitäkään synny. Ihme marinaa, vaikka mitään oikeasti merkittäviä kustannuksiakaan ei järjestelystä synny.

      • saarimökkeilijä

        Meillä ei ole järjestetty minkäänlaista roskista venerantaan, joten roskat on tuotava kotiin. Silti maksamme perusmaksua myös mökistä. Onneksi se on pieni summa, mut kuitenkin.

      • kesämies.
        saarimökkeilijä kirjoitti:

        Meillä ei ole järjestetty minkäänlaista roskista venerantaan, joten roskat on tuotava kotiin. Silti maksamme perusmaksua myös mökistä. Onneksi se on pieni summa, mut kuitenkin.

        Pystytkö pelkästä pakettiautosta päättelemään että onko kyseessä mökkiläinen vai vakiasukas? paroni Munchausen heitteli samankaltaisia juttuja.....

    • jermin poppooHki

      Pyhtään kunta veloittaa jätemaksuakesämökkiläisiltä lähes 68 euroa ajanjaksolta 1.1.-31.12.. Tuosta ajasta vieraalla paikkakunnalla asuva viettää aikaa kesämökillään noin 3-4 kuukautta.
      Saaresta mantereen venepaikalle tulevalle ei ole järjestetty minkäänlaista jätteenkeräyspistettä. Lähimmän keräyspisteet sijaitsevat noin 7-10km päässä.

      Mielestämme maksun suuruus on ihan järkyttävä, kun vielä maksetaan kunnalle kiinteistöveroa ja se ei vuositasolla ole ihan pienisumma. Meillä noin 1500 euroa.

      Jos rannalla olisi jätepiste minne voisi tuoda roskat poislähtiessä niin jätemaksu olisi jokseenkin ymmärrettävää. Biojätteet poltetaan kylläkin itse ja metaliromut makaa metsikössä, kun niitä ei ole mahdollisuus kuljettaa itse veneellä eikä autolla. Kuntakaan ei järjestä kiertävää lauttasysteemiä metallien keräystä varten.

      Huonoa palvelua kunnalta, rahat kelpaa, mutta...ei saa vastineeksi edes palvelua!

      • narisijalle

        Häh? Onks toi joku vitsi? 68 euroa/vuosi (tai 3-4 kk) järkyttävä maksu.
        Meillä on omakotitalon roskapöntön tyhjenneyksen taksa n. 52 euroa/kk. Revi siitä.

        Jos mielestäsi mökkeily on liian kallista, ei siihen kukaan pakoita. Myy mökkisi.

      • Anonyymi

        Ei ihan noinkaan: "Haminan, Kotkan, Pyhtään ja Virolahden saariston asukkaiden jätehuolto on järjestetty lukituilla yhteisastioilla. Avaimen astioihin saa Kymenlaakson Jätteeltä, vuosimaksun maksamalla." (kymenlaaksonjäte.fi)

    • kysynkin 17.08.2013

      kirjoitajalta millä sinä ne romuraudat sinne saaritontille olet kuskannut,vain tulivatko lentämällä?

    • 10+2

      Meillä on mökki saaressa ja jätepiste siinä autopaikkojen lähellä. Viime keväänä veneen laskussa meni vähän tavallista kauemmin aikaa, ja aika monta henkilöautoa kävi roskansa siihen rannan roskikseen tuomassa. Tosin en tiedä, onko roskis myös "manteremökkiläisten" käytössä.

    • Anonyymi

      Tulin Itäsuomesta eilen Tampereelle
      Ne levähdyspaikan joissa ennen oli roskaastioita oli siistejä
      Lähes kaikki ros. astiat o poistettu
      Nyt roskat on siellä levällään.
      Kauvempaa katsoen näytti, kum metsä olisi koristeltu erivärisillä roskilla.
      Kyllä huomaa, että Suomi on köyhä maa.
      Mtä turistit ajattelee?
      Suomalaiset on köyhiä SIKOJA!

    • Anonyymi

      Juuri näin. Jäteongelma on tekemällä tehty. Mökillä tulee niin vähän jätettä, että sen saa ihan hyvin kuljetettua kotiroskikseenkin ja sinnehän se hyvin mahtuu, kun sinne ei kerry mitään silloin kun ollaan mökillä.

    • Anonyymi

      Duoda duoda... taitaa olla turha vastailla 20 vuotta sitten tehtyihin keskustelun avauksiin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Laitetaas nyt kirjaimet tänne

      kuka kaipaa ja ketä ?
      Ikävä
      199
      11814
    2. Pieni häivähdys sinusta

      Olet niin totinen
      Ikävä
      58
      5559
    3. Taas ryssittiin oikein kunnolla

      r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html
      NATO
      46
      2867
    4. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      17
      2590
    5. Missä olet ollut tänään kaivattuni?

      Ikävä sai yliotteen ❤️ En nähnyt sua tänään söpö mies
      Ikävä
      42
      2479
    6. Otavassa tapahtuu!

      Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut
      Mikkeli
      34
      2043
    7. Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin

      Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,
      Nurmes
      47
      1949
    8. Vanha Suola janottaa Iivarilla

      Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia
      Kemijärvi
      13
      1921
    9. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      38
      1775
    10. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      7
      1747
    Aihe