Ei ole ennenkuulumatonta että heitä joita oletetaan olevan homoja tai ovat on kiusattu koulussa. Kuten vaikka "kristoffer ignatius". Minua on solvattu homokammoisilla nimillä varsinkin yläasteellla, lukiossa ja korkeakouluissa. Lukiossa sillä sanalla solvattiin kerran päivässä.
Antti holma taisi sanoa ettei häntä ole kiusattu koska on ollut kovaääninen.
Huomaakohan kiusaajat tämän erilaisuuden jotenkin, siis että on homo ja siksi kiusaavat? Onko muita kiusattu koulussa?
Antti holma taisi sanoa ettei häntä ole kiusattu koska on ollut kovaääninen.
Huomaakohan kiusaajat tämän erilaisuuden jotenkin, siis että on homo ja siksi kiusaavat? Onko muita kiusattu koulussa?
Vastaukset 13
Vanhimmat
Pojat vetää peruskoulusta keskiarvoksi 5-7 ja suurin osa heistä hakee amikseen.
https://tenor.com/fi/view/undress-disrobe-bare-expose-display-gif-12194299
Minua kiusattiin monesta syystä mutta homoudesta kiusaavilla tuntui olevan ns. Oma lehmä ojassa. Esim. yksi iljetys olisi selvästi tykännyt olla vähän silleen.. Tuijotti pukkarissa jalkoväliä jne. Kun en lämmennyt niin alkoi homottelu. Mutta miks olisin lämmennyt kun haisikin ihan homeiselle pitsalle?
Asiallinen viestini poistettiin.
Alkoi kiusaamaan kun olit huomannut hänen lapsellisen tuijotuksensa
On niitä moneksi ja heidän vanhemmiltaan ovat oppineet tapansa
Tuijotti? Olit siis ainoa vartalotyyppi. Miten sait valkoiset tennissukat, alushousut ja t-paidan säilymään niin kirkkaina ja puhtaina?
Ei tuossa ole järkeä mitä kirjoitit.
Oi miten yksinkertaisuus luuli saavansa älynväläyksien. Paljasti itsensä siinä että on jo luettelemasi vaatetustakin. Jonain merkkinä . Ei noille voi kun nauraa uppoavat omaan typeryytensä
Ei ole juuri paikalla heitä joita on kiusattu? Jos ei kiusattu niin miksi luulet ettei kiusattu? Olit tavallinen ja kaapissa? Pitikö sinun hieman näytellä?
Harva täällä jaksaa kommentoida viestejä. Kiusattiin minua, mutta ei homouden takia.
Taitaa olla vähän niin, ettei juuri kukaan tuo kovinkaan helposti esille omaa homoseksuaalisuuttaan vielä kouluaikoina. Peruskoulussa ei nyt ainakaan. Poikkeuksia toki löytyy...
Se on vain viisautta pitää omana tietona se peruskoulussa, mutta joistakin se vain "näkyy ja kuuluu". Vaikka yritin kaikilla tavoilla olla kuin muut pojat, siis pukeuduin kuin he, yritin puhua kuin he, pitää samoista asioista kuin he, niin mua solvattiin homovastaisilla nimillä.
Eihän yksinkertaisille ihmisille ole mikään muu oikeaa kun henitse. Ei tarvitse kun olla joku harrastus. Esim moni kuuluisa muusikko, tai joku muu taiteilija in kertonut miten heitä kiusattiin kun oli poika ja ei pelannut jalkapalloa kuten muut. Äsitten nämä ihmiset ovat kehittyneet taiteen parissa , tulleet kuuluisaksi ja heillä on hyvä toimeentulo , koska uskaltavat olla erilaisia . Moni näyttelijä ja kirjailija on kertonut lapsuuden kiusaamis ajastaan , miten he kokivat sen. Mutta heistä on tullut kuuluisia ilman jääkiekkoa ja jalkapalloa . Muista erään tanssija pojan kertomista kun häntä oli kiusattu jalkapallo poikien taholta. Hän on tänään kuuluisa ja tienaa hyvin tanssilla, mutta nämä jalkapallo pojat ovat ihan tavallisissa ammateissa , siinäkin toki kuten muutkin eivät ole muuta keksineet elämässään.
Homo sanoja ovat levittäneet koko nuoruutensa ajan ja sillä tavalla ovat olleet hyväksyttyjä joukkoon missä ei kukaan ole erilainen ,kun ei uskalla olla erilainen .ja aina vaan , vaikka tiede on niin pitkällä on näitä yksinkertaisuuksia äänessä asioista mitkä eivät mitenkään vaikuta heidän elämäänsä . Kiusaaminen jatkuu ja heidän lapsensa koulussa huutelevat homoista joka käänteessä . Suomalaista tasa- arvoa vissiin joka peritään isältä pojalle , ja naapurin poika se vaan kulkee opiskelemassa musiikki heidän kauhistuksekseen. Ja saa nimen homo. Näillä ne menee
Öö... Miten tuo liittyy keskustelunaiheeseen?