Yksityiselämän suoja on yksi Suomen perustuslaissa luetelluista perusoikeuksista. Yksityiselämän suojan piiriin kuuluu myös se, ettei henkilöstä saa julkaista mediassa minkälaisia tietoja tahansa. Yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen on kiellettyä, ja rikoslaissa määrätään, että se joka oikeudettomasti joukkotiedotusvälinettä käyttämällä tai muuten toimittamalla lukuisten ihmisten saataville esittää toisen yksityiselämästä tiedon, vihjauksen tai kuvan siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, on tuomittava yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä sakkoon. Mikäli aiheutetaan suurta kärsimystä tai erityisen suurta vahinkoa ja rikos kokonaisuutena arvostellen on törkeä, on rikoksentekijä tuomittava sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
yksityiselämän suoja
Anonyymi-ap
49995
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 49
Vanhimmat
Rikoslain mukaan, joka oikeudettomasti joukkotiedotusvälinettä käyttämällä tai muuten toimittamalla lukuisten ihmisten saataville esittää toisen yksityiselämästä tiedon, vihjauksen tai kuvan siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, on tuomittava yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä sakkoon.
älä siis vainoa jos ei ole pussissa saldoa !
onko saldoo lusin ukoll
🫣🫣🫣
😍😍😍
😂😂😂
Alä vainoa jos et halua tulevasi tunnetuksi vainoamisestasi,
Kunnianloukkauksesta säädetään rikoslain 24 luvun 9 §:ssä. Pykälän mukaan kunnianloukkaukseen syyllistyy se, joka esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, taikka muuten halventaa toista. katso raha tilanteesi jos toisia ihmisiä julkisesti loukkaat voi tulla yllättäviä maksuja .
näillä mennään
Keskustelupalstojen häiriköt pyrkivät aiheuttamaan mielipahaa ja saamaan aikaan reaktion omaan kirjoitukseensa. Kicksien hakemisessa ei tunneta omantunnontuskia. Trollaajan kesyttää parhaiten jättämällä hänet vaille kommentoinnin tuomaa tyydytystä, neuvoo tutkija.
Ei tainnut miettiä tunnettu korjuualan henkilö naapurinsa yksityiselämän suojaa aikana kun tuo vainoaminen terminä ei ollut lisättynä rikoslakiin. Mammuttimainen virkamiehen suojeluksessa / silmien ummistuksessa tapahtunut vainoaminen naapurin lapsiperheeseen oman elämänsä tapahtumien aiheuttaman katkeroitumisen seurauksena.
Ota yhteyttä Rikosuhripäivystykseen, jos epäilet joutuneesi maalittamisen kohteeksi ja tarvitset käytännön neuvoja tilanteeseen ja keskusteluapua.
Rikosuhripäivystys 116 006: Suomeksi ma–pe klo 9–20 sekä ruotsiksi ma-pe klo 12–14
Juristin puhelinneuvonta 0800 161 177: Ma–to klo 17–19
RIKUchat: Ma–pe 9–15 ja ma 17–19
Tukihenkilö palvelupisteestä
Törkeään kunnianloukkaukseen syyllistyy, jos kunnianloukkauksella aiheutetaan suurta kärsimystä tai erityisen suurta vahinkoa ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. Törkeään kunnianloukkaukseen voi syyllistyä vain valheellisen tiedon tai vihjauksen esittämisellä.
Keskustelupalstojen häiriköt pyrkivät aiheuttamaan mielipahaa ja saamaan aikaan reaktion omaan kirjoitukseensa. Kicksien hakemisessa ei tunneta omantunnontuskia. Trollaajan kesyttää parhaiten jättämällä hänet vaille kommentoinnin tuomaa tyydytystä, neuvoo tutkija.!
meidän rouvan mielestä pariskunta syyllistyi tämänkaltaiseen toimintaan. Erityisen suurta kärsimystä ja suurta vahinkoa saivat aikaiseksi ja huomattavan pitkällä ajanjaksolla ( 20 vuotta).
Törkeään kunnianloukkaukseen syyllistyy, jos kunnianloukkauksella aiheutetaan suurta kärsimystä tai erityisen suurta vahinkoa ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. Törkeään kunnianloukkaukseen voi syyllistyä vain valheellisen tiedon tai vihjauksen esittämisellä.!!
Usein vainoamisen seurauksena esiintyy kunnianloukkausta, mustamaalaamista, maalittamista, vahingontekoa, vahingon teettämistä, kaikkea millä saadaan omaa katkeroitumista peiteltyä ja haettua omaa mielihyvää. Rahapussi voi olla ohut tai paksu, lainaraha iso tai pieni kun vainoaminen alkaa tai jatkuu, sanoo tutkija.
Keskustelupalstojen häiriköt pyrkivät aiheuttamaan mielipahaa ja saamaan aikaan reaktion omaan kirjoitukseensa. Kicksien hakemisessa ei tunneta omantunnontuskia. Trollaajan kesyttää parhaiten jättämällä hänet vaille kommentoinnin tuomaa tyydytystä!
Kunnianloukkauksesta säädetään rikoslain 24 luvun 9 §:ssä. Pykälän mukaan kunnianloukkaukseen syyllistyy se, joka esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, taikka muuten halventaa toista. katso raha tilanteesi jos toisia ihmisiä julkisesti loukkaat voi tulla yllättäviä maksuja .!!!!
