Mulla on n. 70v vanha MosinNagant 5,7x47 eli .222 RemMag, jota olen käyttänyt linnustuksessa ja kauriin metsästyksesä. Kun lyijykielto tulee, niin en tiedä onko 5,7x47 enää sopiva ko. metsästykseen. Olen ajatellut Berettan vaihtopiippuista kivääriä ja siihen kaksi kaliperia. Toinen kauriin ja linnun metsästykseen ja toinen hirven ajometsästykseen. Mitkä kaliperit kannattaisi valita huomioiden tuleva lyijykielto?
Mikä kalipeeri kun lyijykielto tulee
37
583
Vastaukset
- Anonyymi
Itselläni on myös pilikkuseiska kuin myös 22lr. Olen ihmetellyt tuota samaa asiaa miksi siihen ei muka saisi toimivaa patruunaa, kun lisäisi vaikkapa lyijyn tilalle esimerkiksi volfram sydämen.
Kunnon vastausta en ole saanut siihen mistään suomesta, mutta erinäistä toissijaista öyhötystä on kyllä tullut, että "ei onnistu ei sellaista patruunaa pysty tekemään kun rihlannousua yms ja osta tällainen kivääri" jne jne.
Tiedusteltuani asiaa yhdysvalloista muunmuassa maailman yleisemmän kaliiberin eli 22 long riflen osalta he vastasivat, että lähiaikoina näkyvissä olevana aikana lyijykieltoja ei ole tulossa, mutta yhtälailla lyijyn veroinen patruuna on jo kehitetty ja sellaisilla voidaan korvata pienemmät kaliiberit romuttamolta mahd lyijykiellon alkaessa ja volfram on yksi materiaali mikä tulisi lisänä näihin patruunoihin.
Kalliimmaksihan tällaisen käyttö tulisi silloin esimerkiksi harjoittelun osalta, mutta pääasia ettei erinäisiä kaliibereita romuteta lyijykieltoa hyväksi käyttäen ja nämä aseet säilyisivät esim metsästyskäytössä edelleen.
Väittäisin, että eurooppalainen sotatila niin katastrofaalista ja ikävää kuin onkin pelasti osaltaan aseiden lyijykysymystä, koska etenkin metsästyksen vastustajat ovat ajaneet lyijykieltoja entistäkin kiivaammin aseharrastuksen tekemiseksi kalliimmaksi niin harjoittelun kuin harrastuksenkin osalta ja toiveinaan, että se romuttaisi eri kaliibereija sekä vaikeuttaisi mestsästystä oleellisesti.
Heidän pettymykseksi on kerrottava, että aseteollisuus on yksi maailman menestyksekkäämpiä aloja joten takuu varmaa on se, että kehitys toimii siellä edelläkävijänä ja niin että ala ei ainakaan tule taantumaan vaan päinvastoin.- Anonyymi
🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑
🔞 Nymfomaani -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
- Anonyymi
Eli olet sitä mieltä, että kannattaa vielä odotella ja katsoa minkälaista patruunaa tulee markkinoille 5,7 kalipeerissa. Voi olla ihan hyvä vaihtoehto.
Jos kuitenkin hankin vaihtopiippuisen kiväärin, niin minkä kalpeerin piiput kannattaisi ostaa? - Anonyymi
Ei ole ongelmaa.
Lapua .224 Naturalis-luoti. N566 laajeneva kupariluoti
CopperBear5,6 mm (.222/.223) 3,6g on lyijytön luoti metsästyskäyttöön.- Anonyymi
Eikö tuo jälkimäinen ole vähän ohut, mille kaliberille se mahtaa olla tarkoitettu ?
- Anonyymi
OK. En tutkinut Lapuan valikoimaa, kun on tullut käytettyä Sakon paukkuja. Näin ollen ei ole tarvetta luopua ko. kalipeerista, mikäli ko kupariluodit käyvät riittävän hyvin. t. alkuperäinen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö tuo jälkimäinen ole vähän ohut, mille kaliberille se mahtaa olla tarkoitettu ?
