Intotalo on nuorten tyhjäntoimittajien puuhamaa
eikä sillä ole mitään kansantaloudellista merkitystä. Pelkkiä projektipäälliköitä ja valmentajia ja liirumlaarumia. Menisivät oikeisiin töihin ja lopettaisivat esittämästä yrittäjiä.
eikä sillä ole mitään kansantaloudellista merkitystä. Pelkkiä projektipäälliköitä ja valmentajia ja liirumlaarumia. Menisivät oikeisiin töihin ja lopettaisivat esittämästä yrittäjiä.
Vastaukset 74
Vanhimmat
Intotalo auttaa nuoria yrityksiä kasvamaan ja kehittämään toimintaansa mm. näillä projekteilla, koulutuksilla, valmennuksilla yms liirumlaarumilla.
Lisäksi Intotalo kouluttaa nuoria mm. yrittäjyyteen ja johtajuuteen. Tässä Intotalo nimisessä PUUHAMAAssa kasvatetaan tulevaisuuden johtajat.
Intotalo tulee pääsemään projektinsa aikana tavoitteisiinsa. Muistaakseni niihin kuuluu mm 11 uutta yritystä Kainuuseen, joka on KANSANTALOUDELLISESTI MERKITTÄVÄ saavutus.
En sanoisi turhaksi.
Nämä ihmiset, siis nuoret yrittäjät, tekevät todella kovaa duunia aamusta iltaan. Tämä duunihan on yksinkertaisimmillaan markkinointi, myynti, talousasiat, johtaminen, tuotekehitys, tuotanto... Kyllä siinä on OIKEITA TÖITÄ ihan useammalle kaverille.
eiköhän niitä täällä ole ihan tarpeeksi!!!!!
ilotalokin olisi parempi puuhamaa.
koti-kajaanissa se yks tyyppi kehuu mutta perseestä sen puljun hommat.oikeisiin töihin eikä kaupungin kukkarolle.
Millaista yrittäjyyttä on, kun vuokrat sun muut kulut maksetaan eu:n rahastoista tai kaupungin
tukiaisina? Kaikki Intotalon ns. työt ovat projekteja, joiden rahoitus ei tule itse sen työn
kautta, vaan pohjalla on ties mitä leader-rahoja.
Totuus on, että jos Intotalolle lopetetaan suorat tulonsiirrot näiden tukien muodossa, nämä ns.
asiantuntijat ovat kummissaan.
Ainakin se Nälkämaa -team on ihan perseestä, koko termin vois jo unohtaa.
Perustasivat vaikka sahan tai kaupan ni ois jotakin konkreettista, kaikki on jotain it-nysvääjiä.
puuhastelemassa kait sen talon omistajakin kylpylänomistajana missä "innokkaat" raatavat töissä, tällä ei varmaan oo huolta huomisesta, samoissa tiloissaha toimi kuulema tämän omistajan äitin omistama??!! "innovaatioyritys" jota johtaakin tämän avopuoliso, aikamoinen soppa tuntuu olevan, mitähän taustalta oikein löytyisi, kaikkea on kyllä kuultu
Samaa mieltä, intotalo on aivan kupla ja nää
nuoret sällit vedättää ihmisiä 6-0 puhumalla
hienoja. Oikeat yrittäjät nauravat näille. Jonkun aikaa lypsävät näitä tukiaisiaan eu:lta ja kaupungilta. Mitä puolestaan tulee näihin "syntyneisiin yrityksiin", niin mikähän mahtaa niidenkin tila olla... Isolla äänellä ryhdytty
yrittäjäksi ja vähin äänin siirrytty tavan
työntekijöiksi oikeisiin yrityksiin.
oon, Kainuukin on lopulta alkanut oppia miten EU:lta saadaan rahat, paras esimerkki taitaa olla kuitenkin tämä joku naisten juorukerho Nais leader, siellä sitä vasta rahaa onkin poltettavaksi, akkojen pitää oikein kokoontua saunailtoihin miettimään mihin rahat saisi uppoamaan, esim järjettömät hikinauhat yms alapäänsuojat niiten logoilla varustettuna antaa kyllä kuvan missä mennään, huh huh
Intotalo on täyttä pelleilyä.
Kajaanin amk opettaa "asiantuntijaksi" ja
kun joku pelle sieltä jokskin tradenomiks
valmistuu, hän kuvittelee olevansa ties mikä
maailman napa ja kaiken osaaja. Meidänkin firmaan
aina joku tulee ja aika äkkiä ne luulot karisee.
Mut Intotalossa nää saa säätää mielin määrin ja samanlaistensa keskuudessa. Perustavat firmoja
ristikkäin ja ostavat toisiltaan palveluja.
Se hiekkalaatikko on vain aika suppea, jotta
hommalla olisi merkitystä.
kohde oli tämä nais leader, piti olla ihan joku muu, tais olla joku naisnörttien IT homma
Kerro hieman tarkemmin.
Koitapa piristyä hyvä ihminen. Ei kuulosta hyvältä kainuulainen mentaliteetti, jos se sinun viestisi perusteella tulkitaan. Olkaa Kajaanilaiset ylpeitä Intotalostanne, se tunnetaan laajalti Suomessa tällä hetkellä. Päinvastoin kuin moni muu asia siitä kaupungista. Tsemppiä Intotaloon, älkää antako kateellisten lannistaa!
Kyllä, aivan. Itse tunnenkin ylpeyttä, että moinen täältä löytyy. Itse asiassa taitaa olla Jyväskylän lisäksi ainut kaupunki Kajaani, missä nuorille moinen "hiekkalaatikko" tarjotaan. Tämä on minusta aivan loistavaa, että aktiivisille nuorille tarjotaan mahdollisuus hieman kokeilla siipiään ennen lentoon lähtöä ja tarjotaan jotain mielekästä tekemistä. Kateelliset ne vain panettelee.
Sanokaas te vastarannankiiskit, että mitä niiden nuorten pitäisi sillä aikaa tehdä? Juopotella kenties puistossa ja hajottaa ikkunoita? Vai istua jossain tyhjänpäiväisessä koulussa, joka ei motivoi yrittämään mitään itse?
Joo, kyllä nämä yritykset maksaa palkat ja kaikki muutkin kulut suoraan omasta pussista. Osa pelaa tulorahoituksella ja osa taas on ottanut pankkilainaa.
Toki yritykset saa myös TE-keskuksen kautta tukea, mutta sillä ei ole mitään tekemistä Intotalon kanssa.
Kajaanissa on mm. sellainen yritys, kuin Imagon. Ottakaapa selvää, minkä verran se nostaa tukiaisia. Eikö se ole oikea yritys?
Suomessa muuten suurin valtiollisen tuen saaja on Nokia. Siispä: mitä isot edellä, sitä pienet perässä.
Nämä Intotalon projektit on sitten eri tarina. Fakta vain on, että toiset oppivat paremmin tekemällä ja toiset lukemalla. Intotalo on paikka niille, jotka oppivat tekemällä.
Kyllä mun mielestä Intotalon projektitkin on ihan asiallisia. Esimerkiksi Pipefest tuo aika paljon turistimarkkoja kainuuseen.
Höpön, höpön!
Onpahan aika vertaus vetää Imagon tai Nokia mukaan ja verrata Intotaloa niihin. Intotalo voi olla hyvä paikka opetella yrittäjyyttä, mutta eikö olisi reilumpaa muita yrittäjiä kohtaan, että opetellaan omilla rahoilla? Kuulostaa niin mahtavalta, että on ihan pankkilainaa otettu... Hellan lettas sentään...
Kun joku yritys lähtee sieltä valmiiksi maksetuista tiloista ja yrittää tulla omalla liiketoiminnallaan toimeen, niin yritys on nurin tuota pikaa.
Intotalo antaa niin väärää kuvaa yrittämisestä kuin vain voi. Käytäntö on kaukana näistä hellyysseminaareista Pafoksella ja tulevaisuus- talkoista. Isien ja äitien kaiken valmiiksi passattujen lässynlässyn se on koko intotalo.
Ihan miten vain.
Kuinkas monta näistä lässynlässyn-Intoyrityksistä on kaatunut?
Kyllä oli leidiltä aika paksu veto lähteä vertailemaan Imagonia (ex-Kymppineon) ja Intotaloa. Siinä saa nuoret johtajat vielä tehdä melko pitkän päivätyön, jotta samalle viivalla Okkosen kanssa pääsevät.
