SDP:n kannatus tulee romahtamaan. Lakot kiihdyttävät epäsuosiota.

Anonyymi-ap

EVA:n tuoreen tutkimuksen mukaan kansan mielestä politiikassa on nykyään liikaa valehtelua ja toisten panettelua. Sitä on nähty viime kesänä, kun demarit hyökkäsivät persuja vastaan rasismisyytöksin. Mites demarien käytös työpaikoilla lakkojen yhdeydessä? Porteilla olevat lakkovahdit ovat jo sinällään rasisteja, jotka maalittavat töihin menijöitä, luetteloivat heitä, jotta voidaan jälkeenpäin antaa rangaistuksia. SDP on näin rasistinen puolue. mot.

Kansa haluaa EVA:n tuoreen tutkimuksen mukaan rehellisyyttä ja asialinjaa politiikkaan. Sitä edustavat kristillisdemokraatit, kokoomus, perussuomalaiset, keskusta ja liike nyt. Näiden kannatus tulee kasvamaan.

Tahallaan ohipuhujia, jopa valehtelijoita ja toisten panettelijoita ovat: sdp, vasemmistoliitto ja vihreät. Nämä järjestävät myös tarkoituksella lakkoja, joilla vahingoitetaan Suomen hyvinvoinnin ydintä, yrityksiä. Näiden puolueiden kannatus tulee laskemaan.

SAK:n hallituksen aloittama erikoisoperaatio Putinin malliin, on demarilähtöinen. "Poliittisiksi" nimettyjä lakkoja yrityksiä vastaan järjestetään, kun sdp on oppositiossa. Epidemia alkoi lakkokenraali Rinteen ollessa sdp:n puheenjohtajana. Lakkoja on sen jälkeen ollut AINA, kun sdp on ollut oppositiossa. 100%. Näin demareiden yritysvastaisuus realisoituu. Lakoista ei ole kennellekään hyötyä. Ne ovat ay-jotajien egon kiillotusta ja sdp:n välineellinen hyökkäys toista työväenpuoluetta, perusssuomalaisia vastaan. Oma napa. Oma napa.

Demareiden kannatus tulee romahtamaan. Sitä ei edes Sanna Marin pysty pelastamaan.

29

211

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Purra eli 2004 - 2016 sossntuilla.

      • Anonyymi

        No sit se tietää mistä voi huoletta leikata.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No sit se tietää mistä voi huoletta leikata.

        Jännää kääkk


      • Anonyymi

        🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑

        🍑 ­N­­­y­­­m­f­­o­m­­­a­­­a­­­n­i -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞


    • Anonyymi

      Demari- äänestäjät liittyivät perussuomalaisiin. Vain sitkeimmät Putiinin perskarvojen lipojat jatkavat demareissa.

      • Anonyymi

        Halla-aho vei persut venäjämielisten porukkaa. Siellä ovat ja haluavat ajaa suomalaiset kahtia.


      • Anonyymi

        Näin on. Tuppurainen oli eilen a-studiossa varsinainen vastarannan kiiski. Hänen mielestä Putinin lähettämät joukot pitäisi päästää maahan, sellaiselta se kuullosti.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Halla-aho vei persut venäjämielisten porukkaa. Siellä ovat ja haluavat ajaa suomalaiset kahtia.

        Suomen eduskunnan puhemie Jussi Halla-aho piti äskettäin ukrainankielisen puheen Ukrainan parlamentissa, jonka jäsenet nousivat useaan kertaan ylös osoittaen arvostustaan Halla-aholle.


    • Anonyymi

      Koko suomi vaan lakkoon alkaa Orpolla ja purralla puntti tutista pöksyissä

      • Anonyymi

        Kuka sulle maksaa toimeentulotuen, jos kaikki ovat lakossa?


    • Anonyymi

      Turha toivo. Tulet näkemään sen.
      Rästityövuori paisuu paisumistaan.
      Noh sinä vasu et voi sitä ymmärtää, kun et ole tehnyt töitä.
      Oletkohan edes täysi- ikäinen, tuskinpa.
      Mene leikkimään nukkekodillasi feministi.

      • Anonyymi

        Oohh yhteiskunnan hylkiö kilahti kjäh kjäh 🤣😅


    • Anonyymi

      Tosiaan Persujen kannatus jo romahti. Persut elää vastakkainasettelusta ja riitelystä.

      • Anonyymi

        Persut on äärioikealla istuva juntti rasisti puolue joka pitää erottaa hallituksesta pikimmiten


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persut on äärioikealla istuva juntti rasisti puolue joka pitää erottaa hallituksesta pikimmiten

        äitis lähti kalppimaan


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        äitis lähti kalppimaan

        Oho aikamiespojun ulosanti


    • Anonyymi

      Perussuomalaisten kannatus vaan pysyy hyvällä tasolla, vaikka tekevät pakollisia leikkauksia ja säästöjä. Se osoittaa, että älykäs osa kansasta ymmärtää taloutemme tilan.

      • Anonyymi

        Saksikäsi purralta vielä sakset ruostuu eiköhän ala alaleuka väpättään.


    • Anonyymi

      SDP ja Keskusta vaihtavat paikkojaan ennemmin kuin osataan edes arvata. Minä ainakin työläisenä siirryn kannattamaan Kepua tai sitten Perussuomalaisia. Olen haastatellut hyvin moni työläisiin lukeutuvia työläisiä ja heidän mielestään Demari -puolue ei ole enää työläisen koti. Takuulla tiedän että demareiden kannatus romahtaa kuluvan vuoden aikana pohjalukemiin. Antti Lindman ei ole oikea mies johtamaan SDP-puoluetta!

      • Anonyymi

        SDP on lakkoliike. Mitä hyötyä isänmaalle, joka vaikeroi kanveesissa valtavan velan alla ja talousvaikeuksissa, kun menot ovat suuremmat kuin tulot.


    • Anonyymi

      joutaakin romahtaa ja koko systeemi parasa olisi siirtyä valveutuneeseen diktatuurin tästä peitellystä diktatuurista.

    • Anonyymi

      SDP KANNATUS ILMANMUUTA TULEE ROMAHTAMAAN, TERRORISMI JA VIHREIDEN PAKOTTAMISET DIKTATUURIIN, VASEMMISTOLIITON RYÖSTÖ.
      VAIKUTTAVAT TOTTAKAI, TODELLAKIN TULEE OLEMAAN KOLMEN PUOLUEEN SYÖKSYKIERRE.

    • Anonyymi

      Marinin yritys päästä toiselle kaudelle sopimalla muiden naisten kanssa taktisesta äänestämisestä oli ihmisoikeusloukkaus. Siinä kusetettiin kansaa. Kun SDP:n tililtä vähennetään taktiset 150 000 ääntä, niin jää 450 000 ääntä, mikä on vain 15% äänistä. Alaspäin. Odotan, että kohtapuolin kannatus on luokkaa 10%.

      SDP on lakkopuolue.

    • Anonyymi

      Demareista lähtee kannattajia sitä mukaa, kun vanhat ikidemarit kuolevat, tai menettävät ajattelukykynsä.

      • Anonyymi

        Samoin käy persuillekkin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samoin käy persuillekkin.

        Ei siellä ole muita ikidemareita kuin työmies Putkonen ja reviisori Tuupainen.


    • Anonyymi

      SDP ON TEHNYT NIIN PALJON VAHINKOA TÄLLE MAALLE, ETTÄ EIVÄTKÖ IHMISET OIKEESTI TAJUA? YRITYKSET LAITTAA OVENSA KIINI NIIN TULEE VALTAVAT MÄÄRÄT TYÖTTÖMIÄ. AY-PÖTRIKÄT SAAVAT MAKSAA SITTEN MEIDÄN TYÖNTEKIJÖIDEN LAINAT KUN TYÖPAIKAT LOPUU JA JOUDUTAAN TYÖTTÖMIKSI.

    • Anonyymi

      Demarit aloitti kansan kahtiajaon edellisissä vaaleilla sanomalla kenen kanssa ei hallitukseen lähdetä ja ainakin vielä seuraavat vaalit menee oppositiossa että sitä saa mitä tilaa.
      Ei toisia haukkumalla tai lakkoilemalla yhteiskuntaa rakenneta.Persuja on sanottu rasisteiksi mutta demarit alkavat olla vielä pahempia etten edes tiedä mitä sanaa voisi käyttää.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pohjanmaan käräjäoikeus on tuominnut Evita Enni Bettiina Kolmosen 3 vuoden ja 2 kuukauden mittaiseen

      23-vuotias Kolmonen suunnitteli aseellista iskua Isonkyrön yläkouluun. Hän muutti mielensä viime hetkellä. Koulusurmaa K
      Maailman menoa
      126
      2555
    2. Rasistinen ääripersu iski Oululssa taas

      Jo toinen veitsihyökkäys Oulun Valkeassa: viitteitä, että teko olisi kopio edellisestä viikosta, sanoo poliisi. Kauppak
      Maailman menoa
      445
      1793
    3. Nainen, tilanne on sellainen

      kovin erikoinen, ja sellainen, etten sitä tänne voi kirjoittaa. Mutta voin sanoa olevani kiperässä tilanteessa, tilantee
      Ikävä
      118
      1703
    4. Suojatiellä ei tarvitse kiittää!!

      Suomen liikennesääntöihin kuuluu että jalankulkija suojatiellä on ykkönen ja auto ym.ajoneuvo kakkonen.Ärsyttävää kun ny
      Maailman menoa
      114
      1306
    5. Miten pitkään olet kirjoittanut

      omalle kaivatulle ?
      Ikävä
      73
      842
    6. Paula Koivuniemi täyttää tänään 77 vuotta! Sydämelliset onnittelut!

      Paula Koivuniemi on yksi Suomen iskelmätaivaan legendaarisimmista tähdistä. Laulajatar on ollut suomalaisten kestosuosik
      Suomalaiset julkkikset
      14
      822
    7. En usko että nainen meidän suhteesta

      Olisi tullut mitään. Kumpikin olisi ollut koko ajan mustasukkainen, kateellinen ja katkera jostain. Volatile combination
      Ikävä
      45
      800
    8. Vielä näistä Oulun puukotuksista.

      Nyt on kovasti julkisuudessa esillä nämä kaksi Oulussa tapahtunutta rasistisin motiivein tehtyä puukotusta, jotka minist
      Maailman menoa
      157
      720
    9. Yhden asian voin kertoa

      Sinulle nainen. En usko että olit tosissasi ja siitä syystä itse en aijo tehdä enää mitään "juttumme" eteen ellet itse o
      Ikävä
      44
      710
    10. Kalateltta tänä vuonna

      Paikalliset yrittäjät pitää kalatelttaa tänä vuonna. Saa nähdä käykö silleen niinkuin muutama vuosi sitten että pelkkää
      Kuhmo
      20
      699
    Aihe