Haluaisin huomauttaa vanhempia eräästä pienestä asiasta, joka nyt varsinkin kesällä on ajankohtainen etenkin pikkutyttöjen kohdalla.
Pikkutyttönne on siinä reilun kymmenen vuoden ikäinen ja haluaa pukeutua (kuten kaikki muutkin pienet tytöt) tyttömäisesti hameisiin ja toppeihin.
Pieni suloinen tyttönne opettelee jo meikkaamaan ja annattekin hänen käyttää silloin tällöin ripsi- ja luomiväriä sekä vaaleata huulipunaa. Hiuksetkin tyttö haluaa värjätä silloin tällöin, sillä "värjääväthän muutkin hänen kaverinsa". Eihän siinä mitään, onhan se söpöä, kun tytöt haluavat olla tyttömäisiä.
No, tyttönnehän on jo varhaisnuorikin, hän voi liikkua kaupungilla vapaasti, kotiintuloajatkin on jo annettu ja kotiin tullaan viimeistään kuudelta, viikonloppuna saa olla ehkä vähän pidempään kavereiden kanssa.
Tiedättehän, että kymmenvuotias ymmärtää jo hiukan seksuaalisuuden ja seksin päälle, tuntee ympäristön odotukset ja tietynlaiset ulkonäön vaatimukset. Pikkutyttönne eivät enää haluakaan olla tyttömäisiä ja suloisia lapsosia meikkeineen... jo 12-vuotias kuvittelee, että seksuaalisuuttaan voi jo näyttää ulospäin vaatetuksessa ja että seksiäkin on jo luvallista harrastaa, kun kerta ollaan menossa yläasteellekin. Sen ikäinen lapsi tietää jo, minkälaisiin vaatteisiin kannatta pukeutua, mikäli haluaa saada huomiota vastakkaiselta sukupuolelta. Mediasta otetaan paljon mallia, se lieneekin suurin syy, miksi niin kovin pienet lapset haluavat jo näyttää seksikkäiltä. Suomi24.fi:n Nuoret-keskustelupalstoillakin esiintyy silloin tällöin alle 12-vuotiaita lapsia, jotka ihmettelevät, miksi menkat eivät jo ala tai rinnat eivät ole vieläkään kasvaneet... Lapsilla tuntuu olevan hirveä kiire aikuisuuteen. Ulkonäöltään lapset ovatkin jo "pieniä aikuisia", mutta mieleltään aivan pieniä lapsia.
En millään halua alkaa haukkumaan näitä lapsia tai heidän pukeutumistaan, haluan vain varoittaa teitä aikuisia, ennen kuin oikeasti jotain pahaa tapahtuu. Pojat eivät juurikaan ole noin kymmenvuotiaana kiinnostuneita ikäisistään tytöistä, ja niin hurjalta kuin se kuulostaakin, paljastavasti pukeutuvista tytöistä kiinnostuvatkin aivan muunlaiset ihmiset kuin ne samanikäiset pojat :(
Mielestäni aikuisten olisi aika tarkkailla lapsiensa pukeutumista; haluaako tyttö ostaa minihameen, vaikka sinä tarjottelisit hiukan pidempää hametta? Haluaako hän mieluummin topin kuin t-paidan, koska "kavereillakin kaikilla on toppi"? Mielstäni nuorten tyttöjen pukeutuminen on asia, josta tulisi jo pikkuhiljaa huolestua. On niin kovin hurjan näköistä, kun pikkutyttöjä astelee kadulla vastaan tikkarit suussa ja minihame keikkuen... lasten kuuluu olla lapsia, aikuisia voi leikkiä kotisleikeissä ja muutenkin kotona, ei kaupungilla, ei minihameissa.
Itsekään en ole vielä täysikäinen, mutta mielestäni minullakin on aihetta huolestua. Olen lähes päivittäin töissä pikkulasten kanssa ja kuulen kovin usein heidän juttujaan; ne vaihtelevat barbeilla leikkimisestä rintaliivien ostoon unohtamatta tietenkin uusia meikkejä ja hiusvärejä...
Toivottavasti tilanne parantuu edes jotenkin eikä kenenkään tarvitse nähdä enää kovinkaan vähäpukeisia tyttöjä kaupungilla.
Hyvää kesää kaikille vanhemmille ja lapsille :)

Vastaukset 1
Vanhimmat
...mutta liikakin on liikaa. Pahat sedät ovat kiinnostuneita pikkutytöistä ja pojista, olivat he sitten miten tahansa pukeutuneita. Sama kuin aikanaan väitettiin että vetää puoleensa raiskaajia jos pukeutuu minihameeseeen.
Olen itse yli kolmekymppinen nainen ja muistan kyllä hyvin miten siinä 10-12 -vuotiaina meikkailtiin ja oltiin kateellisia sille jolle äiti oli hankkinut rintaliivit. Sitä liivien hihnaa sitten piti joidenkin "vahingossa" jättää näkyville paidan pääntiestä. Nuorempanakin tykättiin röyhelöisistä bikineistä (ihan narustringejä ei sentään ollut), minihameista ja näteistä naisellisista vaatteista. Seksuaalisuuskin kiinnosti jo ennen kouluikää, vaikkei siitä tietysti aivan oikeaa käsitystä ollut. Kuitenkaan ei tullut mieleenkään ennen yläasteikää eikä heti sielläkään edes kokeilla seksiä, siitä vain haaveili että "sitten kun on vähän vanhempi". Tietysti kaikkien kohdalla ei samoin ollut, oli silloinkin tyttöjä joilla oli seksikokemuksia jo liiankin nuorena.
Ei se maailma siis muutu, mutta turha syyttää jostain meikkaamisesta tai pukeutumisesta pedofiileja. Ei kukaan ryhdy pedofiiliksi sen takia tai jätä tekemättä rikosta siksi että lapsi onkin peittävästi pukeutunut ja meikkaamaton. Ainahan nuo rikosen tekijät koettavat väittää sen vaikuttaneen niin että ovat luulleet tyttöä vanhemmaksi, mutta kyllähän sen iän tervejärkinen ihminen huomaa.
Annetaan lapsien olla lapsia, muoti on mitä se on ja seksikkyys on katsojan silmässä, niin inhottavaa kuin se pedofiilien kohdalla onkin. Syyllinen on aina aikuinen näissä asioissa. Tietysti asialliset kotiintuloajat ja valvontaa missä lapsi liikkuu ja keiden kanssa.