En tiedä lopettamisista mitään, mutta eikös Intotalo-yrityksistä ollut kyse tässä kohutun Oulujärvi-kirja-tekeleen takana. Ja sellaistakin viestiä on kuulunut, jotta hinnalla on helppo on kilpailla oikealta pohjalta toimivien yrittäjien kanssa, kun kaikkia kuluja ei tarvitse itse maksaa.
Sinänsä on hienoa, että nuoria kannustetaan yrittäjäksi. Meitä ei ole koskaan liikaa, mutta onko kovin pitkälle viety vierihoito järkevää??
..kaikki kulut omasta pussista. Työllistän vaihdellen /- 10 ihmistä, en ole koskaan saanut minkäänlaisia tukiaisia, ja yritykseni on toiminut plusmerkkisenä kohta liki 20 vuotta. Se on vaatinut tarkkaa taloutta, joskus tinkimistä omasta palkasta, lomista ja muistakin vapaista mitkä esim. palkansaajille kuuluvat. Töitä teen -valitettavasti- muodossa tai toisessa joka ikinen päivä, on pakko. Baareissa en hillu/ole koskaan hillunut sillä työmäärä on niin kova ettei sitä jaksa jos ei tajua nukkua yönsä.Yrittämiseni ei alkanut hienoilla projekteilla vaan kovalla puurtamisella pikkuhiljaa kasvaen ja samalla oppien. En omista vieläkään kesämökkiä enkä mersua, aika hyvä auto on kuitenkin alla. Kasvuseminaareissa en ole käynyt, ne ovat mielestäni lomaa, ja vähäiset lomani käytän mieluiten ihan irti työkuvioista. Olen mielestäni aika prototyyppi perusyrittäjästä. voinkin omasta mielestäni sanoa mm. leidille että tällaiset "leikkiyritykset" (muuallakin kuin intotalossa) eivät todellakaan anna oikeaa kuvaa yritysmaailmassa. Valitettavasti aikamoinen karhunpalvelus antaa näiden nuorien luulla että yrittäminen on vain uusien ideoitten keksimistä ja kaikenlaisia projekteja. Yrittämisessä tarvitaan kyllä ideoita, mutta suurin osa on silkkaa puurtamista ihan arkisenharmaalla tasolla.
Olisi varmaan paikallaan leidinkin istua omalla persuksellaan tuleen, niin tietäisi yrittämisestä jotain. Intotalolla ei ole todellakaan mitään tekemistä yrittämisen kanssa. Intotalon saamilla tukiaisilla vääristetään kilpailua oikeiden yritysten kanssa. Sanopa se ääneen, niin jo vain leimaudut kateelliseksi nuorison yrittämistä vastustavaksi. Laitetaan samalle viivalle Intotalon yritykset ja oikeat, omat kulunsa veroja, vuokria ja markkinointia myöten maksavien kanssa, niin oppivat nuoret asiantuntijat jotain yrittämisestä. Kysymys on paljon enemmästä kuin jostain hellyysseminaarista ja ilmakitaran-
soittamisesta jonkun filosofin tai raitapaita-
perijän peräimussa.
Kaupungissa on muutama keskeinen egoisti, jotka puolustamalla ja kehumalla Intotaloa pönkittävät vain omaa mainettaan nuorekkaana nuorten yrittäjyyttä kannustavana. Tosiasiassa hekään eivät ole niin tyhmiä, vaan nauravat Intotalon hölmöille
tiimivalmentajille omissa kokouksissaan.
Intotalo on hyvien perheiden kivojen lasten kultapossukerho.
kuin me OIKEAT yrittäjät. Voi jee...
Minäkin voisin pudottaa tuntitaksaa korjaamolla reippaasti, mikäli kaupunki maksaisi hallivuokran. Totta kai se näkyy palvelun loppuhinnassa, mikäli joku toinen maksaa osan kiinteistä menoista.
Juuri tästä on kyse.
Ei mistään ruikuttamisesta tai itkemisestä,
vaan yrittäjien tasapuolisesta kohtelusta.
miten lie pizzapaikkojen suhteen?
Muutenkin näyttää keskusteluissa ja missä tahansa siitä että ihmisiltä on kadonnut suhteellisuuden taju!
näyttää kadonneen. Tähänki pizzat vedettiin mukaan.
on hyvä esimerkki tuohon edelliseen kommenttiin. Muuten siitä asiastakin voi keskustella tietysti esim. Pizza 4 e - keskustelussa ellei sitä ole jo poistettu.
Eikä ihmiset ole samanarvoisia.
Jos ei äly tai taito riitä muuhun, kuin korjaamon ylläpitämiseen, niin hommaudu jonnekkin kouluun ja touhua itellesi oikea ammatti äläkä valita täällä!!!
se on tosi taitoa pitää korjaamo pystyssä omilla töillään, eikä tukiaisilla. Te perkeleen kaiken maailman tukirahoilla snoppailevat nenä ja korvarengas klopit, ette saisi älyllänne ja taidoillanne pysymään pystyssä edes maan ainoaa paskahuusia, maailmanlaajuisen ripuliepidemian aikana, ilman tukia.
töihin sieltä punkan pohjalta, maataan rapulaisena puolille päivin. Ja sitten ollaan niin johtajia, voi prkele.
käykääpä kattelemassa pipefestia, nuoriso möykkää ja örveltää ajellen kännissä, tapellen ja särkien kaiken minkä käsiinsä saa. Vapaaehtoiset järjestysmiehet ja naiset puhdistaa seuraavat päivät aluetta ja nämä "oikeat" yrittäjät vetää tuet taskuihinsa, että semmosia asiallisia projekteja.
lökäpöksyinen apinakulttuurinuoriso. Ei normaali nuoriso.
Tässä ketjussa on käyty mielenkiintoinen keskustelu "oikeasta yrittäjyydestä". Tässä kirjoituksessasi olisi asiaa yrittäjiksi haaveileville, olivat sitten Intotalon valmennuksessa tai ei. Tehkää te oikeat yrittäjät yhteistyötä nuorien ja innokkaiden kanssa. Nostakaa Kainuu nousuun ja houkuttelevammaksi paikaksi, ettei tarvii muualle muuttaa. Ei tässä toisten haukkumisessa ole mitään järkeä. Oikealla yrittäjällä tuskin on edes aikaa ja intressiä sellaiseen.
taas kun älynlahjoja väläytellään...
just se normaali nuorisohan siellä on. toivottavasti siellä hakataan tollaset pilottitakkiäpärät.
taitoa vaatii pyörittää jotain korjaamoa! Kuka vaan osaa laittaa auton kuntoon!
että kun kaupunki on kerran laittanut rahojaan tähän kuplaan niin se ei voi yht äkkia lopettaa toimintaa ellei nämä rikkaat tule rahoineen,no eivät tule vaan nauravat takanapäin miten tyhmiä muut on kun maksavat heidänkin kulunsa ko kiinteistöstä, kyllä joku varmaan selvittää aikanaan ko talon sotkut
Mitä se on keneltäkään pois, jos yritetään? Minulla on tunne ja kuva, että se on fiksua ja yrittävää porukkaa. Rapatessa välillä roiskuu mutta yritys hyvä. taas on kivittäjät asialla, sammuttakaa valot, joenrannassa jo istuu porukkaa, sinne sopii seuraan jos on tarvis, kukin ryyppää omiaan.
ei muuta kun antaa palaa, koirat haukkuu karavaani kulkee.
mennä, noita johtajia on maa täynnä, kuka kohta tekee työt, kun kaikki vain johtaa, esmerkkinä jos nämä Kajaanin kaupungin päättäjät...on varmaan jossain intotalossa koulutettu...hahahahahah!!!
Ihme homma, että jos joku on kriittinen, niin heti tarttis spugeks heittäytyä. Intotalo on lapsellisten
teiniaikuisten temmellyskenttä, joka pyörii käytännössä EU-rahalla ja kaupungin sponssilla.
Oikean yrittämisen kanssa sillä ei ole mitään
tekemistä niin kauan, kun epäonnistumisessa ei
oma perse kastu. Olkoon miten vitun hieno tai
koko maailman tuntema homma. Faktat faktoina.
