Tulin kesäasukkaaksi 70- luvun alussa.
Ihmiset osasivat käyttäytyä, paikallisetkin odottivat kesää ja elämää pitkän talven jälkern.
Ei ollut älypuhelimia ja someen uppoutumisia. Oli kunnia-asia olla väleissä ja keskustelutaidot hallittiin. Kunnioitettiin puolin ja toisin. Rehellisyys, oikeudenmukaisuus ja rakkaus olivat perusarvoja niin saaristolaisilla kuin kaupunkilaisillakin, yli kieli- ja puoluerajojen.
Lapsetkin osasivat käyttäytyä ja olla sovussa keskenään.
Ihmiset osasivat käyttäytyä, paikallisetkin odottivat kesää ja elämää pitkän talven jälkern.
Ei ollut älypuhelimia ja someen uppoutumisia. Oli kunnia-asia olla väleissä ja keskustelutaidot hallittiin. Kunnioitettiin puolin ja toisin. Rehellisyys, oikeudenmukaisuus ja rakkaus olivat perusarvoja niin saaristolaisilla kuin kaupunkilaisillakin, yli kieli- ja puoluerajojen.
Lapsetkin osasivat käyttäytyä ja olla sovussa keskenään.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Vielä paremmin oli kun ihmisiä ei ollut lainkaan.
Osa asukkaista kannattaa nykyistä hallintohimmeliä ja osa ei. Toisia asukkaita sorretaan ja toisia kehutaan.
Siitä se pulma syntyy.
Kun pahalle antaa pikkusormen se vie koko käden.
Jotkut ovat lapsesta asti osanneet käyttää sellaista mahdollisuutta hyväkseen, äiti antaa periksi, eikä isä välitä. Johdonmukaisuus puuttuu kasvatuksessa. Etenkin jos on useampi lapsi ja yhdestä tulee lellikki, tai kyseessä niin mahdoton tapaus, että todetaan: ” No hän nyt on sellainen.” Kiltit sisarukset jäävät vähemmälle huomiolle senkin takia, että kunnioittavat vanhempiaan ja osaavat muutenkin käyttäytyä niin kodissa kuin kodin ulkopuolella, esim. koulussa.
Piiri pieni pyörii…
Ystävät voi valita, sukulaisia ei. Viimeiset lastenhuone riidat käydään aikuisina. Se on raadollista. Sama homma liian pitkään samassa paikassa toimineilla, oli sitten kyse työpaikoista tai vaikka kaupungin hallinnosta. Jos joku on liian pitkään samoissa hommissa, niin olisi aiheellista vaihtaa suuntaa kokeilemalla jotain muuta. Nykyisin moni on valmis hyppäämään uusiin haasteisiin. Sellainen avartaa.
Minäkin tulin 70-luvun alusta, mutta en kesä- vaan kokovuodenaikaisasukkaaksi. Saattaahan olla, että minullakin alkaa muisti hämärtyä noista ajoista, mutta mitään tuollaista en kyllä havainnut. En kyllä tiennyt silloisista hallintohimmelin riidoistakaan eikä ne jaksa kiinnostaa vieläkään.
Eli en osaa sanoa asioista mitään, koska mihinkään sisäpiiriin en päässyt. En kyllä pyrkinytkään. Minulla oli täysi työ elättää itseni siinä työpaikassa, jonka satuin saamaan. Muuhun ei (rajoittunut?) kapasiteettini kertakaikkiaan riittänyt.
Kesäasukkaan asiat olivat ja lienevät vieläkin toisin. Oli omaisuutta, kesäasuntokin, ymmärsin. Ehkä venekin, kuten aikanaan eliittiin kuuluneilla? Ja oli aikaa olla poissa työelämästä viettämässä sitä kesäasukkaan elämää toisten kaltaistensa kanssa. Sikäli kuin sitä työelämää varsinaisessa merkityksessä olikaan. Jotkut ne vain ovat saaneet paremman osan. Syistä, joita en ala arvailemaan.
Eikä asia liiemmin minua kiinnostakaan. Pois kuitenkin pääsin. Yhdestä helvetistä toiseen helvettiin. Kohta on aika siirtyä toisiin ympyröihin, onhan matkamittarissani jo kahdeksikolla alkava luku.
Joten, jatkakaa niinkuin parhaaksenne näette. Te, jotka voitte valita.
Arvostan, kokemustasi. Se, että tulin kesäasukkaaksi sekä avuksi tätini luokse johtui siitä, että olin koululainen, en ollut rikas ja joutilas. Hyvä pääsiäistä!