Onko muilla vastaavaa kokemusta? Naapuri/naapurit tekivät lapsistamme kaksi lastensuojeluilmoitusta. Ilmoitukset on tehty nimettömänä, eikä niistä ole ennakkoon meille ilmoitettu. Muuten taloyhtiössä vallitsee mielestämme hyvin avoin ja rauhallinen ilmapiiri. Perheeseemme kuuluu meidän vanhempien lisäksi kolme lasta, iältään 5, 3 ja 1. Esikoisemme 5v on erityislapsi, jolla on monenlaisia ongelmia ja näiden vuoksi lapsemme joutuu käymään useasti sairaalassa ja kotona on myös hoidettava useita oireyhtymästä johtuvia vaivoja, kuten antaa kasvuhormonia ruiskeena sekä katetroimaan useita kertoja päivässä. Ymmärrettävästi lapsi ei näistä toimenpiteistä pidä ja välillä toimenpiteistä aiheutuu lapsen huutoa. Esikoisemme on myös välillä aggressiivinen nuorempia sisaruksia kohtaan ja tähän vanhempina tietysti parhaamme mukaan aina puutumme, mutta ymmärrettävästi kenelläkään ei ole silmiä selässä eikä käsiä enempää kuin kaksi per aikuinen. Huutoa aiheutuu myös ajoittain myös tästä syystä. Olemme hakeneet ja saaneet apua perhetyöstä, jotta saamme apua ongelmiin ja tämä on myös tuonut pitkällä aikavälillä helpotusta arkeen. Ongelma onkin se, että naapurien tekemissä lastensuojeluilmoituksissa oli käytetty paljon ns. "värikynää", lastensuojelua harhaanjohtavaa tekstiä sekä puhdasta valehtelua. Koemme, että tässä tapauksessa naapurimme ovat antaneet valheellista tietoa lastensuojelulle ja tämä on aiheuttanut perheellemme kohtuutonta kärsimystä. Mielestämme olisi kohtuullista vastata tähän tekemällä rikosilmoitus perättömästä ilmiannosta, mutta haluaisimme tähän vielä kohtalotovereiden mielipiteitä. Mitä mieltä olette?
Aiheeton lastensuojeluilmoitus
Anonyymi-ap
1
98
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1293267
- 1091311
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2671285Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.651096Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791061Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr141056IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku57979- 30976
Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie42944- 46854