Miten buddhalaisuus ottaa kantaa tietoisuuteen? Onko se aivojen monimutkaisuudesta kumpuava ominaisuus, kaikkialla radioaaltojen tapaan läsnäoleva ja aineen kanssa vuorovaikuttava arvoitus vai jotakin muuta?
Tietoisuuden arvoitus?
Cantabile
252475
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Tässä suhteessa on hajontaa eri buddhalaisten suuntien ja koulukuntien välillä.
Taidanpa itse ajatella kuten buddhalaisessa Vain mieli -koulukunnassa ajatellaan, joten lainaanpa tästä pätkän aiheesta:
Vain mieli -koulukunta
Ne kaksi koulukuntaa, joita olemme tähän mennessä käsitelleet, olettavat, että ulkoiset objektit ovat olemassa. [Partikularistit uskovat aineen pienimpään jakamattomaan hiukkaseen ja sutra-koulukunnan edustajat uskovat erityisesti luonnehdittujen kohteiden olemassaoloon.] Niiden mukaan ulkomaailmassa olevat asiat ovat todellisia ja heidän esityksensä todellisuudesta perustuu tähän uskomukseen.
[Filosofiset koulukunnat, yanat, tantrisen perimyslinjat ja oivalluksen laulut, joita siddhat ovat esittäneet, esitetään yleensä näkemyksen, meditaation, käytöksen tai toiminnan ja tuloksen termein.] Mahyanafilosofian piirissä kaikki ovat samaa mieltä käytöksestä: rakkauden ja myötätunnon kehittämisestä ja muille hyödyksi olemisesta. Filosofisissa näkemyksissä eri koulukunnat eroavat toisistaan ja opin suhteen mahayana jakaantuu kahteen pääkoulukuntaan: vain mieli -koulukuntaan ja keskitien opin koulukuntaan.
Vain mieli koulukunnan näkemystä kahdesta totuudesta kuvaavat Tiedon aarteen seuraavat säkeet:
Havaitut kohteet ja havaitsevat tekijät ovat näennäisiä.
Tajunta, joka on tietoinen itsestään ja vailla kaksinaisuutta (dualismia) on aito.
Näin asian esittää vain mieli -koulukunta.
Kaikki mikä liittyy dualistiseen ilmiöön, on jonkin sellaisen ilmentymä, mikä ei ole todellista. Se sisältää sekä kaikki kohteet, joiden havaitaan olevan olemassa tuolla ulkona että sen [täällä sisällä], joka nämä kohteet havaitsee. On dualistista ajatella, että kohteen ja sen havaitsijan välillä on jokin ero. Tajunta, joka on tietoinen itsestään ja vailla havaitsijan ja havaitun kaksinaisuutta on aito, todella olemassa. Näin vain mieli -koulukunta esittää asian.
Se, mikä näyttää ulkoiselta esineeltä on itse asiassa vain omien tottumustemme ja tapojemme heijastuma, kuten unissa ilmenevät kuvat. Ellei havaittua kohdetta ole ulkona, ei ole havaitsijaakaan, sillä havaitsija voi olla olemassa vain jos on jotain havaittavaa. Siksi havaitut kohteet ja havaitsevat subjektit ovat pelkästään näennäisiä, eivät todellisia. Se, mikä on totta, on ei-dualistinen itsetietoisuus, mielen luonto, joka on pelkkää selkeyttä tai kirkkautta, ja tietoinen ei-dualistisesti ilman tekijää ja teon kohdetta. Tämä ei-dualistinen itsetietoisuus on kaiken perusta, sillä muuten - niin vain mieli -koulukunta väittää - mitään ei olisi ja kaikki olisi pelkästään tyhjää. Dualistiset ilmiöt eivät ole todella olemassa, mutta mieli, joka on tyhjä kaksinaisuudesta ja kokee itsensä, on olemassa.
Vain mieli -koulukunta siis järkeilee, että ulkoiset kohteet syntyvät mielen tottumuksien takia, eivätkä voi olla todellisia, koska ulkona ei ole mitään havaittavaa. Heidän mukaansa mietiskely on tarpeen, koska pidämme mielen heijastuksia todellisina. Uskomme myös, että kaksinaisuus itsemme ja kohteiden välillä on todellista, ja siksi kärsimme. Siksi on ensin opittava syyt, miksi ulkoiset kohteet eivät ole todella olemassa ja sitten tutkittava sitä, miksi sisäinen havaitseva mieli ei ole olemassa. Kun sitten lepää vailla havaitsijan ja havaitun kaksinaisuutta, sekaannus hälvenee vähitellen.