Kaliiperi .222 Remington on 5,56x43.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaliiperi .222 Remington on 5,56x43.
Joo. Kävin tutustumassa Lapuan Naturalis luoteihin. .222 Rem patruunoita saa laajenevalla kupariluodilla, mutta Lapua ei lataa lainkaan .222 Rem Mag patruunoita. Se olikin syy miksi olen käyttänyt Sakon paukkuja. Sakolta ei ainakaan vielä saa laajenevaa kupariluotia kyseiseen patruunaan.
Näin ollen pitää ruveta itse lataamaan tai ostaa uusi ase. Olen edelleen sen vaihtopiippuisen kannalla. t. alkuperäinen
- Anonyymi
Tulin juuri amerikoista ja nauroivat, kun kuulivat mahdollisesta lyijykiellosta.
- Anonyymi
Kertoo tutkatrolli joka kuvittelee, että täällä on jo nyt lyijykielto😂
Missäs ne todisteet missä väität minun keskustelevan itseni kanssa ja jonka ohitit jälleen sujuvasti, kun pitäisi todistaa?🤭 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kertoo tutkatrolli joka kuvittelee, että täällä on jo nyt lyijykielto😂
Missäs ne todisteet missä väität minun keskustelevan itseni kanssa ja jonka ohitit jälleen sujuvasti, kun pitäisi todistaa?🤭Etkö tutkapelle tiedä, että amerikoissa on lyijy kielletty mm vesilinnustuksessa, kuten meilläkin. Menit ansaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Etkö tutkapelle tiedä, että amerikoissa on lyijy kielletty mm vesilinnustuksessa, kuten meilläkin. Menit ansaan.
Ensinnäkin sinun massatrollaamisesi eli 20 metsästys vastaista nostoasi muutaman minuutin välein olivat metsästys vastaisen urasi pohjanoteeraus.😂
Pelko että vihasi metsästystä kohtaan jäisivät unholaan lienee kova.🤭
Toisekseen "amerikoissa" on laaja käsitys eli et voi puhua yhdestä metsästys muodosta yleisesti koko mantereen kohdalla.
Tapa se on tuokin yrittää piilottaa aiempaa kuvitelmaasi missä väitit lyijykiellon metsästyksessä olevan kaikkialla suomessa 😂🤭 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ensinnäkin sinun massatrollaamisesi eli 20 metsästys vastaista nostoasi muutaman minuutin välein olivat metsästys vastaisen urasi pohjanoteeraus.😂
Pelko että vihasi metsästystä kohtaan jäisivät unholaan lienee kova.🤭
Toisekseen "amerikoissa" on laaja käsitys eli et voi puhua yhdestä metsästys muodosta yleisesti koko mantereen kohdalla.
Tapa se on tuokin yrittää piilottaa aiempaa kuvitelmaasi missä väitit lyijykiellon metsästyksessä olevan kaikkialla suomessa 😂🤭Kova poikanen valehtelemaan ja täysin vihan vallassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kova poikanen valehtelemaan ja täysin vihan vallassa.
No, jälleen kerran todista yksikin valheeni ja todista vihani missä sellaista on sillä sellaista et täältä edelleenkään kommenteistani löydä. xD Etkä koskaan faktoja tänne pyynnöistä huolimatta pysty todistamaan. xD
Kun katsotaan eilis iltaista metsästyksen vastaista massatrollaamis kampanjaasi missä nostit tunnin sisään 20 metsästäjiä maalittavia ja syyllistäviä avauksiasi tänne, niin sopii kysyä kumpiko se onkaan täynnä vihaa ja katkeruutta ja kumpiko se oikein vihaakaan metsästystä ja metsästäjiä?
Menehän peilin eteen ja kysy sieltä. xD - Anonyymi

Menehän peilin eteen ja kysy sieltä. xDAJAVA TUTKAKOIRA.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
AJAVA TUTKAKOIRA.
Massatrollaaja metsästyksen vastustaja. xD
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Massatrollaaja metsästyksen vastustaja. xD
Xd, ddt, tutkapelle, teboilin istuja, propagandisti, metsästyksen vastainen toimija, putinisti, vihervasemmistolainen,,, .......😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Xd, ddt, tutkapelle, teboilin istuja, propagandisti, metsästyksen vastainen toimija, putinisti, vihervasemmistolainen,,, .......😂
Jätit sitten tämän illan trollaamisesi kahteen metsästys vastaiseen nostoon ja tuohon "fiksuun" metsästykseen liittyvään öyhötykseesi. xD
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jätit sitten tämän illan trollaamisesi kahteen metsästys vastaiseen nostoon ja tuohon "fiksuun" metsästykseen liittyvään öyhötykseesi. xD
Asia tutkakoiran käytöstä ajavana hirvikoirana etenee!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Asia tutkakoiran käytöstä ajavana hirvikoirana etenee!
Sinun yksinäinen metsästys vastainen sotasi ei etene mihinkään minkä hyvin todistaa nämä sinun massatrollaamisesi ja epätoivoinen nillityksesi. xD
- Anonyymi
Osta .308. Sillä ammut kaiken riistan mitä Suomesta löytyy, joten et tarvitse mitään vaihtopiippuja. Panosvalikoima on suuri ja voi valita ne panokset metsästettävän riistan mukaan.
- Anonyymi
Minulla on drillinki, jossa haulipiiput ja 308
Sillä olen ampunut, niin jänikset, linnut kuin hirvetkin. Ollut minulla jo 50 vuotta ja olen se joka pyytää ilman muita vempeleitä, vanhanaikaisesti ja ihan yksin, joskus kaverinkin kanssa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minulla on drillinki, jossa haulipiiput ja 308
Sillä olen ampunut, niin jänikset, linnut kuin hirvetkin. Ollut minulla jo 50 vuotta ja olen se joka pyytää ilman muita vempeleitä, vanhanaikaisesti ja ihan yksin, joskus kaverinkin kanssa.Niin niin jo 50 vuotta drillinki .308 kaliberisena, tottakai...
Hyvää Aprillipäivää vaan sinullekkin, mitä muuta sait pääsiäismunasta tuon drillingin lisäksi ? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin niin jo 50 vuotta drillinki .308 kaliberisena, tottakai...
Hyvää Aprillipäivää vaan sinullekkin, mitä muuta sait pääsiäismunasta tuon drillingin lisäksi ?No ei ihan 50 vuotta, mutta ei kaukanakaan siitä. On käytännöllinen ase.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin niin jo 50 vuotta drillinki .308 kaliberisena, tottakai...
Hyvää Aprillipäivää vaan sinullekkin, mitä muuta sait pääsiäismunasta tuon drillingin lisäksi ?Niinpä. Metsästäjälle varmaan tarvitsee kertoa, että "minulla on drillinki jossa on haulipiiput ja 308" xD
Sama kun kertoisi, että minulla on haulikko jossa on haulipiiput. xD - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinpä. Metsästäjälle varmaan tarvitsee kertoa, että "minulla on drillinki jossa on haulipiiput ja 308" xD
Sama kun kertoisi, että minulla on haulikko jossa on haulipiiput. xDNo mie aattelin vähän valistaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No ei ihan 50 vuotta, mutta ei kaukanakaan siitä. On käytännöllinen ase.
Taitaa olla pyssyn ikä 30-40 vuotta lähempänä totuutta, vai oliko se kaliberikin melkein 308, mutta ei ihan kauhean paljon muutakaan..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taitaa olla pyssyn ikä 30-40 vuotta lähempänä totuutta, vai oliko se kaliberikin melkein 308, mutta ei ihan kauhean paljon muutakaan..
Kyllä se drillinkini on vuodelta 1977 ja 308-12/70. Ostin sen 1979 suoraan länsisaksalaiaselta asesepältä, joka oli sen melkein kokonaan itse rakentanut. Mainittakoon, että tutustuin "työn"merkeissä hänen poikaansa ranskassa ja vähän sieltä kauemmaksikin mennessämme, mutta se onkin piitkä tarina. Aur revoir.

Ihmeen maltillista tällä kertaa....
- Anonyymi
Moi. Kiitos vinkistä. Itse ajattelin laittaa sopivan optiikan molempiin piippuihin, ettei kiikaria tarvi vaihtaa metsästys/riistalajista riippuen. Sen takia vaihtopiippuinen on ns. ykkösvaihtoehto. 6,5 CreedMoor sopii hirveen saakka kaikelle riistalle, samoin 6,5x55 SE, joten tuo .308 ei ole ainut vaihtoehto. t. alkuperäinen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihmeen maltillista tällä kertaa....
Totta se on huomannut sen, että tutkien vastustaja onkin oikea eränkävijä lapin perukoilta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta se on huomannut sen, että tutkien vastustaja onkin oikea eränkävijä lapin perukoilta.
Metsästyksen vastustaja tietää, että jää täällä kakkoseksi mikäli yrittää mustamaalata ja levittää valheellista propagandaa metsästäjistä.
- Anonyymi
.222:llekkin on jo täysluparisilla luodeilla varustettuja panoksia myynnissä. Hae netistä .222 kupariluoti.
- Anonyymi
Voisitko lähettää linkin. En löytänyt 222Rem Mag panoksia kupariluodilla eli 5,7x47. Lapua ei ole ladannut niitä edes FMJ/puolivaippaisena vuosiin. Sakolta saa, mutta ei kupariluodilla.

Sivusta vastaan 222 Mag asiaan.
Tuskin kupariluodilla tehdasladattua patruunaa tulee jatkossakaan myyntiin.
Vaihtoehtoja :
Jatkat "Wanhaanmalliin" lyijykielto ei mitenkään välttämättä tule luotiaseisiin.
Latautat jollain kaverilla paukut, kalliita tulee, varsinkin jos latausholkit pitää ostaa, luodiksi joku ( 3,2 g/50gr ?) kevyemmästä päästä oleva papu.
Vaihdatat piipun tai kalvautat patruunapesän, 222 tai 223, kalliiksi tulee (luvat+piippu+työ+tarkastus+mahdolliset rahdit)
Ostat 222 kiväärin tai jonkun muun yleistä kaliberia olevan pyssyn, käytettyjä on runsaasti saatavilla ja siksi edullisia
- Anonyymi
Aika erikoista ettei Suomessa saa ampua kaurista suurempaa elukkaa pilkkuseiskalla, niin Suomen armeijan päättäjät on päättäneet ottaa seuraavaksi rynnäkkökiväärin kaliiperiksi tälläisen lintukiväärikaliiperin.
Muualla kehitys on päinvastaista ja esim. yhdysvalloissa on tarkoitus siirtyä suurempikaliiperisiin rynnäkkökivääreihin. Syynä on ettei nuo lintukiväärikaliiperiset rynkyt lävistä nykyisiä ballistisia suojaimia. Todennäköinen yhdysvaltojen rynkyn kaliiperi tulee olemaan 7 millinen.
Oma mielipiteeni on ettei Suomen pitäisi missään tapauksessa luopua nykyisestä rynnäkkökiväärin kaliiperista, koska se on tehokas ja sillä on hyvä läpäisykyky.- Anonyymi
Nyt puhut asiaa, sillä painava luoti on parempi metsässä, kuin joku olematon kaliiperinen ase. Itse luotan reserviläisenä isokaliiperiisiin aseisiin.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1166010Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta324107- 823362
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182996Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2522064Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?882004Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui431817- 1431795
Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81696Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881569