Usein vainoamisen seurauksena esiintyy kunnianloukkausta, mustamaalaamista, maalittamista, vahingontekoa, vahingon teettämistä, kaikkea millä saadaan omaa katkeroitumista peiteltyä ja haettua omaa mielihyvää. Rahapussi voi olla ohut tai paksu, lainaraha iso tai pieni kun vainoaminen alkaa tai jatkuu, sanoo tutkija`.
Tutkijan mukaan vainoaja voi maksaa siitä toiselle osapuolelle että saa tarkoitusperänsä läpi.
katso raha tilanteesi jos toisia ihmisiä julkisesti loukkaat voi tulla yllättäviä maksuja .!!!!
Soita Jennin Satasen vitsi kilpailuun Aito iskelmäradioon ja kerro vitsisi hänelle, ääniviestinä, Paras vitsi palkitaan satasen lahjakortilla.
vitsit vähissä ! Rangaistuksena törkeästä kunnianloukkauksesta voidaan tuomita sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
tosta vitsistä Jenni antaa torstaina satasen lahjakortin Aito iskelmässä. Sillä rahalla ostaa 2-3 kpl moton motoketjuja leikkuupäähän, mieti!
Älä ruoki trollia – sadistinen verkkohäirikkö hiljenee, kun häneen ei reagoida
Tekijän löytämiseksi on turvauduttava pakkokeinoihin. Viranomainen voi muun muassa selvittää internetliittymän omistajan henkilöllisyyden sekä yksilöimään laitteen,
näinkö on
tänään torstaina oli älyttömän hyvä vitsi Jenni Aleksandrovan ohjelmassa, oli katri helena ja joku mieslaulaja vitsissä, sai nauraa kovin. En huomannut kuka voitti sata euroa!
laita vitsisi Jennin ohjelmaan Aito Iskelmä, ja aina ääniviestinä sinne! 106,8 Mhz.
Aito Iskelmässä Lauantai tanssit klo 18-21. Laitetaahan jalalla koreasti, ja sukkasillaan voidaan tanssia mökin lattialla humppaa, valssia, tsaivia, jee!
Milla Mattila juontaa!!!
sadistinen verkkohäirikkö hiljenee, kun häneen ei reagoida🤪🤪🤪
HEH
Me rouvan kanssa tykätään Lauantaitansseista, onneksi ne nyt ovat muuttuneet kolme tuntisiksi, eli 180 min kotimaista tanssimusiikkia! Suositellaan kaikille Iskelmämusiikin ystäville.
Älä ruoki trollia
DTM
Termi ”legendaarinen” on kokenut inflaation ylikäytön takia, mutta DTM:n tapauksessa sen viljely on aiheellista. Alunperin nimellä Don't Tell Mama 1992 Annankadulle, Kamppiin avattu DTM on Helsingin pitkäikäisin HLBTQ+-ryhmälle suunnattu yökerho. Ravintolabisneksessä 30 vuotta on ikuisuus ja ”Mama” onkin ehtinyt olla monelle sukupolvelle toinen olohuone, melkeinpä koti. Sen neljättä reinkarnaatiota on odotettu pitkään ja hartaasti, ja vihdoin se on valmis. Teurastamolle huolella remontoitu industriaalista fiilistä henkivä kokonaisuus sisältää kaksi tanssilattiaa (joista toisen kattokorkeus on 8 metriä!) ja kesäaikaan ulkoalueen. Luvassa on klubeja, livekeikkoja, drag-show’ta, balleja - kaikkea queeriä.
Työpajankatu 2a
Kari Vepsä ja ONNENMAA. Voiko tanssimusiikki muuttua tästä romanttisemmaksi näin pe illassa! t. Alma ja Sakari Hollolan mökiltä.
meitä sykähdyttää EINI kovin.
”Nainen näki nyt, että puun hedelmät olivat hyviä syödä ja että se oli kaunis katsella ja houkutteleva, koska se antoi ymmärrystä. Hän otti siitä hedelmän ja söi ja antoi myös miehelleen, joka oli hänen kanssaan, ja mieskin söi.” 1. Moos. 3:6
Kikka oli aikanaan hyvin rytmikäs tanssiviihdyttäjä.
Keskustelu24
Viihde ja kulttuuri
VIIHDE JA KULTTUURI
Aito Iskelmä on tätänykyä suosituin toimitettu radiokanava.
Satasen vitsi, jee......................!
Kokeile Lauantai tanssit klo 18-21 Aito iskelmä 106.8MHz. Kun terrorisoit kadehtiessasi niin vaadit samalla itsellesi yksityiselämän suojaa, näinkö se menee mielestäsi ? Eli saat nauttia toisen härnäämisestä ja jos siihen joku puuttuu niin vanhempi tärkeä -rouva, vaadit yksityiselämän suojaa!
👍🏻👍🏻👍🏻
🥰🥰
👍🏻👍🏻
👍🏻👍🏻👍🏻
Eipä tainnut tietty henkilö osata ajatella ollenkaan sitä miten vahingoittavaa vainoaminen on! Kun oli vain omat suunnitelmat mielessä ja viis veisasi mitä toinen elämältään halusi!