Koulukunnan nimi tulee siitä, että siinä uskotaan, että ainoa todella olemassa oleva asia on itsetietoinen mieli vailla dualismia. Vain mieli -koulukunta olettaa, että meillä on kahdeksan tajuntaa: näkö-, kuulo-, haju-, maku ja tuntotajunta, mentaalinen tajunta, minätajunta ja perustajunta. [Tajunnat ovat samsarisen mielen epäpuhtauden ilmennys. Kun mieli ei tunnista omaa luontoaan, omaa kirkkauttaan, se kehittää harhaisen tavan tunnistaa asioita, ja sitä kutsutaan samsaraksi.] Tavat ja tottumukset jäävät piilevinä perustajuntaan, ja koemme ilmiöiden heijastuksia tuloksena siitä, että aikaisemmat tavat ja tottumukset ovat perustajunnan varastossa. [Tavat ja tottumukset johtuvat fyysisistä, sanallisista ja ajatustason teoista, joita on tehty dualistisen havaitsemisen takia. Varastoituneet karmiset siemenet voivat olla itämättä monen elämän ajan, kunnes oikeissa olosuhteissa (jotka mieli tämän koulukunnan mukaan myös projisoi) niistä kypsyy karminen tulos - ulkoinen ilmentymä.]
Perustajuntaa kutsutaan varastotajunnaksi, koska se varastoi aikaisempien havaintojemme jäljet niin, että muodostuu taipumus havaita samoin jatkossakin. Sitä kutsutaan myös ehdollistuneeksi tajunnaksi, sillä kun tietyt ehdot täyttyvät ja olosuhteet ovat oikeat, jokin aiemmin luotu tapa toimia herää ja siitä heijastuu ilmiöitä, jotka vastaavat tuota tapaa toimia. Se on kuin jokin nauhoittava laite, joka varastoi kaiken informaation, ja kun painetaan "play"-nappulaa, se lähettää informaation ulos ääninä ja kuvina. Tällaista esimerkkiä on joskus käytetty, voitte arvioida, onko se hyvä esimerkki vai ei.
On selitetty, että sekaannus syntyy samoin kuin aallot meren pinnalla. Minätajunta on kuin tuuli ja perustajunta on kuin meri. Minätajunnan tuuli puhaltaa perustajunnan meren pinnalla ja saa aallot nousemaan merestä. Aallot vastaavat dualistisia ilmiöitä, joita pidämme todellisina. [Valaistumattomien yksilöiden karminen tuuli tai elämänenergia nousee hetki hetkeltä ja ilmentyy dualistisena tajuntana ristiriitaisine tunteineen (klesha). Kun valaistumista lähestytään, karmiset tuulet kerääntyvät enenevässä määrin keskikanavaan ja vapauttavat kleshat sekä dualistisen tajunnan, johon kleshat on istutettu. Tajunnasta tulee dharmadhatu ja tuulista viisaustuulia (jnana, alkuperäinen tietoisuus). Perinteisen retriitin aikaraja kolme vuotta kolme kuukautta asetettiin joidenkin siddhojen huomion perusteella, koska se on minimiaika, jonka kuluessa täydellisesti keskittynyt joogi voi muuttaa karmiset tuulet viisaustuuliksi.]
Sekä sutra-koulukunta että vain mieli -koulukunta olettavat, että on olemassa itsetietoisuus. Se viittaa siihen, että jokaisena hetkenä, kun ulospäin suuntautunut mieli näyttää kokevan ulkoisia kohteita, on myös mielen sisäänpäin suuntautunut puoli, mielen kokemus itsestään, ja että se on todellinen.
Sutra-koulukunnan ja vain mieli -koulukunnan välillä on kuitenkin suuri ero. Sutra-koulukunnan mukaan silmin havaitut ulkoiset objektit ovat pätevä havainto ja mielen samanaikainen kokemus itsestään on pätevä havainto. On siis suora pätevä aistihavainto ja suora pätevä itsetietoinen havainto. Vain mieli -koulukunta taas väittää, että ulkona ei ole mitään, päteviä aistihavaintoja ei ole, vaan kyseessä on sekaannus. Heidän mielestään ainoastaan mielen kokemus itsestään, itsetietoisuus, on pätevä havainto.
Vain mieli -koulukunta todistaa itsetietoisuuden olemassaolon sillä, että on olemassa muisti, mieli voi muistaa sen, mitä menneisyydessä tapahtui, koska sillä on oma kokemuksensa tapahtumista, jotka tapahtuivat sen sisällä. Sekä sutra- että vain mieli -koulukunnan mukaan mielellä on koko ajan sekä ulospäin että sisäänpäin suuntautunut puoli. Ulospäin suuntautunut puoli havaitsee ulkoisia kohteita ja sisäänpäin suuntautunut on itsetietoinen. Muisti todistaa itsetietoisuuden olemassaolon, koska ellei mieli kokisi omia tapahtumiaan, miten voisi muistaa mitään menneisyydestä?
Itsetietoisuuden voi ymmärtää mielen omana kokemuksena onnesta ja surusta. Se on itsetietoisuutta, koska kukaan muu ei todella tiedä, mitä itse kokee. Itse tietää, eikä tarvitse kysyä keneltäkään muulta: "Mitä tunnen nyt?" Tietää mitä tuntee osana omaa kokemustaan. Sillä tavoin mieli on tietoinen sen sisäisistä tapahtumista. Varsinainen kokemus on ei-käsitteellinen, vaikka nimeäisimme kokemuksemme myöhemmin.
Vain mieli -koulukunta puhuu myös kokemuksen kolmesta aspektista: kuvitteellinen, muusta riippuva ja täydellisesti olemassa oleva. Nämä kolme kokemuksen aspektia ovat tärkeitä.
Kokemuksen mielikuvituksellinen puoli viittaa siihen, mitä ajattelemme. Ajatusten kohteet ovat käsitteellisesti luotuja, mitenkään muuten ne eivät ole olemassa. Muusta riippuva kokemuksen aspekti liittyy siihen, mitä todella koemme, mutta se riippuu muusta, se ei ole itsenäisesti olemassa. Kokemus syntyy tietyissä olosuhteissa, jotka tuottavat kokemuksen. Se on aivan niin kuin siemen itää oikeissa kosteusoloissa, ja jos kasvi saa lämpöä, valoa ja ravinteita kukka ilmestyy, halusipa se sitä tai ei. Sillä ei ole vaihtoehtoa. Kun on oikeat olosuhteet sen kasvulle, se kasvaa. Täydellisesti olemassa oleva kokemuksen aspekti tarkoittaa muusta riippuvan luonnon todellista olemusta, se on muusta riippuva luonto vailla kuvitteellista aspektia ja tyhjä kaikista kaksinaisten ilmiöiden heijastuksista.
Yleensä muusta riippuva aspekti ja kuvitteellinen aspekti sekoitetaan keskenään. Niitä pidetään samana ja ajatellaan, että kuvitteellinen aspekti on todella olemassa. Kun tarkastellaan muusta riippuvaa aspektia, kuvitteellista aspektia ei siinä ole, ja se on todellisuuden täydellisesti olemassa oleva luonto - muusta riippuvainen ilman kuvittelua.
Kuvitteellinen aspekti sisältää kaikki nimet, joita voimme antaa asioille. Esimerkiksi voimme kutsua koiraa leijonaksi, mutta se ei muuta sitä leijonaksi, se on vain nimi. On tärkeä ymmärtää kokemuksen kolme aspektia, sillä meidän tulee luopua kiintymyksestä kuvitteelliseen puoleen. Kun teemme niin, näemme muusta riippuvaisen luonnon, joka on täydellisesti olemassa oleva aito todellisuus.
Vain mieli -koulukunta eroaa ihmisten tavallisesta ajattelutavasta, sillä yleensä ihmiset pitävät sitä, mitä havaitsevat, totena. Jos sanoo ihmisille, että heidän hieno autonsa tai jalokivensä eivät ole muuta kuin mielen projektio, he eivät ilahdu. Jos väittää, ettei kansakuntia ole, ja viholliset ovat kuin unikuvia, eikä ole ketään, jonka voisi ampua, niin voi olla, että sotilaat ilahtuvat, mutta kenraalit eivät. Hallitsijat eivät halua kuulla, että kansalaiset ovat mielen heijastuksia eikä ole mitään perusteita olla johtaja. He ajattelevat, että on maa ja kansa, vihollisia, jotka on voitettava ja ystäviä, joita on suojeltava. Se on niiden perinne, jotka uskovat ulkoisten objektien olemassaoloon.
Vain mieli -koulukunta ei myöskään ole samaa mieltä niiden tiedemiesten kanssa, jotka uskovat aineen perushiukkasten olemassaoloon. Se kieltää sellaiset hiukkaset. Jos tiede tutkisi mieltä, he eivät löytäisi ajatuksen jatkumoa ja saattaa olla, että he päätyisivät olettamaan itsetietoisuuden olevan olemassa. He voisivat sanoa: "Jatkumoa ei ole, mutta koemme itse onnea ja kärsimystä." Se on itsetietoisuutta.
Joku sanoi kerran Rinpochelle, että tiede ei tutki mieltä, koska se pelkää sitä. Rinpoche sanoo, että jos mielen tutkiminen tuntuu pelottavalta, on tutkittava mikä siinä pelottaa. Tieteellä on hyvät menetelmät tutkia ulkoisia hiukkasia, joten ehkä he aikanaan kiinnostuvat oman älynsä tutkimisesta. Se olisi hyödyllistä. Katso älyäsi ja kysy, miten se toimii? Miten saamme tietoa näistä alkeishiukkasista ja mikä on se tietoisuus, joka niitä tutkii? Kysy myös: "Miksi on paljon ihmisiä, mutta vain harvoja älykkäitä tiedemiehiä?" Jos tahtoo vastauksia näihin kysymyksiin, on ruvettava katsomaan mieltä. Ja jos kysyy: "Miksi jotkut pitävät tieteestä ja toiset eivät?" on taas katsottava mieltä.
Vain mieli -koulukunta näyttää olevan ristiriidassa sen kanssa, miten ihmiset yleensä ajattelevat. Jos katsotaan, miten se selittää unet, harhan, kuudenlaisten olentojen erilaiset havainnot ulkomaailmasta ja sen, miten yksi olento voi näyttää erilaiselta eri olentojen mielestä [ystävältä tai viholliselta], noissa asioissa ristiriitaa ei ole. [Kuusi samsarista olentoluokkaa ovat jumalat, puolijumalat, ihmiset, eläimet, nälkäiset henget ja helvettiolennot. Ne näkevät esimerkiksi joen karmansa mukaan: jumalat kuolemattomuuden nektarina, puolijumalat aseiden aineksina, ihmiset vetenä, jotkut eläimet vetenä ja toiset kotina, nälkäiset henget verenä ja limana ja helvettiolennot sulana rautana.]
Kärsimyksen ja onnen tunteiden vaihtelu ja ystävyys ja vihollisuus riippuvat mielestä, joten vain mieli -koulukunnalla näyttää olevan todisteita näkökantansa puolesta.
Esimerkiksi unessa, kun ei tiedä uneksivansa, kokee kaikki aistihavainnot ja uskoo, että ne ovat todellisia. Kun tunnistaa uneksivansa, kokee aistihavainnot vain näennäisinä ilmiöinä. Kokemusta voi siis lähestyä näillä kahdella tavalla. Tarvitsemme kaksi totuutta, mutta se, että niitä olisi kaksi, on näennäistä. Aidossa todellisuudessa ei ole kaksinaisuutta ja meidän täytyy osata erottaa nämä kokemuksen kaksi ulottuvuutta. Ääni ja muoto esimerkiksi näyttävät olevan eri asioita, mutta mielen kirkkaassa luonnossa niillä ei ole eroa. Rinpoche puhuu tästä enemmän shentong-näkemyksen yhteydessä.
Vain mieli -koulukunta selittäisi tämän niin, että oppilaan kokemuksessa lamasta on sekä kuvitteellinen että muusta riippuva aspekti ja niin on myös laman kokemuksessa oppilaasta. Todellisuuden luonto, joka on erottelematonta viisautta, on täydellisesti olemassa oleva aspekti. Jos oppilas ja opettaja kumpikin uneksisivat toisistaan, heidän uniensa muodot ja värit poikkeaisivat toisistaan, mutta täydellisesti olemassa olevassa alkuperäisessä viisaudessa eroa ei ole. Kun tutkimme rangtong ja shentong -näkemyksiä, ymmärryksemme syvenee.
Tämä oli lyhyt esitys Vain mieli -koulukunnasta. Nyt on aika mennä lounaalle. Taipumus syödä lounasta on tottumuksistamme syntynyt virheellinen projektio, mutta niin kauan kuin emme ole saaneet sitä laantumaan, meidän täytyy nauttia siitä!
Hmmm. Otetaanpas lähtökohdaksi se, että eroa havaitsijan, havaittavan ja havainnon välillä ei ole. Dualismia ei ole. Mutta jotakin on. Millä nimellä sitä kutsuttaisiin?
Vain mieli -koulukunta kutsuu sitä näemmä mieleksi. Onko siis tietoisuuteni seinästä jotenkin vahvempi kuin seinä itse? Tätä täytyy funtsia.
Ihan ajatusleikkinä, jos ajateltaisiin, että olisin zen-mestari. Yksi tapa, jolla saisin oppilaani irti tuosta vain mieli-harhasta:
-"Tämä on bambukeppi."
-"Se kyllä näyttää bambukepiltä, mutta on vain tottumusten ja tapojen heijastuma."
Sitten ottaisin ja löisin bambukepillä. Kysyisin:
-"Onko se todellinen nyt?"
-"Ei, vain unennäköä, sitä ei ole olemassa."
Löisin uudestaan, niin kauan kunnes oppilas taipuisi:
-"Auts! Kyllä kyllä, se on todellinen."
Ihan ajatusleikkinä. Tuo sama voi tapahtua myös unessa. Joten olet tullut osoittaneeksi vain, että valveillaolon välitila on kuin unitila, jossa kaikki ilmaantuu mielestä.
Kivun tunteminen ei ole osoitusta sen todellisuudesta, vaan epätodellisuudesta.
"Tuo sama voi tapahtua myös unessa."
SMACK.
"Tuntuuko vielä siltä, että olet unessa?"
...
"Joten olet tullut osoittaneeksi vain, että valveillaolon välitila on kuin unitila, jossa kaikki ilmaantuu mielestä. "
Ei. Todellisuus ilmenee aistielinten kautta. Totta on, että todellisuus, joka meille näyttäytyy, ei ole absoluuttinen, koska se on riippuvainen silmiemmme ja muiden aistielinten rakenteesta kuin myös mielestämme, joka myös osallistuu samaan prosessiin. Mutta ei sen perusteella ole järkevää mennä kieltämään koko todellisuutta. Mielemme muovautuu todellisuudesta eli siitä, mikä on mielen ulkopuolella.
Aika vaarallinen ajatus:
"Hallitsijat eivät halua kuulla, että kansalaiset ovat mielen heijastuksia eikä ole mitään perusteita olla johtaja."
Kansalaiset ovat mielen heijastuksia? Luulenpa, että sitä tyrannit juuri haluaisivatkin kuulla. Kyllä ihmiset ovat todellisia, ne kärsivät ja tuntevat kipua. Miten on todellinen empatia mahdollista, jos ihmiset ovat vain oman mielen heijastuksia?
Kun puhutaan tämmöisistä kepillä napauttamisista, niin zen-mestarien tarkoituksena ei ole niinkään havainnollistaa, että totuus on toisenlainen, vaan pikemminkin ravistella irti dualismista.
>>> Miten on todellinen empatia mahdollista, jos ihmiset ovat vain oman mielen heijastuksia?
"vain erilliseksi itseksi itsensä kuvitteleva voi olla kokematta täydellistä myötätuntoa kaikkea, siis itseään kohtaan. "
En tiedä, pitääkö tuo erilliseksi itseksi itsensä kuvitteleva ymmärtää kirjaimellisesti, mutta on jo ihmisen selviytymisen kannalta välttämätöntä, että ihminen tuntee itsensä erilliseksi, jos ei, hän ei pysty tulemaan toimeen tässä maailmassa. Vastasyntynyt vauva on esimerkki sellaisesta, joka ei tunne itseään erillisenä, eikä ole ollenkaan varmaa, että sellainen automaattisesti synnyttäisi myötätuntoa. Enemmänkin vaikuttaisi siltä, että myötätunto syntyy vasta sen jälkeen, kun vauva erottaa itsensä ympäristöstään ja muista, ja havaitsee, että on muitakin hänenkaltaisiaan.
Myötätunnon tuntemisen kyky syntyy isoksi osaksi lapsuudessa, riippuen siitä, millainen on lapsen suhde vanhempiinsa, erityisesti äitiin. Fyysinen kontakti on tärkeää, että vauvaa pidetään sylissä ym.
Sen kyllä allekirjoitan, että nykyhetkessä eläminen lisää ihmisen myötätuntoa, siis nykyhetkessä eläminen TODELLISUUDESSA.
>>>ihmisen selviytymisen kannalta välttämätöntä, että ihminen tuntee itsensä erilliseksi, jos ei, hän ei pysty tulemaan toimeen tässä maailmassa. Vastasyntynyt vauva on esimerkki sellaisesta, joka ei tunne itseään erillisenä,
...vaikutuksesta mielipiteen muokkauksessa,kö ?!?
Olettamusten ja pohdintojen tulkinnan kirjon kautta tuotettua ennalta saneltua katsannon sallittua hyväksymistä...!?!
Olisikos ihan omia havaintoja,tulkintoja ym. ?!?
Se omien pienten harmaiden solukkojen hyötykäyttö,nääs !?!
lol
;-)
on melko vaikea.
Voimme lähteä vastaamaan siltä pohjalta mitä buddhalaisuus tarkoittaa tietoisuudella - kts. Mamakin vastaus- tai voimme lähteä etsimään buddhalaisuuden vastausta siihen mitä tietoisuus on.
Itse asiassa tiede ei ole pystynyt määrittelemään mitä tietoisuus on. Edes tajunta, tietoisuus, mieli, sielu, henki, tiedostamaton -rajanveto ei ole yleisesti sovittu.
Sikäli kuin tunnen, buddhalaisuus ei määrittele tietoisuutta. Se enemmin käsittelee tietoisuuden sisältöä, prosessia, ilmenemistä, syntyä - sanomatta mitä tietoisuus on.
Tuo aine-henki dualismi johon viittaat voi olla vain rajoittuneen tietämyksemme ja rajoittuneen ymmärryksemme malli, vrt. valon hiukkas- ja aaltoluonne - ainekin on yhä enemmin tyhjää, voimakenttiä, riippuvuuksia, aaltofunktioita, todennäköisyysjakautumia, vuorovaikutuksia... ei kovaa materiaa.
Jos tietoisuudesta ja aine-henki dualismista tieteen kannalta haluat lukea katso
http://www.helsinki.fi/~ahailika/gradu.htm
- ei väitöskirjatasoa mutta aika raju annos.
Aivojen monimutkaisuuden sijaan tuo työ kuvaa aineen olemassaolon monimutkaisuutta. Emergenssi, jolla monimutkaisuudesta kumpuavaa "jotain enemmin kuin systeemin osasten summa"-ilmiötä myös nimitetään, tarkoittaa myös että "monimutkaisuudesta kumpuava tietoisuus" ei ole reduktiivinen, sitä ei voi johtaa mistään. Se on alkusyy-tyyppiä oleva selitys ja sellaisena käsiteltävä.
Käsittääkseni buddhalaisuudessa tietoisuus (jos tarkoitetaan itsereflektoivaa ajatusprosessia/-kokemusta, tietoisuutta siitä että on tietoinen jostain) käsitetään yleensä yhdeksi referentiaaliseksi (eli siis dualistiseksi) aistiksi muiden joukossa.
Itse ajattelen edelleen, että kaikkiin aisteihin, tietoisuus mukaanlukien, liittyy aineettoman ja ajattoman (mieli) sekä aineellisen että ajallisen (materia) dynaaminen vuorovaikutus.
>>> Aivojen monimutkaisuuden sijaan tuo työ kuvaa aineen olemassaolon monimutkaisuutta. Emergenssi, jolla monimutkaisuudesta kumpuavaa "jotain enemmin kuin systeemin osasten summa"-ilmiötä myös nimitetään, tarkoittaa myös että "monimutkaisuudesta kumpuava tietoisuus" ei ole reduktiivinen, sitä ei voi johtaa mistään. Se on alkusyy-tyyppiä oleva selitys ja sellaisena käsiteltävä.
Heh. Olen jo jonkin aikaa leikitellyt seuraanvanlaisella ajatuksella näiden kvanttijuttujen takia.
Mitäs jos onkin niin, että tajunta, tietoisuus ja havaitseminen ovatkin edellytyksiä sille, että ylipäänsä mitään on olemassa?
Kvanttimekaniikan vihjailemana koko maailmankaikkeus on syntynyt tyhjästä, mutta tyhjäksi se olisi jäänytkin, jollei olisi ollut sen havaitsevaa tietoisuutta. Aivan kuten kvanttitason tapahtuma elää kaikissa mahdollisissa tiloissa, kunnes se havaitaan, ja sen "todennäköisyysaalto romahtaa" johonkin tiettyyn tilaan.
Tietoisuuskin on kuitenkin syntynyt siitä samasta tyhjyydestä, joten miten tämä on mahdollista?
Selitys on siinä, että ajassa on jotakin mätää. Universumin olemassaolon kannalta tapahtumat ovat edenneet niin, että kaikki on syntynyt tyhjästä, samasta tyhjyydestä syntynyt tietoisuus on havainnut tämän, ja vaikuttanut havainnollaan ajassa taaksepäin mahdollistaen universumin ja myös itsensä olemassaolon.
Koko universumi on nostanut itsensä jaloilleen vetämällä omista kengännauhoistaan.
"Havaitseminen" tässä voi kuitenkin tarkoittaa hyvinkin epäsuoraa havaitsemista.
Dekoherenssi on kvanttimekaniikkaan liittyvä ilmiö, jossa todennäköisyysaallot romahtelevat, vaikka näennäisesti ketään ei olekaan katsomassa. Kuu paistaa, vaikka kukaan ei sitä näkisikään. Puu kaatuu rysähtäen, vaikka ketään ei ole kuulemassa. Tietoisuutta voidaan kuitenkin tarvita näidenkin olemassaololle epäsuorasti. Jotakin kautta informaatio puun rysähdyksestä vuotaa tietoisuuteen ja tulee havaituksi, vaikka emme sitä puun rysähdyksenä ymmärtäisikään.
Kyse ei enää olekaan todennäköisyysaaltojen romahtelusta, vaan informaation vuotamisesta suoraan tai hyvinkin epäsuorasti tietoisuuden tajuttavaksi.
Eli aina kun vilkaiset tähtitaivaalle, muista että samalla luot maailmankaikkeuden. Katsomisesta ja kuuntelemisesta tuleekin äkkiä hyvin tärkeitä juttuja.
Näin kaikki loksahtaisi nätisti paikalleen.
Ei mitään vastaanväittämistä, vain pari jatkokommenttia.
Kööpenhaminan (Bohrin) tulkinta on vieläkin se valtavirtatulkinta ja siinä otaksutaan, että kvanttimaailman aaltofunktio tosiaan "romahtaa" jyrkän jakolinjan mukaisesti klassisen fysiikan makromaailmaksi, ja romahtaa nimenomaan havaintotapahtuman seurauksena. Niinpä on kehitelty sellaisiakin (usein varsin antroposentrisiä) kosmologioita, että jokin kosmologinen superpositio romahti täksi (ja muiksikin kai) universumiksi kun "tietoisuus" sitä ensi kerran havannoi. Tai kuten sanot, "nosti itsensä jaloilleen kengännauhoista vetämällä".
Jonkinasteisena, ei varmaan ylittämättömänä, ongelmana näissä romahtamistulkinnoissa on antropo- tai egosentrisyys; mistä ensimmäinen havainnoija ilmestyi, miten dualismi syntyi? Tähän vastataan yleensä kai, että superposition ("potentian") ominaisuus vain on, että kaikki mahdollisuudet toteutuvat ainakin jollain tasolla. Mikäpäs siinä, mutta ainakaan tieteellisen diskurssin tasolla tällainen kielenkäyttö ei ole kaikista otollisin edistykselle.
Superposition romahtaminen ei suinkaan ole ainoa mahdollinen tulkinta, bohmilaisissa tulkinnoissa ei oleteta romahdusta, vaan että "ohjausaalto" Psi on hiukkasen ominaisuus (tai toisinpäin). Väistämätön seuraus tästä on, että Psi on epälokaalinen ja holistinen Indran verkon tavoin; kaikki "havannoi" kaikkea, koska kaiken pienimmälläkin osalla (hiukkasella) on "taju" tai mielenkaltainen ominaisuus.
Dekoherenssi on hieman ongelmallinen termi, koska sitä käytetään vähintään kahdessa merkityksessä, puhtaasti teknsisessä mielessä kuvaamaan prosesseja kvanttimaailman ja klassisen maailman välillä, sekä tulkinnallisena metafyysisenä terminä, joka presupposoi aaltofunktion romahtamisen.
Tässä yhteydessä von Neumanin ajatukset matematiikan synnystä ovat mielenkiintoisia:
"The mind observes the empty set. The mind's act of observation causes the appearance another set - the set of empty sets. The set of empty sets is not empty, because it contains one non-thing - the empty set. The mind has thus generated the number 1 by producing the set containing the empty set.
Now the mind perceives the empty set and the set containing the empty set, so there are two non-things. The mind has generated the number 2 out of emptiness. And so it goes on all the way up.
So, the three levels of dependent relationship postulated by Kadampa Buddhist philosophy are apparent even at the very deepest level of mathematics."
http://home.btclick.com/scimah/emptyset.htm
Ehkä kaikkien mahdollisten maailmankaikkeuksien hurjasti kupliva kvanttipuuro synnytti sellaisen(kin) universumin, jossa Psi on hiukkasen ominaisuus (tai toisinpäin). Tämä muutti juuri sen maailmankaikkeuden potentiaalisen historian reaaliseksi.
Tästä seuraa minun mielestäni myös se, että maailmankaikkeuden on yksinkertaisesti PAKKO olla olemassa. Kupliva kvanttipuuro käy väistämättä läpi kaikki mahdolliset vaihtoehdot - siis myös sellaisen, jossa yllä kuvattu skenaario toteutuu.
On siis turha kysyä, miksi on olemassa jotakin sen sijaan, ettei olisi mitään. Jotakin on pakko olla olemassa.
Ja kysymykseen, mistä maailmankaikkeus sai alkunsa, pitää vastata: "Tyhjästä. Se synnytti ääärettömän määrän potentiaalisia maailmankaikkeuksia, joita ei kukaan koskaan 'katsonut' ja jotka myös jäivät potentiaalisiksi. Ja se synnytti myös ainakin tämän maailmankaikkeutemme, jota jokin maailmankaikkeuden kylkiäisenä syntynyt tietoisuudenkaltainen 'katsoi' ja joka siten muuttui potentiaalisesta reaaliseksi."
Käperrymme takaisin alkuperäiseen kysymykseen tietoisuuden arvoituksesta. Tietoisuus olisi näin ollen ehkä erottamaton ja välttämätön osa tätä maailmankaikkeuttamme. On myös tarpeetonta tehdä eroa tietoisuuden ja aineen välillä. Ero on keinotekoinen. Ne ovat kuin paita ja peppu, tai ehkä paremminkin kuin vesi ja jää. Samaa kutinaa, mutta eri olomuodossa.
http://www.netn.fi/198/netn_198_pylkko.html
Niin, onhan se mukavaa näin maallikkona antaa ajatuksen lentää villisti ja kuvitella harhaisesti tajuavansa jotakin jutuista, joista kukaan ei tiedä mitään varmaksi.
Minusta on hauskaa hämmennellä näitä kvanttiteorioita ja buddhalaisuutta samassa kattilassa, mutta taitaapa kuitenkin olla päivän päätteeksi niin, että puhumme toistaiseksi ratkaisemattomista ongelmista sekä turhanpäiväisestä mystiikan viljelystä.
http://www.absoluteastronomy.com/encyclopedia/U/Un/Unsolved_problems_in_physics.htm
(katso Quantum mechanics)
Samasta teemasta löytyy myös maallikkoja itsekritiikkiin yllyttävä sivu: http://www.csicop.org/si/9701/quantum-quackery.html
Kuten jo alemmasta linkistä saattoi arvata (kaikkea muuta paitsi omaa dogmaattista "common sense" monistista materialismiaan epäilevien puoliskepojen alias paradigmapoliisien propagandajärjestö CSICOP) tyypillisen tyhjänpäiväistä hölinää, täynnä olkiukkoja, tietoista ignorointia ja kehäpäätelmiä.
Kvanttitietoisuushypoteesi on tällä hetkellä ainoa varteenotettava fysikaalinen konteksi joka tarjoaa mahdollisuuksia siddhien tieteelliseen selittämiseen, ja siddheistä ("paranormaalista") on runsaasti tieteelliset kriteerit täyttävää evidenssiä.
Skepoilu ei mielestäni kuulu varsinaisen tieteen piiriin lainkaan, psykologisena, tieteensosiologisena ilmiönä ja poliittisena propagandajärjestönä se on kyllä mielenkiintoinen.
Todellisina skeptikkoina pidän Nagarjunaa ynnä muita filosofeja, jotka eivät jää epäilyssään puolitiehen, vain jotain uskomusjärjestelmää pönkittääkseen.
Eli suhtaudutaan skeptisesti myös skeptikkoihin! :-)
ottamaan kantaa tuohon onko kvanttitietoisuushypoteesi ainoa varteenotettava hypoteesi. Gradu, johon viittasin viittaa vähän väliä uusiin fysiikan teorioihin joten varovaisesti voisi ajatella että uudet teoriat ovat ainoa varteenotettava selitys aineen ja tietoisuuden selittämiseen.
Nagarjuna taisi todeta omien propositioidensa päätteeksi että nämäkään todellisuutta koskevat väitteet eivät ole totta - tai jotain sinne päin.
Kärsimys vain on, ei ketään kärsijää;
teko on, vaan ei tekijää;
nirvana on, vaan ei sen etsijää;
polku on, vaan ei sen matkaajaa.
-- Visuddhimagga
Tietoisuus on, vaan ei ketään tiedostavaa. Siksi tietoisuudesta ei voi saada mitään tietoa; sitä varten pitäisi olla erikseen tietoisuus ja sen kokija.
voi kokea.
>>Tietoisuus on, vaan ei ketään tiedostavaa.>> Näet siis että tietoisuus olemassa ilman kokijaa.
Missä tietoisuus on - onko se paikallistettavissa?
Nirvanassa ei - käsittääkseni- ole erikseen tietoisuutta ja sen kokijaa - siksipä mm. itse nimitän nirvanaa tajunnan tilaksi, en tietoisuuden tilaksi.
Mielestäni tajunnan ja tietoisuuden käsitteiden käytössä esiintyy horjuntaa monissa buddhalaisissa teksteissä.
Ajatus että ei ole erikseen tietoisuutta ja sen kokijaa on kärjistys siten, että se ero on koettavissa mutta se on harhaa; kun sen harhan tunnistat voit silti sen eron tunnistaa, puhua siitä ja käsitellä sitä.
Koen että tietoisuutta voi tutkia niinkuin vaikka syöpää vaikkei itsellä ole syöpää.
Tietoisuudessa on se hauska piirre, ettei sen olemassaoloa voi todistaa.
Pyydän sinua näyttämään oikean kätesi, ja ojennat sen. Näen sen, pystyn tarttumaan siihen, ja muutkin ihmiset voivat havaita sen samoin.
Mutta kun pyydän sinua näyttämään tietoisuutesi tai tajuntasi, oletkin neuvoton. Miten voit vakuuttaa minut siitä, että sinulla on tietoisuus kuten minullakin? Et mitenkään.
Mitä tämä kertoo tietoisuudesta? En tiedä, mutta aavistelen, että kysymys on oleellinen.
Tietoisuudessani ei ole mitään ongelmaa epäillä näkö- ja tuntohavaintoa kätesi olemassaolosta, ainoastaan havaintoa itseään, oli sen kohteen status mikä tahansa, on lähes mahdotonta epäillä. Epäilevä ajatus ei voi kyseenalaistaa epäilevää ajatusta. Eli Descartes oli oikeilla jäljillä cogito ergo suminsa kanssa, ainoastaan indoeurooppalaisen kielen syntaksi presupposoi siihen täysin tarpeettoman ensimmäinen persoonan, ja suomen nollapersoona (ajatellaan, siis ollaan)selviää tästä filosofisesti paljon tyylikkäämmin.
Kukaan ei voi vakuuttaa aukottomasti ketään toista mistään, mutta voitko vakuuttaa itsesi siitä, että sinulla ei ole ensikäden havaintoa ("tietoisuutta") havaintojen totuudellisuutta kyseenalaistavista ajatuksista?