Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Perjantai aamu

Aloita torstaista…

Mieluummin kyllä nukkuisin kyljelläni, mutta minkäs teet. Vaimo nukkuu sikeästi vieressä ja alkaa kuorsata – tämäkin vielä. Sen verran sain äskeisestä pääni pyörälle, että en ole saanut nukuttua. En tiedä yhtään paljonko kello on, mutta tuntuu siltä, että olisin valvonut tässä sidottuna jo ainakin pari tuntia. Leukoja alkoi särkeä pirusti, koska se golf-pallo suussa ei kyllä tunnu hyvältä. Onneksi hän kuitenkin poisti ne pyykkipojat ja sen narun kullin tyvestä. Nyt hän käännähti ja laskee kätensä rintani päälle… Nukkuu näköjään kuitenkin…
Herään tosi kipeään tunteeseen jalkovälissäni. Hän on näköjään herännyt ja alkoi sitoa kullia ja kiveksiä nipuiksi. ”Ai heräsit – tämä paketti on vain väliaikainen, mutta en vain halua sun tekevän mitään tyhmää.” Puristus sekä kullissa, että kiveksissä on huikea. Ei tällaista olekaan. Saatuaan pakettinsa valmiiksi, hän sanoo irrottavansa nyt jalkani ja käskee pysymään paikallaan. Hitto, kun on vaikeaa, koska veri alkaa kiertää kunnolla jalkaterissä ja se pistelee pirusti. Käskystä alan kääntyä mahalleni kädet yhä sängyn päädyssä kiinni ja nyt siihen kulliin vasta sattuukin, koska se jää alleni puristuksiin. ”Nyt irrotan käsirautasi. Älä hölmöile, koska tästä narusta vetämällä sun pallit lähteen narun mukana.” Raudat irti ja käskystä kädet selän taakse, jolloin ne lukitaan uudelleen. Tuntuu erilaiselta ja huomaankin, että näissä raudoissa ei ole ketjua välissä, vaan pelkkä sarana. Kädet eivät liiku juuri lainkaan. Nyt hän ottaa vielä toisen niistä naruista, joilla jalat olivat kiinni ja sitoo kädet yhteen kyynärpäiden kohdalta. Kiristys tuntuu kaikkialla – myös se golf-pallo suussa tuntuu painavan enemmän, kun kyynärpäät sidotaan yhteen. Olkapäät varmaan hajoaa kohta.
”Ylös ja ala painua alakertaan vessaan.” Menen istumaan pöntölle ja käyn kuselle. Onneksi tarpeet jää siihen. Hän tulee sisään ja komentaa ylös ja siirtymään saunaan. Hän työntää minut saunan alalauteille polvilleni. Käskee laittamaan jalat niin, että kiukaan viereisen jalkatuen toinen jalka on mun jalkojen välissä. Sitten hän sitoo nilkkani yhteen ja samoin myös polvien yläpuolelta niin, että se jalkatuen päätypalkki jää pohkeideni väliin. Koska saunassa kuivatetaan joskus myös pyykkiä, on siellä muutama koukku katossa. Hän solmii narun käsirautoihin ja pujottaa sen yhteen koukkuun ja alkaa kiristää. Voi hemmetti, että tuntuu pahalta. Kädet selän takana, kyynärpäät yhdessä ja nyt vielä veto kattoa kohti. Kun leukani on melkein ylälauteessa kiinni, tekee hän naruun solmun. ”Yritä rentoutua, koska tänään sulla on vielä totinen päivä.” Lähtiessään saunasta, ottaa hän puhelimen ja soittaa työpaikalleni ja kertoo minun olevan kipeänä. Kuulemma menen lääkäriin, jos tauti jatkuu maanantaina vielä. Joo kertoo terveisiä ja toivottaa pikaista paranemista. Mitä hän tarkoitti, kun puhui maanantaista…
Havahdun, kun hän tulee taas saunaan. Lauteella suukapulani alla on aika iso kuolalammikko ja siitä tulee toruja. Ei kuitenkaan lyönyt. Takaani kuuluu tuttua rapinaa ja arvaan, että sauna on nyt lämpiämässä.
Myöhemmin saunan ovi avataan taas ja suihkusta kuuluu muutakin ääntä. Vaimoni sanoo: ”Ai niin Siru, mieheni saunoo tänään meidän kanssa.” Voi piru – Siru on meidän yhteinen tuttu, varsin hyvännäköinen ja tukevasti naimisissa hänkin. Mitä toi vaimo nyt kuvittelee tekevänsä. Hän tulee viereeni ja irrottaa suukapulan, istuu pääni vierelle ja sanoo, että nyt on parasta tehdä niin, kuin sanotaan. Siru tulee saunaan myös ja naurahtaa: ”Ai tätä sä tarkoitit. Tänäänkö me sitten pidetään sitä hauskaa, mitä on viikkoja suunniteltu?” Kuulin vaimoni sanovan, että joo. Sitten hän tarttui tukkaani ja kohotti päätä, siirsi toisen jalkansa pääni toiselle puolelle ja levitti jalkavälinsä silmieni eteen. Irrottaessaan suukapulaani hän sanoi: ”Taidat tietää, mitä nyt pitää tehdä ja tee se hyvin meille molemmille.” Aloitin.
Hän alkoi nopeasti kostumaan ja lämpenemään. Sävähdin hiukan, kun joku tarttui kulliini ja yritin katsoa, mutta tämän vaimo esti repimällä tukasta ja sanomalla, että seuraava niskurointi ei tiedä hyvää. Siru alkaa hiljalleen runkata minua ja en voi mitään sille, että laukean. Tästä huolimatta vaimo kiskoo tukasta ja käskee nuolemisen ja imemisen jatkua. Päästyään huipulle, kohottautuu hän naamani edestä ja päästää Sirun siihen. ”Tee sama vieraallekin, mutta paljon paremmin!!!” Sirua ei varmaan kovin usein ole nuoltu ja imetty alapäästä, koska hän kiihottuu heti ja laukeaa ensimmäisen kerran tosi nopeasti. Vaimo sanoo vain hänelle, että ota toinen samaan tahtiin, naurahtaa ja menee suihkuun. Siru ei aikaile kauaa tämän toisenkaan orkkunsa kanssa. Noustessaan hän vain toteaa, että ei pöljempi tapa saunoa.
Jään taas yksin. Aikaa kuluu ja nyt alkaa olla aika tukalan kuuma. Onneksi käsiraudat ovat koko ajan ihoa vasten, niin ne eivät kuumene kovin paljoa. Jano on kyllä kova. Naiset tulevat taas ja nyt irrottavat mun kädet kattokoukusta ja jalat lauteesta, käskevät suihkuun ja vesi valumaan. Huuhtelun jälkeen takapihalle ulos kuivumaan, ”ettei paikat kastu”. Onneksi naapureita ei näy. Vaimo tulee mukaan ja laittaa suuhuni tupakan ja sytyttää sen. Siru tulee myös. Molemmat ovat pukeissa ja Siru sanoo vievänsä vaimoni nyt ostoksille. Mun ei kuulemma tarvitse lähteä mukaan. Ennen kuin tajuankaan, ovat naiset sisällä, ovi lukossa ja minä ulkona – alasti, kädet raudoissa etsimässä paikkaa, mihin voisin käpertyä näkösuojaan….

Jatkuuko?
24784
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jatkoa lisää vaan! Erittäin hyvä tarina. Jos kolmannen osan sain vielä vähän pidempänä kiitos!

Äänestä

Tosi hyvä tarina jään innolla odottamaan jatkoa....sulla on muuten mahtava vaimo!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

sama kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu