Aito oikea ainutlaatuinen ihmisten kulttuuri

Aito oikea ainutlaatuinen ihmisten kulttuuri voisi tarkoittaa maapallon kaikkien osakulttuurien tilannetta ja piirteitä juuri ennen muukalaisten saapumista.

Kulttuurit reagoivat yhteiskunnassa tapahtuviin muutoksiin. Kulttuurin muuttuminen on normaalia. Muukalaisten saapuminen lisää uuden kulttuurimuutoksia aiheuttavan tekijän, mutta minun mielestäni ihmisten kulttuurit eivät sen takia muutu epäaidoiksi tai kopioiksi.
16369
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Hyvin sanottu!

Itsekin yritin sanoa hieman samaa tuossa toisessa ketjussa.

Äänestä

Kulttuurihistoriaan muuten liittyy mielenkiintoinen salaliittoteoria, joka koskee Tartarian valtakuntaa ja heidän arkkitehtuuriaan ja laajaa rakennuskantaa ympäri maailmaa. Rakennuksia on purettu paljon, mutta niitä on jäljellä edelleen monissa suurkaupungeissakin. Salaliittoteoreetikot esittävät, että vuonna 1892 oli valtava tulva ehkä maailmanlaajuisestikin ja USA:ssa ainakin New Yorkissa ja Chicagossa ja tulvan seurauksena kaduille jäi metreittäin mutaa. Vuonna 1893 Chicagossa kuitenkin järjestettiin maailmannäyttely, joka oli laaja kaupunkimainen alue koristeellisine rakennuksineen. Alue rakennetiin parissa vuodessa, mutta kun katsoo kuvia upeista koristeellisista rakennuksista, niin sitä ei ole helppo uskoa. Ja lisäksi maailmannäyttelyn jälkeen kaikki alueen rakennukset tuhottiin maan tasalle. Kuvia katsoessa tulee mieleen se, että rakennukset voisivat olla satojakin vuosia vanhoja, mutta kun Amerikka virallisesti löydettiin vasta vuonna 1492 ja ainoat mantereen asukkaat olivat virallisen kertomuksen mukaan intiaaneja.

Varsinainen Tartarian valtakunta sijaitsi suurimmilta osin nykyvenäjän ja Aasian alueella. Ulottivatko he kuitenkin valtansa ja osaamisensa myös muualle maailmaan ja muokkasivat ihmiskunnan arkkitehtuuria? Heillä oli kuulemma myös käytössään korkeaa muualla tuntematonta teknologiaa. Mielenkiintoinen kysymys on sekin, että liittyvätkö Tartaria ja Tartarus - joka on kreikkalaisessa muinaismytologiassa alin helvetti - jotenkin toisiinsa. Jos liittyvät, niin tartarialainen arkkitehtuuri voisi olla maan sisäistäkin alkuperää ja kehittynyt siellä pitkän ajan kuluessa.

Äänestä
  • "Alin Helvetti" ei välttämättä kuitenkaan tarkoita pahinta Helvettiä, vaan sijaintia Maan kuoressa pintamaailmasta katsoen. Alimmassa kerroksessa ollaan kuitenkin mytologista Aghartaa lähinnä, jos se nyt siellä on.

    Äänestä

  • Amerikka siis löydettiin virallisen historiankirjoituksen mukaan vuonna 1492. Jos siellä kuitenkin on ollut jo kaupunkeja ja kehittyneempi sivilisaatio joissain laajuudessa, niin miksi tuo sivilisaatio olisi sallinut eurooppalaisten kolonialismin ilman vastarintaa? Vapaamuurarit tunnetusti perustivat Yhdysvallat. Ehkä heillä on ollut yhteistoimintaa tuon - mahdollisesti tartarialaisen - sivilisaation johtajien kanssa ja asioista päästiin yhteisymmärrykseen. Itse olen pohtinut sitä, että miten esimerkiksi LA on osattu rakentaa paikkaan, jossa on muinaisia noin 5 000 vuoden ikäisiä tunneleita maan alla ja kaupungin keskustan alla. “Lizard People Tunnels”- aiheesta on kertonut Los Angeles Timeskin monien muiden julkaisujen ohella. Ehkä siellä on ollut jonkinlainen kaupunki jo ennen kuin länsirannikkoa alettiin toden teolla uudisasuttaa 1800-luvun puolivälissä? New Yorkin alla on noin 5000 km nykysivilisaation rakentamia tunneleita ja huhuja on ollut vanhemmista muinaisemmistakin tunneleista, mutta en tiedä niistä enempää.

    Tämä edellä esitetty on siis suurelta osin vain spekulaatiota, mutta mielenkiintoinen salaliittoteoria tuo Tartarian salaliitto.

    Äänestä

  • Kun katselee valokuvia Chicagon Worlds Columbian Exposition näyttelystä vuodelta 1893, niin jollain tavalla tulee mieleen muinainen Atlantiskin mahtavine patsaineen ja palatseineen. On esitettykin arveluja, että Tartaria olisi ollut Atlantiksen valtakunnan perillinen ja asukkaat polveutuneet sieltä:

    https://www.google.com/search?sca_esv=c9051185487faffc&rlz=1C1GCEB_enFI1101&q=chicago+world+fair+1893&tbm=isch&source=lnms&sa=X&ved=2ahUKEwjEx7bi8viEAxU1IxAIHWQQAasQ0pQJegQIDRAB&biw=1920&bih=963#imgrc=0B7lZfx3LNzk0M

    Äänestä

Muukalaisten saapuessa tuleekin esille eettinen kysymys: millä yleistermillä heitä ja meitä sitten tulisi kutsua? Nyt kun ollaan päästy vähitellen sukupuolittuneisuudesta (palomies --> pelastaja ; mies/nainen --> henkilö).

