Tullinmäki omaa verrattain mielenkiintoisen historian. Siellä oli useampikin omakotitalo joissa asuttiin vuosikymmeniä. Aina tuonne 70- luvun loppupuolelle asti.
80- luku olikin sitten aivan oma lukunsa tullinmäen historiassa.
Paikkakunnan laitapuolen kulkijat kansoittivat alueen ja viettivät siellä porukoissa aikaansa päihdyttäviä juomia nauttien. Taisi olla Gambina ja Sorbus päämerkkejä joita siellä meni pullo jos toinen.
Tuhopolttaja piinasi tullinmäkeä 80- luvun puolessa välissä. Poliisi ei tekijää kyennyt selvittämään, vaan tekijä meni sitten itse poliisilaitokselle ja tunnusti tekonsa. Vuosien linnareissu tuli siitä miehelle.
Nyt aikakausi on täysin toinen eikä samanlaista päihdekulttuuria ole enää kun oli vielä 90-luvulle asti. Tullinmäki uinuu nykyään rauhallista untaan- Jos se osaisi kertoa tarinoita, niin ne olisivat mielenkiintoisempia kun tuhannen ja yhden yön tarinat.
Tullinmäki
12
515
Vastaukset 12
- Anonyymi
Mistä nimi Tullinmäki? Sen ymmärtäisi jos se alkaisi k-kirjaimella.
- Anonyymi
Hyvän kysymyksen heitit ilmoille. Valitettavasti en osaa vastata. Liittyisikö mitenkään tulliin? Tuskin kun ollaan orimattilassa. Toivottavasti joku osaa vastata.
- Anonyymi
Mutta tullinmäkeä on kutsuttu myös " Pulitunturi" nimellä ja se tuli siitä kun siellä oli aikaansa viettämässä vuosikymmeniä sitten sellaista väkeä joille viinakset maistuivat.
Tiedättekös muuten missä oli ns. Rantabaari? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta tullinmäkeä on kutsuttu myös " Pulitunturi" nimellä ja se tuli siitä kun siellä oli aikaansa viettämässä vuosikymmeniä sitten sellaista väkeä joille viinakset maistuivat.
Tiedättekös muuten missä oli ns. Rantabaari?Varmaan se oli siinä Erkontien sillan alla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Varmaan se oli siinä Erkontien sillan alla.
" Rantabaari" sijaitsi siinä missä olisi se kenkäkauppa, joka on S-Marketin lähellä. Siinä oli penkki ja ukkoa istui penkillä ja nurmikolla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
" Rantabaari" sijaitsi siinä missä olisi se kenkäkauppa, joka on S-Marketin lähellä. Siinä oli penkki ja ukkoa istui penkillä ja nurmikolla.
Mascotin rantama siis. On niitä ukkoja siellä kesäisin vieläkin käynyt pullojaan korkkaamassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
" Rantabaari" sijaitsi siinä missä olisi se kenkäkauppa, joka on S-Marketin lähellä. Siinä oli penkki ja ukkoa istui penkillä ja nurmikolla.
Nyt samantyyppiset henkilöt istuu persuryhmässä valtuuston kokouksissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt samantyyppiset henkilöt istuu persuryhmässä valtuuston kokouksissa.
Heh. Voi persu parkoja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt samantyyppiset henkilöt istuu persuryhmässä valtuuston kokouksissa.
Tulihan se sieltä. Onnittelut.
- Anonyymi
Komeita miehiä asuu Tullinmäen taloissa. Ehkä Orimattilan parhaimmistoa.
- Anonyymi
Masa ja Hannu ainakin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Masa ja Hannu ainakin.
Masa puhuu kieliä. Hyvä tyyppi Tullinmäeltä.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää63779- 157753
Ampuminen kylpylässä
Onko vornasen timbe käynyt hiukan kylpemässä vai mikä tämä ampumatapaus on kylpylässä? Tuntuu aika villi meno olevan naa25750Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.98712Uusi ruokapaikka
Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä27708Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua93667Kerro minulle totuus
Minä haluan kuulla sen nyt. Kenen kanssa sinä olet nykyisin, ja miksi jätit minut? 🐒193636- 22582
- 61572
VILLISIKALAUMA TULOSSA IISALMEEN
Yle: Poliisi varoittaa Iisalmen keskustaa lähestyvästä villisikalaumasta Poliisi on pyytänyt Pohjois-Savossa Iisalmessa40539Hautakivien massapoisto aloitettu Härkökankaan vanhalla hautausmaalla kaikessa hiljaisuudessa!
Suomussalmen seurakunnan kirkkoneuvosto on tehnyt historiansa surullisimman päätöksen hautojen haltuunotosta ja raivauks34516On todella ikävää
Todella ikävää, että asiat ovat menneet tällaisiksi. Tämä ei ollut missään vaiheessa tarkoitukseni. Olen tehnyt virheit78460- 39455
- 57445
Oletteko koskaan torjuneet kaivattuanne?
Minä olen, kun en silloin tajunnut vielä ihastuneeni. Yritin paikata tapahtunutta, mutta ei onnistunut enää.25427- 70423
sinulle....
Olen ymmärtänyt, ettei minua haluta enää takaisin. Mitään pahaa en koskaan halunnut sinulle. Ikävä että kuvittelit niin.74422Useita poliisiautoja kunnantalolla
Maijojen kyydissä tuttuja naamoja ja nyt kannetaan arkistolaatikoita autoihin. Nyt se on alkanut. Pidätykset.9419- 54408
On kyllä tosi surullista
jos kaivattuni (nainen) luulee palstan tyhmien viestien olevan multa. 😔Ei ole mitään syytä, miksi kirjoittaisin sellais68397