Tätähän se on. Lisäksi siellä osaaminen todella on tätä opettelun tasoa.
tuntuu olevan ihan selvästi jonkun te-keskuksen sihteerinä tms puhelinvaiheessa, puolustuspuheet viittaavat vahvasti siihen ja tarkoituksena varmaankin säilyttää työpaikka; nimittäin näiltä loppuu joskus rahoitus tältä pohjalta
Artsi arvostelet täällä tiettyjä asioita niin olet heti joko:
A:työtön luuseri
B:rasisti
C:B-luokan kansalainen
D:suvaitsematon
E:yleensä ottaen paska ihminen joka on juntti
lista jatkuisi aakkosten loppuun jos vaan jaksaisin kirjoittaa, pitäisi ottaa numerot sen jälkeen käyttöön. Normaalin järjen käyttö on kielletty, "suvaitsevaisuus" kieltää sen!
Totta kirjoitat.
Ihmeellinen asenneilmapiiri.
On helppo olla suvaitsevainen ja innostunut ja kannustava, kun elämä hymyilee, EU tai kaupunki maksaa palkkaa ja käsitys ulkomaalaisista on muodostunut jonkin kansainvälisen vaihdon kautta tai projektirahoilla tehdyn Brysselin matkan turvin.
Ei niitä pakolaisia Onnelantiellä asu.
muuta sano! Kyllä niitä sinne onnelaankin saadaan jos sama meininki jatkuu, katso vaan.
Taitaa Kajaanin yrittäjät olla aikas kateellisia intotalon äijille, kun ite ovat aikanaan pistäneet pystyy jonkun hikisen kiinteistönhuoltofirman ja nyt nuoret tienaa helpommalla. Vittu, että naurattaa nää tekstit!!!
Johan oli kommentti.
Onko kyse tienaamisesta, jos EU ja kaupunki maksaa
siitä, että hemmotellut nulikat saavat opetella yrittäjäksi? Pointti onkin siinä, etteivät he tienaa, vaan saavat avustusta. Intotalon homma on moderni versio sosiaaliavustuksesta. Kyllä mä enemmän arvostan hikisen kiinteistöhuoltofirman hommaa kuin jonkun vitun Intotalon tiimivalmennus-
pellen halihalimeilläihanaa -lässytystä.
Istutaan vittu jossain tiimissä ja ollaan muka isoja staroja. Menisivät Helsinkiin täältä pelleilemästä, niin nauraisivat pihalla moiset
penikat.
älykkyys kasvaa tuon kommentin läpi! Liekö saanut suullisen sisältönsä opit Intotalosta?
moisia älynväläyksiä kuin sylttytehtaalta.
Se kommentti kuvastaa juuri sitä asennetta, mikä noillla tyypeillä on oikeaan työhön ja yrittämiseen.
Pitää saada helpommalla ja enemmän. Putkiasentajat,
huoltomiehet ja muut eivät ole mitään, rahaa tulee kun tehdään joku kiva lehti, kaveri ottaa kuvat ja leader antaa rahat. Kivakiva, me ollaan yrittäjiä.
Niinpä niin, mistäpä te vitun pellet mistään mitään tietäisitte... Yrittämisen ideahan on tuottaa voittoa, jos ette sitä tietäneet! Jos rahaa tulee, niin se on ihan sama, vaikka se tulee intotalon tai ihan minkä vaan kautta! Vituttaahan se varmaan, kun ootte tehny työnne, mut koirat haukkuu ja karavaani kulkee!!!
Kirjoittaja on oikeassa!!! Rahat vaan pois hölmöiltä, silloin kun se on mahdollista!!!
mutta kun joudutaan maksamaan omat laskunsa ja veronsa itse, lopetetaan siihen paikkaan ja itketään että eihän tämä näin pitänyt mennä. Ei oo edes tupakkaa saati joka päiväisiä kaljoja ostaa.
eivät nuo nuoret tajua, etteivät ole ikuisesti nuoria. Kunhan ikää tulee lisää, ei niitä apuja tulekaan ellei isi tai äiti ole kivassa virassa.
Työmies on palkkansa ansainnut. Arvatkaapa, kumpi tienaa enemmän, korkeakoulutettu virkailija valtion hallinnossa - en tarkoita johtoasemaa - vai peruskoulun jälkeen kolme vuotta ammattikoulua käynyt putkimies? Arvatkaapa vielä, kummasta on enemmän pulaa?
Tukaispelleily loppuu muutamassa vuodessa, ei siihen riitä Suomen talous,EU:nkaan talous eikä edes maailman talous. Samoin kuin kaupungeissa aletaan huomata lopulta turhien virkamiesten tarve. Esimerkiksi jos perustat yrityksen, on täällä sata päällikköä jotka tekevät päällekkäisiä töitä, joilta kysyä samoja asioita, yksi vaan hoitaa kaksikytviisvuotiatten punatukkaisten juttuja ja toinen kyntensä edellisessä työssä katkaisseitten asioita. Kukaan ei huomaisi, jos noista puolet pistettäsiin pellolle ja siitä niitä säästöjä saataisiin.
kiukuttelee kun ei aikanaan ollut samanlaista mahdollisuutta. Muillekaan ei saa antaa mahdollisuutta tällaiseen koska minullakaan ei ollut?
Remonttireiskat eivät tähän aikaan vuodesta kirjoittele nettipalstoilla. Maksettiin vaan aika suolainen hinta remontista, 30 tuntia about 5000 tonnia mutta tulos oli huippua. Itse boikotoin nuorisoa niin kauan, kuin he ynmmärtävät arvostaa dunarinkin työtä. Tai pakko on silloin, kun putket räjähtää. Putkimiehillä on sen verran hommaa, että asiakkaat pystyy valitsemaan.
Minä olen "amk-pelle" itse, mutta osaan arvostaa muiden töitä. Enkä moiti omaakaan koulutustani, mutta mieluusti olisin mennyt yliopistoon, mutten päässyt haluamalleni alalle. Olen sen verran tumpelo käsistäni, ettei minusta remonttihommiin tai hoitsuksi ole. Mutta ihminen, joka ei arvosta toisten työtä, oli se mitä tahansa, on lähinnä teinipelle. Itse arvostelen tukimarkkojen syytämistä mihin sattuu. Vastustan henkeen vereen myös ilmaistyöharjoittelua, yritysten järjestämämää työvoimakoulutusta ja tukityöllistämistä yrityksille.
Intotalokin on ok, kunhan ne saadut tuet pystytään tuottamaan takaisin. Jos saamaansa tukea veromarkkoina maksa takaisin, on tuki hyödytöntä. Sama muussakin yrittämisessä. On sitä kuule sen sata tukimuotoa muillekin yrittäjille. Sen kun käppäilee tiettyjen heppujen luo ja hokee(=valehtelee) IT IT ja me työllistämme niin tukea tulee ennenkuin edes hakea ehtii. Tiedän kyllä mistä noita heppuja löytyy, mutta jääköön jokaisen itsensä selvitettäväksi.
Saadaksesi arvostusta arvosta muita. Itse en arvosta useita nuoria juuri tuon asenteen vuoksi (poikkeuksia on). Teistäkin tulee keski-ikäsiä, halusitte tai ette. Ettekä te saa sen enempää arvostusta nuorilta, sillä itse olette jälkipolvelle asenteet valmiiksi opettaneet.
Nuo alatyylin kielenkäytöt ja aliarvioivat haukkumaviestit lähinnä saavat aikaan huvittuneisuutta - henkisesti vielä kypsymätöntä porukkaa. jos korkeasti koulutettu laittaa haukkumaviestejä, niin sehän kertoo siitä että heidänkin sivistystasonsa on heikentynyt oleellisesti viime vuosina. Onneksi omat lapseni eivät ole noin huonosti kasvatettuja.
kirjoittakaa vaan niitä haukkumaviestejä, jos haluatte että viestin kirjoittajasta ajatellaan että voi lapsirukka kun ei vielä elämän päälle ymmärrä. Muuta niillä ei saa aikaan kuin vaikuttamaan kirjoittajan naurettavalta (anteeksi, mutta näin vaan on).
sinun arvostusta haluta? "Boikotoin nuorisoa..."
Tervetuloa 2000-luvulle. Tänä päivänä lisäarvoa tuotetaan ajattelulla eikä lapiolla.
Kun Kajaani alkaa jo selvitystilassa !!!
Millaisille palkoille pääsivät viime kesänä(2004)Intotalon terassilla kesäkahvilaa pyörittäneet nuoret naiset?Heitä oli käsittääkseni kimpassa neljä(4) nuorta yrittäjää.
istutaan vaan pöydän taakse, pistetään kädet pöydälle peukaloita pyörittämään ja ajatellaan, näin kaikki työt tehdään näin 2000-luvulla!
No, kallis on kyllä remontti kieltämättä ollu! Mikähän lie, kun et päässyt yliopistoon...
Nim.merkki torvelta hienoa tekstiä, hyviä mielipiteitä ja ajatuksia. Näin se vaan on, ruikuttamalla mitään ei tule koskaan tapahtumaan.
Ei se leipä tule ajattelemalla,kyllä jonkun pitää myös työ hommat hoitaa.Osalle kansasta näyttä oleva luulo että kaikki hoituu tietokoneella.Valitan jonkun on tehtävä myös tuottavaa työtä
Säähän se ootkin paras arvostelemaan toisten älykkyyttä, kun mietitään mitä oot täälläki viime aikoina kirjoitellu...
kerro tarkemmin?
eläkkeelle, jos oot jo niin vanha, ettet jaksa duunia tehdä! Se on taitoa osata lopettaa tukiaiseten nosto ajoissa, ennenkuin konkka tulee!
Kouluttavat tulevia konkurssien tekijöitä jos arjen realismia ei oteta mukaan.
Kannettu vesi ei kauaa kaivossa pysy.
yrittäjät on tajunneet lopettaa ton paskan jauhamisen, kun ovat huomanneet, että eivät oikeesti tajua yrittämisestä yhtään mitään?!? Vai mikähän lie, kun tekstit on loppuneet...
kajaanin yrittäjät "jotka eivät tajua mitään yrittämisestä" ovat harjoittaneet yritystoimintaansa jopa kymmeniä vuosia ilman intotaloja.
Hyvin nopeasti voisi vetää tästä keskustelusta johtopäätöksen miten tietämättömyys aiheuttaa turhaa kateutta.
Mitäs jos ajatellaan, että Intotaloa ei olisi koskaan syntynytkään. Mikä silloin olisi tilanne?
- Kajaanissa opiskelisi, työskentelisi ja yrittäsi varmasti 200 ihmistä vähemmän
- Täällä ei järjestettäisi tapahtuamia kuten Pipefest, joilla on SATOJEN TUHANSIEN eurojen merkitys lähialueiden kauppialle sekä tietenkin huikea sosiaalinen merkitys alueen ihmisiin.
- Kajaani tunnettaisiin ainoastaan muualla päin suomea rasistisena ja työttömyyden kourissa paineskelevana kaupunkina
Kajaanilaisille yrittäjille:
- On totta, että Intotaloon kuuluu osana myös erilaisia avustus-instrumenttejä. Näitä instrumenttejä voi kuitenkin kuka tahansa yrittäjä hyödyntää. Minusta on säälittävää tämmöiset kerskailut, että "Meidän yritys ei ole koskaan käyttänyt mitään avustuksia".. sitten kuitenkin ollaan kateellisia niille, jotka niitä ovat osanneet hyödyntää.
Kajaanilaisen Intotalon olemassa oloa on näköjään pohdittu sen alkumetreistä alkaen eli 2005. Tilanne on sama tai jopa surkeampi nykyään, kun tekaistu firma pumppaa yhteiskunnan rahoja omiin tarpeisiinsa. Nykyään sinne kerääntyvät kaikki työpaikoistaan poispotkitut, jotta edes jotenkin säilyttävät omat kastonsa muitten ihmisten silmissä.
On kaikenkarvaista projektijohtajaa, päällikköä, sosiaalisen median alullepanijaa jne. Kunhan puuhastelevat, jotta on joku paikka johon aamulla luunsa vetää. Jokainen joka tietää firman, naureskelee näille pelleyrityksille, jotka tehdään hätätilanteessa, ihmisten pelastamiseksi.
Menkää oikeisiin töihin, jos yleensä saatte työpaikan. Joku ongelmahan ihmisillä on, kun ei työpaikkaa löydy. Yrittäjyys taitaa nykyään olla peli, ja ikävä kyllä mustamaalaa myös oikeiden yrittäjien toimintaa, mennään Intotaloon päivähoitoon kun ei jakseta kotonakaan olla.
"Nykyään sinne kerääntyvät kaikki työpaikoistaan poispotkitut, jotta edes jotenkin säilyttävät omat kastonsa muitten ihmisten silmissä."
Hyvin tiivistetty.