Muukalaisten yhdistyessä sivilisaatioomme henkilökin terminä vanhentunuu, sillä osa heistä on enemmän tai vähemmän eteerisiä olentoja. Olento/otus taas on aivan liian halventava termi ET:stä puhuttaessa, sama kuin N-sana tummaihoisista ihmisistä puhuttaessa. Pitäisikö meidän vastedes nimittää kaikkia hahmoiksi? Eli ihmiset, fyysiset ET:t ja eteerinen ET:t, me oltaisiin kaikki hahmoja. Sopivan neutraali termi joka kattaa kaikki tajunnan omaavat entiteetit.

Äänestä
  • Kah!

    No yhteistä nimeä tosiaan tarvittaisiin. Ja tuo muukalais nimitys tarveisi kanssa korvata paremmalla.

    Äänestä

  • Kävisikö ällikkä johonkin tarkoitukseen?

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Kah!

    No yhteistä nimeä tosiaan tarvittaisiin. Ja tuo muukalais nimitys tarveisi kanssa korvata paremmalla.

    Damn! Muukalainen on kieltämättä halventava termi, enpä tullut tässä 3D-maailman uppiniskaisimmassa p**s*r**ässä (paikka jota Suomeksikin kutsutaan) marinoituneilla aivoillani tuota ajatelleeksi. My bad!

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Damn! Muukalainen on kieltämättä halventava termi, enpä tullut tässä 3D-maailman uppiniskaisimmassa p**s*r**ässä (paikka jota Suomeksikin kutsutaan) marinoituneilla aivoillani tuota ajatelleeksi. My bad!

    Allut tai avaruushenkilöt?

    Kumpi vain käy.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Damn! Muukalainen on kieltämättä halventava termi, enpä tullut tässä 3D-maailman uppiniskaisimmassa p**s*r**ässä (paikka jota Suomeksikin kutsutaan) marinoituneilla aivoillani tuota ajatelleeksi. My bad!

    Muukalainen on alkuperää ilmaiseva termi, eli he eivät ole täältä kotoisin. Sehän ei ketään halvenna.

    Äänestä

Entäpä jos emme tällä planeetalla ole koskaan olleetkaan et-kulttuureista erillisiä, vaan tämä planeetta on asetettu rajoitetun tietoisuuden tilaan ja teknologinen kehityskin on suunniteltua ja ohjattua?

Paljon asioita on salattu ja vääristelty suurelta yleisöltä - myös historiastamme.

Ufojen olemassaolon perään moni kuitenkin yhä kyselee, vaikka esimerkiksi oudoista maailman laajuisesti kuulluista taivaallisista äänistä on mediassakin kerrottu. Ne alkoivat toden teolla ehkä vuoden 2012 paikkeilla ja niitä on kuultu Suomessakin. Mikä tarkoitus niillä voisi olla? Varmastikin on jokin tietty ja selvä tarkoitus.

Äänestä

  • Suomessa ufoliikenne on vaan ollut kovin hiljaista yksittäisiä poikkeuksia lukuunottamatta. Mitäpä ne täällä viisastuisivat? Kansa jo lähtökohtaisesti matalalla tasolla värähtelevää viinaan menevää änkyrää möyröttäjää. Sanoisin että aika paljon saadaan töitä tehdä jos 5D-maahan mielitään päästä.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Suomessa ufoliikenne on vaan ollut kovin hiljaista yksittäisiä poikkeuksia lukuunottamatta. Mitäpä ne täällä viisastuisivat? Kansa jo lähtökohtaisesti matalalla tasolla värähtelevää viinaan menevää änkyrää möyröttäjää. Sanoisin että aika paljon saadaan töitä tehdä jos 5D-maahan mielitään päästä.

    Viimeistään persut karkottaa ulkoavaruuden ja/tai interdimensionaalisten sivilisaatioiden edustajat pois maastamme silkalla mulkoilullaan jos tänne erehtyvät tulemaan. Katseella ei fyysistä kehoa saa tapettua mutta sielua mielipuolisella mulkoilulla vahingoittaa pahimmillaan kuolettavasti.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Viimeistään persut karkottaa ulkoavaruuden ja/tai interdimensionaalisten sivilisaatioiden edustajat pois maastamme silkalla mulkoilullaan jos tänne erehtyvät tulemaan. Katseella ei fyysistä kehoa saa tapettua mutta sielua mielipuolisella mulkoilulla vahingoittaa pahimmillaan kuolettavasti.

    Persut laittaisivat alienit töihin ja ansaitsemaan itse oman leipänsä.
    Vasemmiston sossupossut halailisi alieneita, antaisi heille asuntonsa ja niin he sitten kaikki pääsisivät kuolemaan nälkään, kun ei olisi enää elättäjiä. Sossupossut on tottuneet saamaan kaiken ilmaiseksi.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Aito oikea ainutlaatuinen ihmisten kulttuuri voisi tarkoittaa maapallon kaikkien osakulttuurien tilannetta ja piirteitä juuri ennen muukalaisten saapumista.

Kulttuurit reagoivat yhteiskunnassa tapahtuviin muutoksiin. Kulttuurin muuttuminen on normaalia. Muukalaisten saapuminen lisää uuden kulttuurimuutoksia aiheuttavan tekijän, mutta minun mielestäni ihmisten kulttuurit eivät sen takia muutu epäaidoiksi tai kopioiksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu