"Moralistit ovat maailman kostonhimoisimpia ihmisiä, he pyrkivät siihen,
että tuomiosta tulee ehdoton ja kaikki tuomitsisivat hänet,
jonka he ovat tuominneet ja sen lisäksi vielä tuomittu itse tuomitsisi
itsensä. Vasta sitten he ovat saaneet tyydytyksensä ja rauhoittuvat."
Lev Šestov

Vastaukset 5
Vanhimmat
Moralistit ovat niitä "tuomion kelloja", jotka osoittavat paheksuntaansa
milloin mitäkin kohtaan ja toivovat, että kaikki yhtyisivät heihin
vahvistamaan tuomion.
Arvo, mekin ansaitsemme.
Minulla on Arvo jokapäiväisessä käytössäni.
Nimittäin rollaattorini nimi on Arvo, valmistajan myyntinimi. Hyvä kapine, toimii hyvin.
t. tepa
Ihailtavaa aiheessa pysymistä. Raati taputtaa !
Onko taputtaminen moraalisesti oikein?
Eikö pidä käyttää harkintaa, ennen kuin toimii holtittomasti ja kevytmielisesti,.