Vihdoinki suomella on määrätietoinen jämäkkä päämisteri
ORPO
oppositio s e k o i l e e hermostuneena tietäsessään että vasemmisto politiikka siis SDP , vasemmistoliitto ja vihreät ovat saaneet politiikallaan suurta vahinkoa valtion talouteen,
vihdoinki kokoomus, persut, ym hallituspuolueet yekee nyt h y v ä ä määrätietoista politiikkaa,
'korjaavat nyt edellisen hallituksen aiheuttamat suuter taloudelliset vahingot
valtiolle pitemmän ajan politiikallaan,
JOHTAJUUS ON KOHDALLAAN
haliituksella on koko kansan tuki !
ORPO HYVÄ JOHTAJA !
57
402
Vastaukset
- Anonyymi
Onneksi suomella on hyvä johto
Orpo ja Purra
vasemmisto on saani niin paljon pahaa aikaan
onko kiire jokun järkevän saada suomen talous ja työmarkkinat kuntoon,
ja sen tekee Orpo ja Purra yhdessä rkp:n ja kristillisten tukeamana
suomella paras hallitus pitkiin aikoihin,
Orpo ON hyvä johtaja paras mahdollinen, - Anonyymi
Orpo sopisi Pikku Kakkoseen esittämään lapsille hyvää johtajaa.
Siellä Orpo saisi ihailua osakseen.
Lapset ei vielä erota "talousmiehen" valheita valheiksi.- Anonyymi
Kalannin koulussa oli aivopesty alaasteella Stubbia äänestämään,sairasta touhua
Tänään kuultiin milloin te Orpo osoitatte johtajuutta, eikä aina sano " meidn on pakko tehdä nämä uudistukset " mikä ihmeen takia pakko pakko pakko pakkolaki.
- Anonyymi
Paljonko aloittajalle maksetaan kampanjoinnista sekokielellä täällä?
- Anonyymi
Orpo on hyvä johtaja,
t u r h a sdp:n on Orpon hallitusta arvostella,
sdp kiehuu kadeudesta
kun i t s e sdp mariinin johdolla teki ihan kaheleitä päätöksiä
otti pääääättömästi valkaa valtiolle,
ja rahat lenti taivaan tuuliin, ei mitään järkevää niilläkää velkamiljaardeilla saanu sdp aikaan,
kukaan ei tidä minne kylvi mariini suomen velka miljaardit
tiedon mukaan
rahotti u l k o m a i t t e n politiikka ja oma kansa on korvia myöten kusessa mariinin kahelin hureeraamisen takia,
pertikki on vanha höperö, vähemmän älykäs juttujensa perusteella,
ei paljoo äly vaivaa pertikin päätä,
on kateellinen kaikesta Orpon hallitukselle, kiehuu raivosta, hah,
vitut pertikkille, vähä-älyiselle suomen kansan petturille,- Anonyymi
Turha sitä on kenekään älykkyyttä täällä arvioida. Älykäs ihminen ei arvaile kenenkään älykkyyttä, varsinkaan vapaa-ajan palstakirjoituksilla.
- Anonyymi
Onneksi meillä on Orpo ja Purra,
suomen parhaat voimat ministerinä nyt ,
koko kansan tuki Orpon hallituksella !- Anonyymi
Lopeta samansisältöisten viestien spämmääminen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lopeta samansisältöisten viestien spämmääminen.
Virkistävää, että kerrankin kehutaan istuvaa hallitusta. 👍 A -studiossa kok poliitikko B Z kehoitti demari T Tuppuraista esilletuomaan puolueensa budjettiehdotuksia koskien työllisyysvaikutuksia. Töykeästi T T kehoitti "olla saivartelematta" asiasta.
Ja samansisältöinen jankutus jatkui ja jatkui, vieressä L A vas puh.joht silmät ulos pullistuneina jankutti ja jankutti 🥱 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Virkistävää, että kerrankin kehutaan istuvaa hallitusta. 👍 A -studiossa kok poliitikko B Z kehoitti demari T Tuppuraista esilletuomaan puolueensa budjettiehdotuksia koskien työllisyysvaikutuksia. Töykeästi T T kehoitti "olla saivartelematta" asiasta.
Ja samansisältöinen jankutus jatkui ja jatkui, vieressä L A vas puh.joht silmät ulos pullistuneina jankutti ja jankutti 🥱Ei vasemmisto osaa muuta kuin saivarrella.
Tuppurainen etunenässä. - Anonyymi
Tuen kansan puolesta että lähetetään ne Ruandaan tai Siperiaan ja toi vit....n pressa voi saada ton loppumaan mut mitä tekee rantsuhurri=pysyy perkele hiljaa piilossa ja edellinenkin hyökkäsi työttömiä ja köyhiä vastaan haastatteluissa ja jos et ymmärrä,niin tarkoitan Niinistöä,ei me tsrvits kuon se jota joku jo ehdotto eli sotilasjuntta
- Anonyymi
SDP on osottautu erittäin heikoksi hyvin huonoksi puolueeksi
aiheuttaa vain suuria vaikeuksia valtion taloudelle,
ja valtavia lakkoja tuhotakseen suomen
kohta suomi on EU:n holhouksen alainen
jos SDP saa vielä huseerata tulevaisuudessa päättömästi ilman järkevää talus suunitelmaa,
toivottavasti ei enään ikinä tule sdp eikä vasemmisto hallitusta suomeen,
ei ikinä, - Anonyymi
Oöen pettynyt demareihin
Heillä jos kellä on pallo hukassa.
Ay-pomot ovat demareita tai vassareita, joten heilläkin on kaikki hukassa. - Anonyymi
Tuppurainenki lässyttää soopaa, ei pysty kertomaan mikä olisi heidän parempi ohjelma huutaa suuvaahdossa typeryyksiä tietäähän sen kun SDP;n porukkaa.
- Anonyymi
Kysymykseen peruuko demarit kun tukevat valtaan, Tuppurainen änkytti, eikä saanut sanotuksi mitään. Eikä myöskään aiemmin Vaasan viiksivallu.
Ihme touhua, demareilla on kyllä homma pahasti hukassa. Keinoja ei ole ja yritetään korvata asioita huutamalla.
- Anonyymi
Orpo ei johda, tai siis johtaa muodollisesti, mutta todellinen määräysvalta on Eteläranta 10.ssä
- Anonyymi
Vähemmistö luulee, että Suomi on kuin punakaarti, huutamallakin pärjää.
- Anonyymi
Eikö punaiset tapettu jo 1918
- Anonyymi
Orpo on hyvä johtaja,
ja hallituksen ohjelma hyvä
joka korjaa vasemmisto politiikkojen tekemää vinoutumaa suomen taloudessa,
joka on välttämätön toimenpide,
mutta AY- johto ja vasemmisto puolueet ovat harvinaisen tyhmää sakkia, Orpo on hyvä jankuttamaan eilen a-studiossa kuin koko talven, Orpolta puuttuu keskustelu taito, lopuksi voimme neuvotella mutta mikään ei muutu.
Kun ei synny oikeita neuvotteluita syntyy lakkoilua, kauhistellaan lakkojen vaikutusta. PS Mäkelä emme neuvottele ennen kuin lakot päättyvät, mitä semmonen neuvottelu " neuvottelemme mutta teemme sen minkä olemme päättäneet "
Ben Zyskowicz väittämät vailla pohjaa, talousha vain heikkenee koko ajan, työttömyys vain huononee, ihmisten elintaso laskee.
Uskon kun jotain parempaa havaittavissa, ei kiinnosta nähdä Orpon naamaa ruudussa jankuttamassa yhtä samaa.- Anonyymi
Nämä pertikin höpölöpö paasaukst tympäsevät.
Opposition pääsiäisnoitana huiskii luudallaan vasemmistopropskandaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nämä pertikin höpölöpö paasaukst tympäsevät.
Opposition pääsiäisnoitana huiskii luudallaan vasemmistopropskandaa.ymmärtäähän sen
kun pertikki on vähemmän-älykäs,
ei pertikiltä voi odottaa mitää normaalin ihmisen älyisiä komenteja,
sillä viiraa ja pahasti,
syntyissään jo hiukan " hauska" tyyppi, heh, - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nämä pertikin höpölöpö paasaukst tympäsevät.
Opposition pääsiäisnoitana huiskii luudallaan vasemmistopropskandaa.Täysin samaa mieltä,
pertikiltä ei voi odottaa mitään rakentavaa normaalin ihmisen komentia,
höpisee sekoja enimmäkseen omiaan,
- Anonyymi
Hyvää huumoria!
- Anonyymi
Aloittaja on joko juovuksissa tai muuten sekaisin.
- Anonyymi
Eikö ole kummallista, että kokkareita on jatkuvasti syytteessä jostakin.
Karmeaa johtamista tai raiskauksia.
- Anonyymi
09:35:33
yhtäpaljon vasemmistossaki tehdään rikoksia, ehkä jopa enemmän,
mutta niistä ei uutisoida,
teikäläiset keskityy vain kokkareitten tekemiin
ja s a l a a t t e sdp :n ja vasemmistolaisten rikokset,
jumakauta mietippä niitäki miljaardeja joita teikäläiset pimitti paratiisisaarille kun lipponen oli vallankahvassa, lakiki muutettiin että valtion velka miljaarditki kähmittiin vain muutamien sdp suosimien henkilöitten käyttöön ja rahat katosi paratiisisaarille, oikein LAIN VOIMALLA kun sdp teki uudet lakipykälät ja suuret PORSAANREIJÄT josta loikki suuret sijatki rahoineen veroparatiisiin,
olet naurettav yksisilmäisyydessäsi, häpeä typeryyttäsi. - Anonyymi
Orposta tykkään.
On hyvä , että meillä on jämäkkyyttä hallituksessa tämän vastuuttoman kynsilakkajallituksen jälkeen. - Anonyymi
Jess!!! Orpo on hyvä pääministeri.
Ei kumartele kuvia. - Anonyymi
ORPOSTA tykkää,ken paskaa lykkää ja kansaa sortaa.
- Anonyymi
Joo mää tykkään Orposta.
Oikea mies paikallaan.
Paskan lykkääjät löytyy ammattiyhdistysliikkeiden johtoportaiden sortajista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo mää tykkään Orposta.
Oikea mies paikallaan.
Paskan lykkääjät löytyy ammattiyhdistysliikkeiden johtoportaiden sortajista.Eivät ne ole paskanlykkääjiä.
Uusi nimike on paskanahtaajat.
- Anonyymi
Eläköön Orpo ja Suomen hallitus.
Vi tuun Ay - Anonyymi
Kokoomus on psrad puolue ja Orpon hallitus on paras. U
- Anonyymi
Eläkkeet, palkat, lapsilisät nousee
verot, bensan hinta laskee.
Orpon hallituksen aikana asiat menee parempaan.- Anonyymi
''Eläkkeet, palkat, lapsilisät nousee...
Eläkkeiden korotukset, hallituksella ei ole mitään tekemistä sen kanssa.
Palkat nousee, ehkä, ei mitään tekemistä hallituksen kanssa.
Verot laskee, mutta vain suurituloisilla.
Lapsilisät nousee, yksinhuoltajilta leikataan muita etuuksia.
Bensan hinta, missä ja milloin se laskee ??
- Anonyymi
Hyvää johtajaa Suomi tarvitseekin
näinä vaikeina aikoina. - Anonyymi
Heikko johtaja olisi antanut jo ajat sitten periksi painostuksen alla.Mielenkiintoista että samalla kun oppositio puhuu heikosta johtajasta ,niin syytetään diktatuurin luomisesta.
Säälittävää värvätä espanjalainen kommunisti Orpoa ja Suomen hallitusta haukkumaan.Espanjasta kannattaisi sikäli ottaa mallia ,että siellä poliittiset lakot on kokonaan kielletty. - Anonyymi
ORPO ON HYVÄ JOHTAJA
pulinat pois,
AY-liike ny rauhottuu ja vetää lakkoilijat pois
ja menevät nöyrästi töihin,
jos eivät älyä mennä töihin, niin kohta ei laikkoilijoilla ole enään työpaikkaakaan,
IDIOTISMILLE Pitää tulla loppu.
AY_johdolle potkut tyhmyydestä aiheittamasta haitasta yhteiskunnasamme. - Anonyymi
ORPO sopisi Pohjois-Korean johtajaksi. Siellä johtaja leikkii ohjuskokeilla,
Orpo tunninjunalla. - Anonyymi
Vai 70+ ,mene sinne palvelutaloosi ,niin totuus selviää sullekin ja näköjään olet jo harhainen ku orpoa ihailet mut kohta syöt kaurapuuroa vedessä ja margariinisilmällä js Orpo lahjoittaa miljoonia Ukrainan ammuksiin.Mä antaisin sen maan Putelle,joka haluaa vain Krimin lomapaikaksi
- Anonyymi
jooo teitä horiskoja kyllä riittää, kuinka kehtaa molla maata joka antaa sinullekki elkeen jolla tulet toimeen nytki,
mä en naana krimiä putinille, enkä muutakaa,
mutta mene sininä sinne jos niin ihailet sen saavutuksia, putini vihaa naapurimaitaan on maailman vihaaja. täysin kaheli ukko, - Anonyymi
Vasemmistolainen Suomen syöjä kulkee A L viiroittamaa tietä Venäjän syliin.
Ikävä vain siellä ei saada edes voisilmää kaurapuuroon ja sinäkin vanhana ukkona joudut Ukrainan sotaan puolustamaan Putinisi valtaa.
- Anonyymi
En ole tänään vielä muistanutkaan kehua Orpoa.
Joka päivä kehun kuinka hyvä hallitus meillä on. Tosi hyvä!!! - Anonyymi
Orpo on kuin pikku nallekarhu eli hellikää ja lellikää, hoitakaa.
- Anonyymi
Orpo on pohojanmaan poikia,
se pistää harmaänhäijyt lakkoilijat järjestykseen
nyt ei lorvita
töihin siitä jos teillä v i e l ä on työpaikka olemassa,
nähkääs
työpaikat kummasti alkaa kadota jos te vielä kauan lakkoilette ja lorvitte. - Anonyymi
Orpon mopo yskii jo.
- Anonyymi
no mites 500.000 jotka joutuu hakemaan toimeentulo tukea kun asumistuki pienenee, häh
- Anonyymi
EI KU veikkaamaan lottoa ja ootteleen täysosumaa,
kyllä tämä tästä taas hyväksi muuttuu,
kuhan antaa ajankulua,
kohta ei muistetakkaa mitä ennen oli , nyt on nyt ja siihen sopeudumme. Jos ei työssäkäyvän palkka riitä asumiskustannuksiin, niin silloin elää liian leveästi ja yli varojensa.
Jos ei löydä pienempää ja halvempaa asuntoa, niin sittenhän voi jakaa asuntoaan jonkun toisen yhtä huonopalkkaisen kanssa.- Anonyymi
Tellukka kirjoitti:
Jos ei työssäkäyvän palkka riitä asumiskustannuksiin, niin silloin elää liian leveästi ja yli varojensa.
Jos ei löydä pienempää ja halvempaa asuntoa, niin sittenhän voi jakaa asuntoaan jonkun toisen yhtä huonopalkkaisen kanssa.Tuo minustaki on hyvä ajatus,
esm. kaverukset voisi muuttaa yhteen,
mutta
sillä erolla ettei viranomaiset l u u l e tai väitä että kaverukset ovat pariskunta,
sillä pariskunnan verotus ja muut laki asiat ovat eri juttuu kuin itsenäisen ihmisen verotus, myös asunnon omistusoikeus liitetään aina pariskunnan yhteiseksi ellei ole erillistä omistusoikeutta,
noista asioista pitäis ottaa selvää ennenkuin kaverukset muuttaa yhteen,
- Anonyymi
Vähemmistö ei saa sitä myönnettyä.
- Anonyymi
He he äsken
Uutiskuva Brysselistä Orpo puristi hyhyillen Orbanin kättä, antoi myös lämmintä kättä persuille tervetuloa hallitukseen.- Anonyymi
Niin?
Eikös kaikilla ole sama ihmisarvo, vai miten se menikään. - Anonyymi
Fasistit on aina kavereita.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi jollain jää "talvi päälle"
Huvittaa kastoa ullkona jotain vahempaa äijää joka pukeutuu edelleen kun olisi +5 astetta lämmittä vaikka on helle keli2742780Mitä et hyväksy miehessä/naisessa josta olet kiinnostunut?
Itse en halua, että miehellä olisi lapsia!2111789Se katse silloin
Oli hetki, jolloin katseemme kohtasivat. Oli talvi vielä. Kerta toisensa jälkeen palaan tuohon jaettuun katseeseen. Tunt591492Tiesitkö? Farmi Suomi Kirsikka Simberg on tämän julkkisnaisen tytär - Katso tyrmäävät mallikuvat!
Oho, aikamoinen ylläri. Tiesitkö?! Kirsikka Simberg on yksi tämän kauden Farmi Suomi -kisaajista. Hänellä ei ole tuttu t11241- 791176
Tuhdit oluet kauppoihin. Miksi vastustaa?
8% oluet kauppoihin mutta mikä siinä on että osa politikoista vstustaa ? Kauppa kuitenkin hinnoittelee vahvan oluen ni2371086- 801022
Sinua tulen kyllä ikävöimään pitkään nainen
mutta oli pakko tehdä päätös oman mielenrauhan vuoksi. Toivottavasti saat elämältä kaiken mitä haluat.52963- 77865
Kärsämäki rosvojen ja tuhopolttajien kylä?
Poliisi ampui uhkaava miestä Kärsämäellä. Ja vasta joku poltti rivitalon. Mikä riivaa Kärsämäkisiä? Joko tuulimyllyjen15750