Jämäruokia

Ruoka on kallista!
Luin että henkeä kohti Suomessa heitetään pois 30 kg ruokaa vuodessa. Se on jo hurja rahallinen tuhlaus ja luonnonvarojen väärin käyttöä. Lehdissä julkaistaan ja netissä liikkuu jämäruokaohjeita ja onhan tämän ikäluokan ihmiset jo lapsuudessa tottuneet siihen ettei mitään ruokaa saa heittää pois.

. Minulla tavallisim jämäruoka on sosekeitto, johon voin laittaa melkein mitä vaan vihanneksia ja jauhelihakastikkeen loppu. Munakkaaseen uppoaa vaikka pari lusikallista makaroonilaatikkoa ja nahistuneet tomaatit.
Antakaapa omia vinkkejänne!
3204
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

En heitä mitään pois eikä mene vanhaksi mikään, ostan vain tarpeeseen. Kun jotain ruokaa jää, syön sen sellaisenaan seuraavalla nälällä joko mikrossa lämmittäen tai kylmänä. Esim. keitetyt herneet sopivat vallan hyvin kylmänä syötäviksi. Keitän pelkkiä herneitä suolalla maustaen muhennokseksi korvaamaan lihaa. Kuivan leivän, johon ei paikatut hampaat pysty, voi liottaa maitoon tai piimään, hyvää sellaisenaan. Paistetun kalan jämä kylmänä leivän päälle, samoin jauhelihapihvi. En erityisemmin laita uudestaan ruokia sekoittaen niihin vanhaa.

Äänestä

Minulle tulee sanasta jämäruoka mieleen tähteeksi jäänyt ruoka, ei niinkään jämistä valmistettu uusioruoka. En ole kovinkaan kekseliäs ruuan rippeiden uusiksi ruokalajeiksi loihtija, vaan edellisen kirjoittajan tapaan käytän niitä sellaisinaan. Kypsän kalan, lihan ja kasvisten rippeet sopivat kylminä ruokaisiin salaatteihin seuraavana päivänä ja leivänpäällisinä toimivat hyvin myös. Joskus paistan tarkoituksella sitä varten ylimääräisiä silakkapihvejä. Juustonkannat raastan ja saatan pakastaakin ylimääräiset, juustoraasteilla voi loihtia täyteläisyyttä ja ihania kuorrutuksia lukemattomiin ruokiin. Munakkaaseen voi sujauttaa monia pieniä eriä, jotka eivät muuten riittäisi ateriaksi.

Joskus tekee mieli köyhiä ritareita, joita ennen vanhaan tehtiin kuivahtaneesta pullapitkosta. Nyt eivät pullat kuivahtele pakastimen ansiosta enkä varmaan osaisi enää letittää pitkoa, ainakaan neljällä säikeellä. Kahden hengen huusholliin osaa jo ostaa ja laittaa sopivan määrän ruokaa, ruokavieraiden jälkeen usein jää kompostoitavaakin, jos ruuat ovat olleet pitempään tarjolla eikä säilyvyys ole enää taattu.

Äänestä

Taisin jo aloittaa tämän jämäruokakeskustelun tuolla puuroketjussa. Inhoan heittää hyvää ruokaa roskikseen (anteeksi, biojätteisiin :), aina en onnistu laittamaan juuri sopivaa määrää ruokaa kanssani asuville miehille ja pakastin täyttyy eväsrasioista , joissa on 1-1,5 annosta ruokaa, joita ei sitten kuitenkaan jakseta sulattaa ja lämmittää mikrossa kun nälkä iskee aamuyön tunteina (kun miesväkeni ovat vielä valveilla),
En halua tarjota samaa ruokaa kahtena päivänä peräkkäin ja jääkaappiinkaan ei kaikki kamat mahdu.
Kaurapuuron jämistä teen rapeita vohveleita vohveliraudassa, keitetyt perunat paistan tai teen pyttipannua, espanjalaista munakasta tai jotain muuta vastaavaa, paistit ja jauhelihapihvit siivutan ja laitan jääkaappiin voileipien päällysteeksi jne. mutta tavallisesti pidän kerran viikossa "keräilyerät", eli otan sulamaan pakastemisesta pari, kolme eväsrasiaa ja lämmitän mikrossa, lisäksi teen salaatin, höyrytettyjä vihanneksia tai kattilallisen riisiä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ruoka on kallista!
Luin että henkeä kohti Suomessa heitetään pois 30 kg ruokaa vuodessa. Se on jo hurja rahallinen tuhlaus ja luonnonvarojen väärin käyttöä. Lehdissä julkaistaan ja netissä liikkuu jämäruokaohjeita ja onhan tämän ikäluokan ihmiset jo lapsuudessa tottuneet siihen ettei mitään ruokaa saa heittää pois.

. Minulla tavallisim jämäruoka on sosekeitto, johon voin laittaa melkein mitä vaan vihanneksia ja jauhelihakastikkeen loppu. Munakkaaseen uppoaa vaikka pari lusikallista makaroonilaatikkoa ja nahistuneet tomaatit.
Antakaapa omia vinkkejänne!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu