Ahdistunut

Haluaisin teiltä vanhemmilta todenmukaista mielipidettä asiastani.
Mun mutsi on sellane, että se voi käydä muhun käsiks silloin, kun sitä vain itseä huvittaa.
Hän haukkuu mua huoraks ja isääkin se haukkuu kaikella mahdollisella loukkaavalla tavalla.
kerran hän heitti vaatteeni parvekkeelta pihalle, ja kertoi, etten ole hänen lapsensa enään.
Olen ahdistunut, aina.
parin päivän päästä jostain pahasta tapahtumasta äiskä on kuin ei olisi mitään tapahtunutkaan.
En halua kertoa asiasta kenellekkään vieraalle ihmiselle, koska se vain tuntuu jotenki teennäiseltä..
Tällä hetkellä äiti on taas positiivinen ja on NIIN mun kaveri, Mukamas.
Mutta odottakaas taas, kun hän innostuu..Kukaan tuskin haluaisi ajatella?
Isä on hiljainen eikä välitä oikeastaan mistään muusta kuin viinasta.
Jos lähdemme lomalle, niin se on vain yhtä riitelyä, kaikista meidän lomista on tullut kaikkien "unelmaloma".
Esineet lentävät, ero käy lähellä ja huuto on korvia särkevää.
Meidän perheen keskeisin asia on riitely ja viina.

Vanhempina Teidän tulisi nyt kertoa minulle oma mielipiteenne..:)
4775
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

olet? Lastensuojelu auttaa, soita ja kysy sieltä apua.

Äänestä

olisiko äidilläsi epävakaa persoonallisuus? tai sitten juopon miehen aiheuttama tuska ja paha olo. ja pahan olonsa purkaa sinuun...

Äänestä

ota yhteys koulun terveydenhoitajaan sitten kesäloman jälkeen. Hän neuvoo sua miten tulee toimia. Voimia sulle.

Äänestä

jos paikkakunnallasi on nuorille jokin keskus jossa sossuja ja muita alan ihmisiä niin soita sinne ja varaa aika, perheneuvola yksi vaihtoehto ja sieltä osataan opastaa eteenpäin. tärkeää olisi nyt ainakin saada jutella jonkun aikuisen kanssa asioista ja miettiä mikä oikeasti auttaa teidän perhettä tai sinua. ensin siitä tietysti seuraa huutoa ja tappelua, mutta et ole yksin kun sulla on oma tukihenkilö olemassa... älä huolehdi vanhemmistasi vaan ala nyt pitää huolta itsestäsi kun ei siitä muutkaan taida välittää!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


NuoriMaijis kirjoitti:

Haluaisin teiltä vanhemmilta todenmukaista mielipidettä asiastani.
Mun mutsi on sellane, että se voi käydä muhun käsiks silloin, kun sitä vain itseä huvittaa.
Hän haukkuu mua huoraks ja isääkin se haukkuu kaikella mahdollisella loukkaavalla tavalla.
kerran hän heitti vaatteeni parvekkeelta pihalle, ja kertoi, etten ole hänen lapsensa enään.
Olen ahdistunut, aina.
parin päivän päästä jostain pahasta tapahtumasta äiskä on kuin ei olisi mitään tapahtunutkaan.
En halua kertoa asiasta kenellekkään vieraalle ihmiselle, koska se vain tuntuu jotenki teennäiseltä..
Tällä hetkellä äiti on taas positiivinen ja on NIIN mun kaveri, Mukamas.
Mutta odottakaas taas, kun hän innostuu..Kukaan tuskin haluaisi ajatella?
Isä on hiljainen eikä välitä oikeastaan mistään muusta kuin viinasta.
Jos lähdemme lomalle, niin se on vain yhtä riitelyä, kaikista meidän lomista on tullut kaikkien "unelmaloma".
Esineet lentävät, ero käy lähellä ja huuto on korvia särkevää.
Meidän perheen keskeisin asia on riitely ja viina.

Vanhempina Teidän tulisi nyt kertoa minulle oma mielipiteenne..:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu