Muut kuvittelevat yleensä suruaikaa lyhyemmäksi, mitä se todellisuudessa on.
Surun jakaminen on helpompaa sellaisen kanssa, jolla on oma kokemus
menetyksestä. Surun vaikein vaihe voi tulla vasta vuoden kahdenkin päästä.
Suru on muussa kuin ulkoisessa. Se on matka mielen eri kerroksiin.
Suru vie surevaa omia teitään, kun jokin on peruuttamattomasti päättynyt.
On vain olemassa, vaikkei tiedä miksi. Suru on paitsi tuskaa myös yksinäisyyden
ääripiste. Elämän ehdot eivät ole muutettavissa ja jokaisella on oma kohtalonsa.
(Martti Lindqvistin ajatuksia mukaellen)
Surua voi ymmärtää vain toinen saman kokenut
Anonyymi-ap
51
968
Vastaukset
- Anonyymi
Niin. Paljon puhutaan menetyksestä ja surraan läheisen menetystä, josta ei oikein selviydytä.
Minäpä kerron asian toisen puolen. Sain syöpädiagnoosin. Ystävä siihen alkoi suremaan: "Menetän sinutkin." Koira häneltä oli jo kuollut.
Minä näin asian niin, että hän menettää (vain) ystävän, mutta minä menetän koko elämän.
Kuten näkyy, en kuitenkaan kuollut syöpään, ainakaan vielä. Ystävä sen sijaan on jo kuollut, ei ollut iso menetys.- Anonyymi
Ei entinen ystäväsi pahaa tarkoittanut sanomisellaan.
- Anonyymi
Jokaisella on näkökulmansa. Jokainen ei kuitenkaan kaikkia näkökulmia
huomaa. - Anonyymi
Läheisensä menettäneeltä ei kuulu odottaa mitään. Hän taistelee omaa
taisteluaan, jossa häntä kuuluu tukea.- Anonyymi
Niinpä! Mutta miten suhtaudut henkilöön, joka on menettämässä koko oman elämänsä eli kaiken?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinpä! Mutta miten suhtaudut henkilöön, joka on menettämässä koko oman elämänsä eli kaiken?
Siis kuollut. Miten tuohon enää voisi suhtautua? Viisainta on jatkaa omaa elämää parhaalla tavalla.
- Anonyymi
Muistan silloin nuotårena leskenä että ajattelin surenko yksinäisyyttä vai sitä, sitä että hän ei saanut koskaan nähdä lastensa kasvan . En halunnut mitenkään sääliä itseäni , siksi olo pakko tehdä itselleen selville mitä surin . Sekin auttaa kun on rehellinen itselleen.
- Anonyymi
Sen ymmärtää vain toinen saman kokenut kuinka vaikeaa on kestää se,
että se mitä kaikkein eniten haluaisi on viety pois.- Anonyymi
Ikuisiksi ajoiksi pois. Itseltänikin alkaa toivon kipinä sammua. Elämä tuntuu yhdentekevältä,
kun ei ole kenen kanssa jakaa ajatuksensa ja sydämensä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ikuisiksi ajoiksi pois. Itseltänikin alkaa toivon kipinä sammua. Elämä tuntuu yhdentekevältä,
kun ei ole kenen kanssa jakaa ajatuksensa ja sydämensä.Juuri niin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ikuisiksi ajoiksi pois. Itseltänikin alkaa toivon kipinä sammua. Elämä tuntuu yhdentekevältä,
kun ei ole kenen kanssa jakaa ajatuksensa ja sydämensä.Maailma on täynnä ihmisiä! Muita sureviakin. Sen kun valitset, kenen kanssa jaat ajatuksesi ja elämäsi. Älä juutu yhteen ihmiseen, jota ei enää ole. Muita on tulvimalla, kun vain teet tilaa. Edes yhdelle.
Anna poisnukkuneen olla rauhassa! - AnonyymiUUSI
Minun elämäni on tyhjyyttä täynnä joka vain kasvaa kasvamistaan. En osaa elää ilman rakastani. Hän oli kaikkeni. Ei minulla ollut ketään muita. Olen totaalisen yksin. Tätä kauheutta en jaksa kauaa.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Maailma on täynnä ihmisiä! Muita sureviakin. Sen kun valitset, kenen kanssa jaat ajatuksesi ja elämäsi. Älä juutu yhteen ihmiseen, jota ei enää ole. Muita on tulvimalla, kun vain teet tilaa. Edes yhdelle.
Anna poisnukkuneen olla rauhassa!Olipas omituinen kommentti. Ihminen on menetttänyt tärkeimmän elämässään ja pitäisi vain jostain ottaa joku tilalle. Ihankuin joku huonekalu olisi mennyt rikki ja menet valitsemaan kaupasta uuden.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Olipas omituinen kommentti. Ihminen on menetttänyt tärkeimmän elämässään ja pitäisi vain jostain ottaa joku tilalle. Ihankuin joku huonekalu olisi mennyt rikki ja menet valitsemaan kaupasta uuden.
Ei ole mikään pakko ottaa ketään eikä mitään tilalle! Sydämessään saa vaalia ja rakastaa edesmennyttä elämänsä loppuun asti, jos jaksaa.
Oma kokemukseni kuitenkin on, että se kaikkein rakkain ei enää vastaa rakkauteeni. Että sikäli surullista.
- Anonyymi
Kylä se näin o!
Nyt kun täällä ukkospilven aikana varpaitansa katselen, vaaleiksi varpaat ovat muuttuneet.
Kylä ne snuullakin viä valkenevat.- Anonyymi
Jos kyseenalaistat toisten totuuden, menetät oman totuutesi. Osa 2
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18392690/jos-kyseenalaistat-toisten-totuuden-menetat-oman-totuutesi--osa-2
Epäsymmetrinen dialektiikka on ollut olemassa aina. Mitä tämä tieto on? Se on tietoa siitä, millä tavoin henkisyys on tiedettä.
Mikä on teknologian merkitys? Jotta tämä tieto voitaisiin muotoilla, oli käytävä läpi toisenlainen logiikka. Koska tässä maailmassa, jossa elämme, ihmiset tuntevat periaatteessa vain kahdenlaista logiikkaa: se on muodollinen logiikka tai muodollis-matemaattinen logiikka, joka kuvaa kuolleita rakenteita. Se on dialektista logiikkaa, joka kuvaa luontoa sen binäärisessä tilassa, kaksinaisuuden tilassa, jossa vastakohdat kumoavat toisensa ja ruokkivat toisiaan, ne muodostavat vaihtelun kudoksen.
Itse asiassa logiikkaa on monenlaista, mutta ne kaikki sopivat enemmän tai vähemmän joko dialektiseen paradigmaan tai se on muodollis-loginen paradigma. Pointtina on se, että mikään näistä logiikoista ei kuvaa, ei anna tieteellistä perustaa hengelliselle maailmankuvalle, koska dialektinen logiikka kuvaa muuttuvuuden aluetta, mikä tarkoittaa, että se ei kuvaa ikuisuuden aluetta, se ei kuvaa tietoisuutta. Lisäksi tietoisuus määritellään aineen funktiona, jonkinlaisena aineen tuottamana.
- Anonyymi
Olen surun murtama. Nyt tiedän vähän paremmin miten läheisensä
menettäneeseen ihmiseen tulisi suhtautua.
Olen oppinut siitä miten minuun suhtaudutaan.
Vain saman kokenut voi ymmärtää.- Anonyymi
Mutta onko kahden eri ihmisen kokemus (samasta asiasta) sittenkään koskaan sama? Ei ole!
- Anonyymi
Jokainen yrittää lohduttaa omalla tavallaan. Surun itse kokenut tietää
parhaiten miltä se tuntuu ja mitä sanoa.- Anonyymi
Mutta silloinkaan ei tiedä, mitä toinen tuntee ja kokee. Toisen kokemus voi olla ja useimmiten onkin erilaista kuin oma kokemus. Jokaisella on oma kokemus ja vain se.
Mutta myötätuntoa voi silti osoittaa!
- Anonyymi
On vain olemassa, vaikkei tiedä miksi. Joka päivä itken.
Eräs tyyppi kysyi kysyi ihmetellen:
Itketkö sinä v i e l ä ?
Rakkaimman ihmiseni kuolemasta oli kulunut viisi kuukautta.
Niinkö pian ihmiset luulevat, että pystyy olemaan "niinkuin ei mitään" ?- Anonyymi
Kuka odottaa, että pitäisi olla "niin kuin ei mitään"?
Ei sellaista kukaan odota, mutta 5-6 kuukaudessa on yleensä enimmät itkut itketty, vaikka silloin tällöin vielä voivat silmät kostua kyynelistä ja ääni vapista, kun edesmenneen kuolemasta tulee puhe.
Noo, meitä on moneksi. On niitä, jotka vuosi puolison kuolemasta sanovat, ettei kyyneltäkään ole vuotanut. Ja on niitä, jotka viisi vuotta koiran kuolemasta eivät vielä itkemättä pysty koirasta puhumaan.
- Anonyymi
Meitä on moneksi. Jos ei ole surua kokenut ei voi ymmärtää miten
se repii sydämen rinnasta. - Anonyymi
Surun viisi vaihetta.
Googlatkaa- Anonyymi
Ei suru ole mikään viiden vaiheen kurssi, jonka suorittaa. Se on erilainen jokaisella.
- Anonyymi
Itse olen surrut kolme vuotta. Milloin sureminen loppuu... tuskin koskaan. Mutta haalistuu ja laimenee se kyllä.
Ärsyttää kanssaihmisten kutsut kylään, tansseihin tai konserttiin. Tai vihjailut siitä, oletko jo löytänyt uuden.
Työ pitää minut koossa. Ilman olisin raunio.
Jokainen aamu on kuitenkin valoisampi kuin edellinen. Pimeydestäkin voi nousta...
Leski 64 v- Anonyymi
Kun vaimoni kuoli 2004 niin etsin määritelmää suruajalle, ei löytynyt.
Sitten siihen uuteen kumppaniin, onko se suruajasta pois?
Minä käyn uuden kumppanin kanssa vaimoni haudalla kuten myös kumppanini miehen haudalla.
Me kumpikin tehtiin surutyöta vaikka seurusteltiin. - AnonyymiUUSI
Sureminen loppuu, kun lopetat sen. Ala suunnitella tulevaisuutta!
- Anonyymi
Olisit onnellinen kanssaihmisten kutsuista tanssiaisiin ym. Minulla ne kutsut ovat ehkä 1 -2 vuodessa, olen nyt ollut 3 vuotta Totaali yh. Ja suru se ei ole todellakaan menossa minnekään, pikkusen olen saanut siltä hengähdystaukoa välillä, olen itkenyt vähemmän, siis ikävä ja kaipaus on kokoajan läsnä. Olen joutunut opettelemaan elämää surun kanssa ja helppoa se ei ole ollut, eikä se koskaan lopu suru, ikävä ja kaipaus rakasta kohtaan kannan sitä lopun elämääni mukana.
- Anonyymi
Ikävä tuntuu ylitsepääsemättömältä. Jos yhden päivän pääsee vähän
helpommalla seuraava on ahdistavampi, suru vyöryy aaltona päälle,
ei sitä pysty estämään. Suru ja kaipaus on aina läsnä. Se on hirvittävä tuskan tunne.
Toivotan kaikille voimia surussa. En tiedä mistä itse saisin niitä.
- Anonyymi
Niin, mitä suurempi rakkaus sitä syvempi on kipu kun rakkaansa menettää. Itse myös kovasti töitä asian kanssa olen tehnyt, onneksi siihen myös ammatillista apua saanut. Ilman em olisin jo varmaan kuihtunut pois.
- Anonyymi
Minä toivon kuihtuvani pois mahdollisimman pian. Surun ikuista tuskaa on
vaikea kestää. Minulla on ns. patologinen suru, pitkittynyt suru. - Anonyymi
Minä en tiedä mistä apua saisin. Olen henkisestikin niin loppu, etten jaksa
hakea. Olen myös arka ottamaan mihinkään yhteyttä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä en tiedä mistä apua saisin. Olen henkisestikin niin loppu, etten jaksa
hakea. Olen myös arka ottamaan mihinkään yhteyttä.Vähän sama minulla. Olen arka menemään minnekään vertaistukiryhmiin. Olen niin yksin. Mieheni oli minulle koko elämä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vähän sama minulla. Olen arka menemään minnekään vertaistukiryhmiin. Olen niin yksin. Mieheni oli minulle koko elämä.
Otan osaa suruusi. Voin samaistua sinuun. Yksinäisyys ja suru, kun on menettänyt kaikkein rakkaimman ja tärkeimmän ihmisensä on hirveää, kestämätöntä, toivotonta
ja lohdutonta.
Ei tiedä miten selviytyisi. Aamulla ei halua avata silmiään, kun tietää että taas
on edessä tuskainen päivä ja ylitsepääsemätön kaipaus, jota ei liennytä mikään.
Toivon kuolevani, tätä surun tuskaa ei muu helpottaisi.
Ei minustakaan ole ottamaan yhteyttä mihinkään, koska en edes oikein usko,
että mikään tilannetta muuttaisi. Ei se kaipaustani ja suruani vähentäisi.
Puhuminen jonkun kanssa ehkä helpottaisi siksi aikaa.
Murheen massa painaa sydäntäni. Itken joka päivä. Minunkin mieheni oli
minulle kaikki kaikessa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Otan osaa suruusi. Voin samaistua sinuun. Yksinäisyys ja suru, kun on menettänyt kaikkein rakkaimman ja tärkeimmän ihmisensä on hirveää, kestämätöntä, toivotonta
ja lohdutonta.
Ei tiedä miten selviytyisi. Aamulla ei halua avata silmiään, kun tietää että taas
on edessä tuskainen päivä ja ylitsepääsemätön kaipaus, jota ei liennytä mikään.
Toivon kuolevani, tätä surun tuskaa ei muu helpottaisi.
Ei minustakaan ole ottamaan yhteyttä mihinkään, koska en edes oikein usko,
että mikään tilannetta muuttaisi. Ei se kaipaustani ja suruani vähentäisi.
Puhuminen jonkun kanssa ehkä helpottaisi siksi aikaa.
Murheen massa painaa sydäntäni. Itken joka päivä. Minunkin mieheni oli
minulle kaikki kaikessa.Mikään ei todellakaan tilannettasi muuta itsestään. Vain sinä itse voit muuttaa tilanteesi. Vain sinä itse voit tehdä elämästäsi hyvän lopettamalla roikkumisen surussa ja menneessä. Mennyttä et voi muuttaa, kuolemaa et voi peruuttaa, mutta tulevaisuudestasi voit tehdä niin hyvän kuin ikinä haluat.
Jos jatkat "elämää" kuolleen kanssa, olet itsekin kuollut joka päivä jo "eläessäsi". Herää! Ota oma elämäsi omiin käsiisi! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Otan osaa suruusi. Voin samaistua sinuun. Yksinäisyys ja suru, kun on menettänyt kaikkein rakkaimman ja tärkeimmän ihmisensä on hirveää, kestämätöntä, toivotonta
ja lohdutonta.
Ei tiedä miten selviytyisi. Aamulla ei halua avata silmiään, kun tietää että taas
on edessä tuskainen päivä ja ylitsepääsemätön kaipaus, jota ei liennytä mikään.
Toivon kuolevani, tätä surun tuskaa ei muu helpottaisi.
Ei minustakaan ole ottamaan yhteyttä mihinkään, koska en edes oikein usko,
että mikään tilannetta muuttaisi. Ei se kaipaustani ja suruani vähentäisi.
Puhuminen jonkun kanssa ehkä helpottaisi siksi aikaa.
Murheen massa painaa sydäntäni. Itken joka päivä. Minunkin mieheni oli
minulle kaikki kaikessa.Ymmärrän sinua ja otan osaa kaikkien suruun. Koen itse, ettei elämälläni ole enää
mitään merkitystä eikä tarkoitusta. Onneksi olen poistuvaa ikäluokkaa.
Pääsen tästä tuskasta piakkoin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ymmärrän sinua ja otan osaa kaikkien suruun. Koen itse, ettei elämälläni ole enää
mitään merkitystä eikä tarkoitusta. Onneksi olen poistuvaa ikäluokkaa.
Pääsen tästä tuskasta piakkoin.Tunnen samoin ja olen myös jo eläkeläinen, että toivon tuskani loppuvan pian
ja äkkiä ilman kitumista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikään ei todellakaan tilannettasi muuta itsestään. Vain sinä itse voit muuttaa tilanteesi. Vain sinä itse voit tehdä elämästäsi hyvän lopettamalla roikkumisen surussa ja menneessä. Mennyttä et voi muuttaa, kuolemaa et voi peruuttaa, mutta tulevaisuudestasi voit tehdä niin hyvän kuin ikinä haluat.
Jos jatkat "elämää" kuolleen kanssa, olet itsekin kuollut joka päivä jo "eläessäsi". Herää! Ota oma elämäsi omiin käsiisi!"Jos jatkat "elämää" kuolleen kanssa, olet itsekin kuollut joka päivä jo "eläessäsi". Herää! Ota oma elämäsi omiin käsiisi!"
Oudosti sanottu surevalle. Ei hänen tahtonsa ole hänen vallassaan.
Ei sureminen ole menneessä roikkumista. Se on pitkä henkinen prosessi,
jossa tunteet ovat päällimmäisenä. Ei järjellä voi tunteita määrätä.
Suru ei ole järjen asia.
- Anonyymi
Ei surua tarvitse ymmärtää!
- Anonyymi
Saman kokenut voi ymmärtää toista ihmistä. Se on suuri lohtu.
- Anonyymi
Ikävöinti on tuskaa.
- Anonyymi
Monet tuntuvat olettavan, että olen läheisen kuoleman jälkeen samanlainen kuin ennen. Kyllä tämä on ollut niin rankka kokemus, että en enää ole aivan samanlainen. Esimerkiksi ennen vältin "konmarittamasta" elämästäni pois rasittavia ihmissuhteita, mutta nykyään on pakko, koska en yksinkertaisesti jaksa enää sietää tiettyjä ihmisiä. Seksiä ehdottelevat miehet ovat melkein pahinta, ennen en piitannut ehdotuksista mutta nyt ne suututtavat.
- Anonyymi
Aloituksen teksti on realisistista, mutta sen onkin kirjoittanut itse surun
kokenut. - Anonyymi
Aloituksen teksti on todella hyvä ja (edesmennyt) Martti Lindqvist on
kirjoittanut surusta kirjoja, jotka voivat hiukan auttaa eteenpäin.
Suosittelen. - Anonyymi
Kyllä me tiedämme, että kaikkien on kuoltava ja oma vuorommekin tulee,
mutta läheisimmän ihmisen menetys on kamalinta mitä ihmiselle tapahtuu
eikä muistakaan läheisten kuolemista helpolla pääse. Ihmisen osa on
rankka ja julmakin. Myös sen menehtyneen, moni menehtyy ennen aikojaan
ja moni kuolee auto- tai muussa onnettomuudessa odottamatta. - Anonyymi
Se joka ei ole elämänkumppaniaan kuolemalle menettänyt tietää vain
teoriassa miltä se tuntuu. - AnonyymiUUSI
Osa jatkaa elämäänsä surren, osa vain suree jatkamatta koskaan elämäänsä, jämähtää siihen tiettyyn hetkeen, kaikki riippuu muista elämän kiintopisteistä, jotka tukevat ja antavat arvoa surijalle, ja siitä onko niitä surijalla ylipäänsä. Osa toipuu nopeammin surusta, mutta samalle henkilölle surun ja menetyksen toinen peräkkäinen osuma voi lamauttaa tai pakottaa palaamaan surun lähtöpisteeseen, jos edellistäkään ei ole kunnolla vielä käsitelty. Näitä monta peräjälkeen, ja ihminen sirpaloituu sielultaan (kohta joku tulee huutamaan jotain vastaista, mutta näin on käynyt minullekin jo vuosia sitten).
Suru on siis aina yksilöllistä, samoin kesto. Omalla surumatkallani olen ollut jo vuosia, menetyksiä menetysten perään, en ole noiden välissä koskaan löytänyt sitä onnellisuutta, mitä ihminen elämänsä onnelliseen jatkamiseen tarvitsee. Näihin kaikkiin tunteisiin vaikuttaa muukin elämä ja läheiset, myös odotukset elämältä tai omat tavoitteet, mutta viimeisin lähin menetykseni ja siitä toipuminen on vieläkin kesken, ja jo yli kaksi vuotta olen yrittänyt surua käsitellä. Kohta jo uusi menetys läheisissä tulossa, siihen en pysty edes yrittää valmistautua. Ja vanha olen, samoin vielä vanhempia läheiseni, joten ehkä suru on enemmän läsnä meissä sairaissa ja vanhuksissa.- AnonyymiUUSI
Jotenkin paistaa kirjoituksesta läpi että et ole valmitautunut kohtaamaan tuota surua.
Kun olet jo itsekkin vanha niin luulisi sinun tietävän että on ihan normaalia että ympärilläsi kuolee imisiä.
Äitini kuoli alzheimeriin 4v sitten ja hän eli sairauden kanssa 12v dikanosin saamisesta.
Me lapset varauduttiin tuon 4v aikana siihen että äitimme tulee kuolemaan.
Sama isämme kohdalla, kyse on vain kuukausista milloin hän menehtyy.
Vaimoni kuolema 36 vuotiaana oli taasen yllättävä mutta olen kokenut monta onnesllista hetkeä hänen kuoltuaan 21v sitten.
Olen saanut 4 lastenlasta ja nyt 5. on tulossa.
Juuri eilen kävin syntymäpäivä juhlissa jossa oli lastenlasteni yhteissynttärit.
Elämääni on tullut myös uusi kumppani.
Mutta asiaan, elämä ei ole ikuista joten se pitäisi jokaisen ymmärtää.
Kun asian ymmärtää ja ns. suree jo etua niin se menetys ei silloin ole niin suurta.
- AnonyymiUUSI
Ihan jokainen ihminen joutuu elämänsä varrella kokemaan pettymyksiä, vastoinkäymisiä ja menetyksiä. Surua tulee jokaiselle, sille ei voi mitään.
Hyvin paljon on itsestä kiinni, miten surusta pääsee yli ja elämässä eteenpäin. Omalle suhtautumiselle voi aika paljon!
Jos kuvittelee, ettei tunteille voi mitään, on täysin tuuliajolla, omaa tahtoa vailla oleva ajopuu. Tunteita ei voi estää, mutta kun omiin tunteisiin saa yhteyden, niiden kanssa tulee toimeen. Myös surun kanssa, kunhan ensimmäinen shokki on ohi.
Tutustukaa omiin tunteisiinne ja siihen tunteiden kirjoon, joka seuraa läheisen kuolemaa tai muita kokemuksia. - AnonyymiUUSI
Suru on jokaisella omansa. Itse on surtava omat surut. Toiselta surua ei voi ottaa pois eikä siinä voi auttaa, vaikka olisi kuinka paljon kokemusta omasta surusta.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1837738
Klaukkalan onnettomuus 4.4
Klaukkalassa oli tänään se kolmen nuoren naisen onnettomuus, onko kellään mitään tietoa mitä kävi tai ketä onnettomuudes923856- 672599
Kolari Klaukkala
Kaksi teinityttö kuoli. Vastaantulijoille ei käynyt mitenkään. Mikä auto ja malli telineillä oli entä se toinen auto? Se731650Ukraina ja Zelenskyn ylläpitämä sota tuhoaa Euroopan, ei Venäjä
Mutta tätä ei YLE eikä Helsingin Sanomat kerto.3911589- 641457
Ooo! Kaija Koo saa kesämökille öky-rempan:jättimäinen terde, poreallas... Katso ennen-jälkeen kuvat!
Wow, nyt on Kaija Koon mökkipihalla kyllä iso muutos! Miltä näyttää, haluaisitko omalle mökillesi vaikkapa samanlaisen l201446Toivoisin, että lähentyisit kanssani
Tänään koin, että välillämme oli enemmän. Kummatkin katsoivat pidempään kuin tavallisesti toista silmiin. En tiedä mistä171111Olisinpa jo siellä, otatkohan minut vastaan
Olisitpa lähelläni ja antaisit minun maalata sinulle kuvaa siitä kaikesta ikävästä, tuskasta, epävarmuudesta ja mieleni791060Kevyt on olo
Tiedättekö, että olo kevenee kummasti, kun päästää turhista asioista tai ihmisistä irti! Tämä on hyvä näin <3841048